Sekalaisia huomioita Afrikan-reissultaPerjantai 18.12.2015 - Mikko Reissu onnistui erinomaisesti. Näimme ja koimme paljon, vaikka "Big Five" eläinviisikosta jäikin puuttumaan Leopardi. Jannen autojuttuja oli toisinaan vaikea jaksaa kuunnella, mutta kyllä sitä kuitenkin kestää kun tietää olevansa näinkin eksoottisessa maassa keskellä kaikkea uutta. Tässä hieman sekalaisia huomioita reissusta. Etelä-Afrikassa, Zimbabwessa, Sambiassa ja Botswanassa on kaikissa vasemmanpuoleinen liikenne. Alkuun oli hieman outoa ajaa “väärällä puolella” tietä, mutta nopeasti siihen tottui. Välillä ohittamaan lähtiessä sitä kuitenkin pisti pyyhkimet päälle vilkun sijaan :) Rajamuodollisuudet menivät Etelä-Afrikan ja Zimbabwen välistä Beitbridgen raja-asemaa lukuunottamatta varsin jouhevasti. Jostain syystä asiat on vain tehty Beitbridgessä todella vaikeaksi. Juttelimme zimbabwelaisen Uber-kuskin kanssa asiasta ja hän sanoi, ettei hän ikinä käytä Beitbridgeä sen hitauden vuoksi. Prosessia ei kuitenkaan haluta nopeuttaa, sillä siellä kukoistaa korruptio ja paikalliset hyötyvät hitauden tuomasta mahdollisuudesta saada dollareita. Paikalliset ihmiset joutuvat kuitenkin jonottamaan raja-asemalla jopa päiviä! Mutta kuskin mukaan heitä asia ei haittaa ja he ovat vain niin tottuneita siihen. |
1 kommentti . Avainsanat: reissut, etelä-afrikka, zimbabwe, botswana, sambia |
Sarvikuonoja ja suomalaisiaKeskiviikko 16.12.2015 - Mikko Olemme nähneet reissun aikana mahtavan kattauksen villieläimiä. Osa eläimistä on nähty hyvinkin läheltä ja jopa meinattu törmätä niihin. Pohjois-Botswanan kansallispuistojen jälkeen suuntasimme automme kohti etelää. Pysähdyimme Maun-kaupungissa, josta jatkoimme edelleen kohti pääkaupunkai Gaboronea. Meillä oli vielä yksi varsinainen kohde, sillä halusimme ehdottomasti nähdä sarvikuonoja. Maunista n. 300 kilometrin päässä sijaitsi puisto, jossa olisi mahdollista törmätä useisiin sarvikuonoihin ja myös leopardeihin. Saavuimme alueelle ja ajoimme ensimmäisenä varsin kelvollisen ravintolan pihaan. Huomasimme pihalla kaksi vaaleaa naista, jotka olivat syömässä ravintolan pihalla. Pysäköimme automme, kävimme tilaamassa aamupalaa ja kävelimme naisten luokse. “Where are you from?”, kysyin. Naiset vastasivat reippaasti että “We are from Finland” johon tokaisin, että “Sittenhän voisimmekin jatkaa tästä Suomeksi!”. |
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: reissut, etelä-afrikka, zimbabwe, botswana, sambia |
Leijonia norsunraadolla ja hyeenoiden piirittäminä leirinuotiollaLauantai 12.12.2015 - Mikko Yö meni tällä kertaa todella hyvin ja heräsimme virkeinä uuteen aamuun Choben kansallispuistossa Savutin alueella. Juttelimme paikan työntekijän Sidneyn kanssa ja maksoimme 102 dollarin majoitusmaksun. Sidney kertoi, että n. 15 kilometrin päässä oli raportoitu tiellä makaava kuollut norsu, jonka ympärillä saattaisi hyvinkin olla leijonia ja hyeenoita. Tieto sai meihin vauhtia ja pakkasimme auton nopeasti ajokuntoon. Takaluukkuun oli eilisessä rytinässä hajonnut pari kaljapulloa ja pyyhimme hieman paikkoja ja heitimme lasinsirpaleita roskikseen. Vielä portilla törmäsimme seikkailijaan, joka kertoi tohkeissaan nähneensä norsun raadolla leijonia. Lähdimme ajamaan hurjaa vauhtia pitkin kuoppaista hiekkatietä ja arvoimme muutamien risteysten kohdalta mihin suuntaan mennä. Ohitimme seeproja kuvaamaan jääneen maasturin ja hetkeä myöhemmin huomasimme kuolleen norsun tiellä ja sen edustalla vartioivan leijonan! Mahtavaa! |
