Dubain kautta Omanin SulttaanikuntaanKeskiviikko 21.12.2016 klo 20.47 - Mikko
Ennen reissua huomasin jonkun kyselevän Maailmanmatkaajien Facebook-sivulla Dubain ja Omanin Muscatin välisestä bussimatkasta. Siis juuri samasta etapista, joka oli itselläni tiedossa. Aiheen ympärille syntyi pitkä viestiketju ja samassa myös kokenut seikkailija Heta ilmoitti olevansa samoihin aikoihin Dubaissa. Hetan varsinainen määränpää oli Eritreassa ja myöhemmin myös ainakin Tansaniassa, Sambiassa ja Zimbabwessa. Päätimme tavata Dubaissa ja lähteä tutkimaan Yhdistyneiden Arabiemiraattien muita osia yhdessä. |
2 kommenttia . Avainsanat: reissut, dubai, oman |
Airbnb Open Los Angelesissa - tapaamisia, lätkää ja koristaTiistai 22.11.2016 - Mikko Kun alkutalven pakkaset hellittivät ja sää kävi märäksi, oli hyvä aika lähteä rapakon taakse Los Angelesiin Airbnb Open -tapahtumaan. Viime vuonna tapahtuma järjestettiin Pariisissa, jossa jouduimme keskelle terrori-iskua. Reissu oli kuitenkin antoisa, sillä päätimme tuolloin Marcuksen ja Saberin kanssa perustaa Hostaway yrityksen ja lähteä kehittämään palveluamme Airbnb hosteille. Vuodessa on tultu pitkä matka ja ensimmäiset asiakkaat ympäri maailmaa käyttävät jo Hostawayta omien tai hallinnoimiensa asuntojen pyörittämiseen. Nyt Airbnb Open -tapahtuma järjestettiin siis Los Angelesissa ja lensin kaupunkiin Lontoon kautta. Marcus saapui paikalle Torontosta, joten tiedossa oli paljon sparrailua ja ideointia. Lento Lontooseen lähti liikkeelle oikein mukavasti kun tuttu lentäemäntä Katri sattui samalle lennolle. Matka jatkui onnellisten tähtien alla myös 11 tunnin lennolla Losiin, sillä kaksi viereista paikkaa olivat tyhjät ja sain nukuttua oikein mukavasti valtaosan lennosta omalla penkkirivilläni. |
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: reissut, usa |
Salzburgiin ja Hitlerin "Kotkanpesään"Torstai 6.10.2016 - Mikko
Reissuun mahtui kuitenkin monta mutkaa. Ensinnäkin majoitus oli Munchenissa tapahtuman aikaan todella kallista. Löysimme kohtuuhintaisen paikan melko läheltä keskustaa, mutta myöhemmin Airbnb-host perui majoituksemme. Ehkä hän tajusi saavansa siitä enemmän. Sen jälkeen Tero kertoi, että perheeseen on tulossa lisäystä samoihin aikoihin ja hän päätti jättää reissun väliin. Niinpä päätimme lopulta keksiä Octoberfestien sijaan jotain muuta tekemistä, mutta suunnitelmat jäivät hieman auki. |
3 kommenttia . Avainsanat: reissut, saksa, itävalta |
Upea viikko New Yorkissa - duunia ja nähtävyyksiäMaanantai 3.10.2016 klo 23.26 - Mikko Innoistuimme ajatuksesta kuitenkin niin kovasti, että päätimme lähteä itsekin New Yorkiin edustamaan Pikkuyrittäjiä ja suomalaista koulutusjärjestelmää sekä tutustumaan tietysti tähän upeaan suurkaupunkiin. Päätimme lähteä reissuun toiminnanjohtaja Virpin, viestintämoguli Tonin ja kahden Pikkuyrittäjän Hillan ja Sannin kanssa.
|
3 kommenttia . Avainsanat: reissut, usa, new york, pikkuyrittäjät |
SyyskuulumisiaMaanantai 12.9.2016 klo 22.52 - Mikko
Syy on ollut kiire, jonka vuoksi reissujakaan ei ole ehtinyt oikein tekemään entiseen malliin. Onneksi syksyllä on kuitenkin taas vipinää tiedossa. Kesälomat menivät kivasti lähinnä kotosalla. Elokuun alussa piipahdettiin tosin Kreetalla, joka oli oikein mukava lomakohde. Aurinkoa ja lämpöä piisasi ja lapset uivat altaassa niin että melkein kiduksetkin kasvoivat. Vilho on innostunut Pokemonista ja kävelyä on pelin tiimoilta tullut jo pitkälti toista sataa kilometriä. Ei ole yks eikä kaks kertaa kun ollaan käyty Heurekan pihassa Pokemoneja metsästämässä. |
2 kommenttia . Avainsanat: hostaway, pikkuyrittäjät, reissut |
Tirana - Mersujen luvattu kaupunki ja paluu MakedoniaanTorstai 16.6.2016 - Mikko
Saavuimme Albanian rajalle. Kuten aikaisemmillakin rajanylityspaikoilla, myös täällä kaikki sujui sutjakkaasti eikä aikaakaan kun olimme Albanian puolella. Maisemat olivat jylhiä ja koko reissun upeimpia. Vuoren rinteellä kulkeva tie siltoineen on rakennettu suurella rahalla ja joka toinen vastaan tullut auto oli Mersu. Pysähdyimme huoltoasemalle, joka sekin oli viimesenpäälle hyvännäköinen rakennus ravintoloineen. Luottokortti ei käynyt, mutta saimme maksettua euroilla. Myöhemmin huomasimme, ettei luottokortti tunnu käyvän maassa juuri missään. |
4 kommenttia . Avainsanat: reissut, balkan, kosovo, albania |
Keskitysleirillä Serbiassa ja jalkapallofaneja PristinassaKeskiviikko 15.6.2016 - Mikko
Ajoimme Bubanj-muistomerkille, joka on pystytetty läheisellä keskitysleirillä kuolleiden muistolle. Muistomerkki oli ehtaa Neuvostokamaa, kolme massiivista betonista nyrkkiä pystyssä. Vierailimme myös itse keskitysleirillä, joka toimii nykyään museona. Keskitysleirin oppaan kertomukset olivat varsin synkkää kuultavaa. Tällää transit-leirinä toimineella laitoksella tapettiin pitkälti yli 10 000 vankia. |
1 kommentti . Avainsanat: reissut, balkan, serbia, makedonia, kosovo |
Autolla Bulgariassa ja Serbiassa - reissu saatu käyntiin!Maanantai 13.6.2016 klo 22.09 - Mikko
Lopulta lento oli puolisentoista tuntia myöhässä ja matkustajien joukossa oli selkeästi havaittavissa pientä kärsimättömyyttä jatkolentojen missailujen takia. Meitä myöhästyminen ei haitannut, sillä Istanbulin kenttä ei ole erityisen kuuluisa viihtyisyydestään, vaikka pientä parantumista onkin tapahtunut. Olemme pysähtyneet useilla reissuilla Istanbulissa ja odotimme jälleen vesi kielellä jo pieneksi sisäpiirivitsiksi muotoutunutta Popeye-nimistä pikaruokaravintolaa, joka löytyy kentän perimmäisestä nurkasta. Tsekkasin Wikipediasta kyseisen ravintolaketjun historiaa ja sattumalta huomasimme, että tänään vietettäisiin sen 44-vuotis juhlia! |
2 kommenttia . Avainsanat: reissut, balkan, bulgaria, serbia |
Nyt valloitetaan Balkan - Reissu Bulgariaan, Serbiaan, Makedoniaan, Kosovoon ja AlbaniaanPerjantai 10.6.2016 klo 12.50 - Mikko
Istuimme Jannen kanssa vesipiipulla takapihalla auringon paistaessa. Mietimme peruuntunutta reissua ja yhtäkkiä tajusimme, että miksei sitä tehtäisi sitten jo kesäkuussa! Aloimme pyörittelemään Google Mapsia, tsekkasimme lentoja ja mahdollista reittiä. Päätimme, että tämä tehdään! |
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: reissut, bulgaria, serbia, makedonia, kosovo, albania |