1 kommentti . Avainsanat: reissut, etelä-afrikka, zimbabwe, botswana, sambia |
Satoja norsuja Choben kansallispuistossa BotswanassaPerjantai 11.12.2015 - Mikko Ensimmäinen aamu Botswanassa. Yö oli melkoisen tuskainen, sillä teltassa oli kuuma eikä tuulta ollut juuri lainkaan. Aamua kohden ilma kuitenkin onneksi viileni ja sain jokusen tunnin nukuttua. Keitimme kahvit ja menimme hetkeksi hotellin ravintolaan naputtelemaan blogia. Lähdimme liikkeelle normaalia myöhemmin, vasta noin yhdeksän jälkeen ja piipahdimme läheisessä supermarketissa ostoksilla. Ostosten jälkeen oli vielä tankkauksen vuoro, mutta rento tankkaajakaveri kertoi dieselin olevan lopussa ja kehotti meitä palaamaan n. 10 kilometrin päähän rajalle. Emme meinanneet aluksi uskoa, mutta lopulta lähdimme takaisin kohti Zimbabwen rajaa. Botswanan puolella diesel on huomattavasti halvempaa kuin Zimbabwessa. Zimbabwessa litrahinta on n. 1,15-1,30 USD kun täällä hintaa tulee n. 0,75 USD per litra. Laitoimme n. 150 litran tankkimme täyteen, sillä seuraavalle huoltoasemalle oli matkaa satoja kilometrejä. Pohdimme, että sellaista skenaariota emme edes olleet ajatelleetkaan, että huolehtisimme kyllä säännöllisestä tankkaamisesta, mutta että kylän ainolta asemalta olisi päässyt diesel loppumaan ja joutuisimme käytännössä odottamaan uuden erän saapumista. |
3 kommenttia . Avainsanat: reissut, etelä-afrikka, zimbabwe, botswana, sambia |
Victorian putouksilla ja päiväretki SambiaanTorstai 10.12.2015 - Mikko Olimme saapuneet edellisenä iltana Victorian putouksille. Majoituimme pienelle keskustan tuntumassa olleelle leirintäalueelle, joka ei tarjonnut ihmeempiä elämyksiä, mutta kelpasi majapaikaksi oikein hyvin. Hoidimme aamutoimet jo rutiinilla ja pakkasimme teltan kasaan auton katolle. Lähdimme ajamaan kohti putouksia, jotka sijaitsivat noin kilometrin ajomatkan päässä. Matkalla törmäsimme Zimbabwen vanhaa hyperinflaation aikaista rahaa myyviin kavereihin, joilta ostimme nipun miljardien dollareiden seteleitä. 2000-luvun lopulla maassa oli käynnissä hurja inflaatio ja setelipainosta puskettiin ulos jopa trijoonien dollareiden seteleitä, joiden arvo ei ollut kuitenkaan juuri mitään. Inflaatio saattoi laukata tuhansissa prosenteissa! Nyt käytössä on yhdysvaltain dollari ja ilmeisesti maan talouden syöksy on saatu tasaantumaan kohtuullisen mukavasti. |
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: reissut, etelä-afrikka, zimbabwe, botswana, sambia |
Kylki ruttuun ja poliisiasemalle - autokolarissa ZimbabwessaKeskiviikko 9.12.2015 - Mikko Olemme tottuneet heräämään täällä reissussa ajoissa, noin kuuden maissa. Aurinko paistaa jo mukavasti ja unta on tullut mukavasti. Viime yönä Janne näki selkeästi jotain painajaisia ja jouduin välillä tökkimään. Muuten yöt ovat menneet varsin mukavasti. Lähdimme nyt tutkimaan Hwangen kansallispuistoa ja tarkoituksena oli ajaa puiston pohjoispuolelle Robiniin, jonne oli matkaa reilut 150 kilometriä kapeita ja möykkyisiä hiekkateitä pitkin. Alkumatkasta näimme muutamia muita autoja, mutta sen jälkeen vastaan ei tullut käytännössä juuri ketään. Paitsi yksi - kirjaimellisesti. Pistäydyimme muutamilla eläinten vesipisteillä, mutta virtahepoja lukuun ottamatta niillä oli varsin hiljaista. Jossain kaukana näimme kissapedon kulkevan, mutta muuten näimme lähinnä jotain kauriin tyyppisiä eläimiä ja lintuja. Lopulta meitä kuitenkin lykästi. |