Pikkuyrittäjät goes Maikkari!Maanantai 16.5.2016 klo 0.01 - Mikko
Pilotoimme Pikkuyrittäjiä kahdessa espoolaisessa koulussa yhdessä Nuori Yrittäjyys ry:n Virpin kanssa ja hommahan toimi hienosti! Jo alusta asti minulla oli visio Pikkuyrittäjien ympärille rakentuvasta tv-formaatista. |
2 kommenttia . Avainsanat: perhe, pikkuyrittäjät |
Chicagossa amerikkalaisuuden ytimessäPerjantai 22.4.2016 klo 20.04 - Mikko
Reissuun lähtö oli kuitenkin vaakalaudalla. Jenkkeihin matkustaessa tulee ostaa 14 dollarin hintainen matkustuslupa ESTA, joka tulee hommata mielellään 72 tuntia ennen reissuun lähtöä, mutta käytännössä vaikka edellisenä päivänä. Aloin varaamaan omaa ESTAani viikkoa ennen lähtöä ja törmäsinkin ikävään ongelmaan. Alkuvuodesta oli astunut voimaan uusi laki, jonka mukaan en saanutkaan ESTAa, koska olin matkustanut Iranissa 2011 vuoden jälkeen. Tutkin vaihtoehtoja ja tilanne näytti heikolta. Minun tuli hommata varsinainen viisumi, jonka saaminen viikossa olisi haastavaa. |
3 kommenttia . Avainsanat: reissut, usa, chicago |
PuuhasteluaLauantai 26.3.2016 klo 17.26 - Mikko
Käväisimme kuitenkin helmikuussa Levillä muutaman päivän pikavisiitillä. Lasten lisäksi mukaan lähti ex-vaimo Peppi ja edellisestä Levin reissusta tällä porukalla olikin ehtinyt vierähtää jo neljä vuotta. Kaikki meni kivasti ja Peppi jäi Vilhon kanssa vielä yhdeksi yöksi minun ja Hillan lennettyä takaisin Helsinkiin jo päivää aikaisemmin erään Pikkuyrittäjät-tapahtumamme vuoksi. Mukavaa kun ollaan hyvissä väleissä ja tällainenkin reissu oli mahdollinen. |
3 kommenttia . Avainsanat: perhe, reissut, duuni |
Jokerifanit vieraspelikiertueella Zagrebissa ja BratislavassaTiistai 12.1.2016 - Mikko
Lensimme sunnuntaiaamuna Budapestiin, jossa olen itse käynyt viimeksi yli 15 vuotta sitten. Otimme bussin lentokentältä ja jatkoimme metrolla kaupungin keskustaan. Jokeripipoiset lapset Hilla (10v) ja Vilho (7v) kulkivat kaupungilla kuin vanhat tekijät eikä kirpsakka seitsemän asteen pakkanenkaan tuntunut missään. Suomesta lähtiessämme maahan oli satanut vasta ensimmäiset lumet, mutta täällä lunta oli enemmänkin. |
2 kommenttia . Avainsanat: reissut, perhe, unkari, kroatia, slovakia, itävalta |
Sekalaisia huomioita Afrikan-reissultaPerjantai 18.12.2015 - Mikko
Tässä hieman sekalaisia huomioita reissusta. Etelä-Afrikassa, Zimbabwessa, Sambiassa ja Botswanassa on kaikissa vasemmanpuoleinen liikenne. Alkuun oli hieman outoa ajaa “väärällä puolella” tietä, mutta nopeasti siihen tottui. Välillä ohittamaan lähtiessä sitä kuitenkin pisti pyyhkimet päälle vilkun sijaan :) Rajamuodollisuudet menivät Etelä-Afrikan ja Zimbabwen välistä Beitbridgen raja-asemaa lukuunottamatta varsin jouhevasti. Jostain syystä asiat on vain tehty Beitbridgessä todella vaikeaksi. Juttelimme zimbabwelaisen Uber-kuskin kanssa asiasta ja hän sanoi, ettei hän ikinä käytä Beitbridgeä sen hitauden vuoksi. Prosessia ei kuitenkaan haluta nopeuttaa, sillä siellä kukoistaa korruptio ja paikalliset hyötyvät hitauden tuomasta mahdollisuudesta saada dollareita. Paikalliset ihmiset joutuvat kuitenkin jonottamaan raja-asemalla jopa päiviä! Mutta kuskin mukaan heitä asia ei haittaa ja he ovat vain niin tottuneita siihen. |
1 kommentti . Avainsanat: reissut, etelä-afrikka, zimbabwe, botswana, sambia |