3 kommenttia . Avainsanat: reissut, etelä-afrikka, zimbabwe, botswana, sambia |
Kohti Hwangen kansallispuistoaTiistai 8.12.2015 - Mikko Heräsimme jälleen aikaisin. Yö meni yllättävänkin hyvin, vaikka nukkumaan mennessä teltta oli kuin sauna ja hiki valui otsalla. Tällä kertaa tuulestakaan ei ollut juuri apua, mutta kaikesta huolimatta heräsimme jo ennen aamukuutta. Laitoimme jälleen ripeästi kamppeet kasaan ja olimme valmiita lähtemään, kun huomasimme kirahvin aivan automme vieressä pienen heiveröisen aidan takana. Kävimme kuvaamassa kirahvia läheltä ja lähdimme sen jälkeen jatkamaan matkaa. Meillä oli jälleen varsin paljon ajoa edessä, sillä suunnitelman mukaan pyrkisimme ajamaan aluksi mahdollisimman nopeasti Pohjois-Zimbabween Hwangen kansallispuistoon ja sen jälkeen viettäisimme enemmän aikaa Victorian putouksilla ja Choben kansallispuistossa, jotka olivat reissumme pääkohteet. |
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: reissut, etelä-afrikka, zimbabwe, botswana, sambia |
Säätöä Zimbabwen raja-asemallaMaanantai 7.12.2015 - Mikko Yö oli melko tuskainen etelä-arfikkalaisella leirintäalueella, jossa ei näkynyt muita asukkaita erästä zimbabwelaista haahuilijaa lukuunottamatta. Teltassa oli kuumaa ja hikistä, eikä Jannen kuorsaus vieressä yhtään helpottanut asiaa. No, todellisuudessa minä taisin nukahtaa ensin ja Janne taisi joutua kärsimään enemmän minun kuorsaamisesta. Yöllä tuuli melkoisen paljon ja teltan reunukset liehuivat tuulen mukana pitäen kovaa meteliä. Aurinko alkoi paistamaan jo hyvissä ajoin ennen kuutta ja heräsimme 6:30 kellon soittoon. Kömmimme ulos teltasta ja nopeiden aamutoimien jälkeen pakkasimme kamppeet ja lähdimme ajamaan kohti Zimbabwen rajaa. Tiet ovat olleet Etelä-Afrikan puolella todella hyvässä kunnossa ja huoltoasemat laadukkaita internet-yhteyksineen. Pikkuhiljaa pohjoista kohti päästyämme tiet alkoivat hieman heiketä ja pikkupaikkakunnat näyttämään rähjäisemmiltä. |
4 kommenttia . Avainsanat: reissut, etelä-afrikka, zimbabwe, botswana, sambia |
Autolla Afrikassa - 3000 kilometriä seikkailuja eteläisessä AfrikassaSunnuntai 6.12.2015 - Mikko Pitkään odotettu reissumme Afrikkaan oli vihdoin valmis alkamaan. Keltakuumerokotukset, malarialääkkeet ja erilaiset varusteet oli hankittu ja lähdimme Turkish Airlinesin lennolla Istanbulin kautta kohti Johannesburgia iltakuuden aikaan. Saavuimme Johannesburgin lentokentälle sunnuntaina noin kello 11:00. Astuimme ulos koneesta ja ilma lähenteli jo kolmeakymmentä astetta. Rajamuodollisuudet menivät todella nopeasti eikä maahan tarvittu lainkaan viisumia. Nappasimme rinkkamme hihnalta ja kävelimme tuloaulaan. Siellä meitä oli vastassa autofirman kaveri, joka kuljetti meidät n. 30 minuutin ajomatkan päähän kaupungin ulkopuolelle. Ensisilmäys maahan oli varsin miellyttävä. Leveäet monikaistaiset tiet, varsin hyvä autokanta ja hyväkuntoisia rakennuksia. |
2 kommenttia . Avainsanat: reissut, etelä-afrikka, zimbabwe, botswana, sambia |
Lisää pääkuvan päälle tekstiä klikkaamalla salamaikonia,
joka ilmestyy tuodessasi hiiren tämän tekstin päälle.