Sarvikuonoja ja suomalaisiaKeskiviikko 16.12.2015 - Mikko
Saavuimme alueelle ja ajoimme ensimmäisenä varsin kelvollisen ravintolan pihaan. Huomasimme pihalla kaksi vaaleaa naista, jotka olivat syömässä ravintolan pihalla. Pysäköimme automme, kävimme tilaamassa aamupalaa ja kävelimme naisten luokse. “Where are you from?”, kysyin. Naiset vastasivat reippaasti että “We are from Finland” johon tokaisin, että “Sittenhän voisimmekin jatkaa tästä Suomeksi!”. |
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: reissut, etelä-afrikka, zimbabwe, botswana, sambia |
Leijonia norsunraadolla ja hyeenoiden piirittäminä leirinuotiollaLauantai 12.12.2015 - Mikko
Vielä portilla törmäsimme seikkailijaan, joka kertoi tohkeissaan nähneensä norsun raadolla leijonia. Lähdimme ajamaan hurjaa vauhtia pitkin kuoppaista hiekkatietä ja arvoimme muutamien risteysten kohdalta mihin suuntaan mennä. Ohitimme seeproja kuvaamaan jääneen maasturin ja hetkeä myöhemmin huomasimme kuolleen norsun tiellä ja sen edustalla vartioivan leijonan! Mahtavaa! |
1 kommentti . Avainsanat: reissut, etelä-afrikka, zimbabwe, botswana, sambia |
Satoja norsuja Choben kansallispuistossa BotswanassaPerjantai 11.12.2015 - Mikko
Botswanan puolella diesel on huomattavasti halvempaa kuin Zimbabwessa. Zimbabwessa litrahinta on n. 1,15-1,30 USD kun täällä hintaa tulee n. 0,75 USD per litra. Laitoimme n. 150 litran tankkimme täyteen, sillä seuraavalle huoltoasemalle oli matkaa satoja kilometrejä. Pohdimme, että sellaista skenaariota emme edes olleet ajatelleetkaan, että huolehtisimme kyllä säännöllisestä tankkaamisesta, mutta että kylän ainolta asemalta olisi päässyt diesel loppumaan ja joutuisimme käytännössä odottamaan uuden erän saapumista. |
3 kommenttia . Avainsanat: reissut, etelä-afrikka, zimbabwe, botswana, sambia |
Victorian putouksilla ja päiväretki SambiaanTorstai 10.12.2015 - Mikko
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: reissut, etelä-afrikka, zimbabwe, botswana, sambia |
Kylki ruttuun ja poliisiasemalle - autokolarissa ZimbabwessaKeskiviikko 9.12.2015 - Mikko
Lähdimme nyt tutkimaan Hwangen kansallispuistoa ja tarkoituksena oli ajaa puiston pohjoispuolelle Robiniin, jonne oli matkaa reilut 150 kilometriä kapeita ja möykkyisiä hiekkateitä pitkin. Alkumatkasta näimme muutamia muita autoja, mutta sen jälkeen vastaan ei tullut käytännössä juuri ketään. Paitsi yksi - kirjaimellisesti. Pistäydyimme muutamilla eläinten vesipisteillä, mutta virtahepoja lukuun ottamatta niillä oli varsin hiljaista. Jossain kaukana näimme kissapedon kulkevan, mutta muuten näimme lähinnä jotain kauriin tyyppisiä eläimiä ja lintuja. Lopulta meitä kuitenkin lykästi. |
3 kommenttia . Avainsanat: reissut, etelä-afrikka, zimbabwe, botswana, sambia |
Kohti Hwangen kansallispuistoaTiistai 8.12.2015 - Mikko
Meillä oli jälleen varsin paljon ajoa edessä, sillä suunnitelman mukaan pyrkisimme ajamaan aluksi mahdollisimman nopeasti Pohjois-Zimbabween Hwangen kansallispuistoon ja sen jälkeen viettäisimme enemmän aikaa Victorian putouksilla ja Choben kansallispuistossa, jotka olivat reissumme pääkohteet. |
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: reissut, etelä-afrikka, zimbabwe, botswana, sambia |
Lisää pääkuvan päälle tekstiä klikkaamalla salamaikonia,
joka ilmestyy tuodessasi hiiren tämän tekstin päälle.