Kapeita kujia ja aurinkoa. Kesälomareissu KroatiassaTiistai 23.7.2019 - Mikko ![]() Meille sopivana ajankohtana lentoja oli tarjolla edullisesti mm. Pulaan, Mallorcalle ja Barcelonaan. Barcelonassa on tullut viime aikoina reissattua duunin puolesta ihan riittävästi, mutta toisaalta noin tunnin ajomatkan sisällä olisi useita kivoja pikku rantalomakohteita.
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: perhe, reissut, kroatia |
Videokooste Gili AiriltaLauantai 22.7.2017 klo 18:45 - Mikko
Vietimme Gili Airilla kuusi yötä ja piipahdimme myös lähtöpäivänä päiväreissulla Gili Trawanganilla, joka on hieman vilkkaampi "bilesaari". Saariryhmän kolmas saari Meno ei nimestään huolimatta ole erityisen menevä paikka, vaan enemmänkin häämatkalaisten suosiossa. Gili Air on pinta-alaltaan pieni ja saaren kävelee ympäri noin puolessatoista tunnissa. Saarella on runsaasti pieniä hotelleja ja saarella kuljetaan jalan, pyörällä tai hevoskärryin. Moottoriajoneuvoja saarella ei muutamaa sähkömopoa lukuunottamatta ole. Tutustu Gilin tunnelmaan oheisen videon kautta! |
1 kommentti . Avainsanat: perhe, reissut, indonesia |
Paratiisia etsimässä - seikkailu Gili AirilleKeskiviikko 19.7.2017 - Mikko
Gilin hotellimme tarjosi meille noutoa Lombokin lentokentältä 900 000 rupian hinnalla, mutta päätimme napata itse taksin, sillä hintaa tuli huomattavasti vähemmän, 250 000 rupiaa + venematkasta vajaa 250 000. Venematkan olisi saanut edullisemminkin ja erityisesti public boat olisi ollut hinnaltaan vain murto-osa, mutta ne lähtevät vasta kun vene on täysi. |
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: perhe, reissut, indonesia, singapore |
Kohti kiehtovaa IndonesiaaTiistai 18.7.2017 - Mikko
Olimme varanneet kaikesta huolimatta kahden yön majoituksen läheltä Kuta Beachia. Alue vastasi jossain määrin puheita, mutta ei poikennut sinänsä monesta aasialaisesta kaupungista tai esim. Patong Beachista, jossa olimme lasten kanssa muutama vuosi takaperin. Ravintoloita ja pikkukojuja oli todella paljon ja Peppi nautti täysin siemauksin tarjonnasta. Saattoipa matkaan tarttua jokunen rättikin. Kävimme myös hieronnassa ja lapsetkin ottivat pitkät kahden tunnin hemmottelut, jotka maksoivat hotellilla n. 20e/henk. Minä puolestani kävin hotellin läheisellä paikalla tunnin selkä- ja niskahieronnassa hintaan 7 euroa. Tätä olisi varmasti tiedossa vielä lisää seuraavan parin viikon aikana! |
1 kommentti . Avainsanat: perhe reissut, singapore, indonesia |
Seikkailu Aasiassa - Tutustuminen SingaporeenMaanantai 17.7.2017 - Mikko
Qatar Airways on ajautunut hieman ongelmiin naapurimaidensa kanssa ja hetken oli jopa epäselvää lennetäänkö Helsingin reittiä ollenkaan. Lopulta oli kuitenkin selvää, ettei riita Bahrainin, Saudi-Arabian, Yhdistyneiden Emiraattien kanssa aiheuttanut muuta kuin hieman muutoksia lentoreittiin. Myöhemmin luin, että maiden välisen riidan vuoksi 15 000 kameliakin karkotettiin Saudi-Arabiasta takaisin Qatarin puolelle. Naapurimaat syyttävät Qataria terrorismin tukemisesta, mutta tiedä näistä sitten. |
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: perhe, reissut, singapore, indonesia |
Paluu Muscatiin ja yhteenvetoa reissustaLauantai 24.12.2016 - Mikko
Saavuin Muscatiin ja ajoin suoraan Mutrahiin, joka ehkä lähimmin muistuttaa kaupungin keskustaa. Pysäköin auton tien varteen ja lähdin kävelemään kaupungille. Ajattelin ostaa lapsille jotain tuliaisia, mutta basaarissa oli myynnissä pääasiassa rihkamaa. Lapset ovat jo tottuneet siihen, etten enää juurikaan osta mitään tuliaisia jääkaappimagneettia lukuunottamatta. |
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: reissut, dubai, oman |
Wadi Bani Khaled - keidas keskellä karua OmaniaPerjantai 23.12.2016 klo 23:22 - Mikko
Matkaa oli reilut satakilometriä. Maisemat olivat karuja, välillä tasaista, välillä vuoristoista. Täällä tuskin sataa kovin usein ja maisemat todellakin ovat sen mukaisia. Siellä täällä näkyi taloja ja ohitinpa pienen kylänkin matkan varrella. Paikallinen musiikinrenkutus alkoi jo tulemaan ulos korvista, joten laitoin napit korville ja kuuntelin oikeaa musiikkia. Tienvarsikyltit varoittelivat tiellä liikkuvista kameleista ja hetkeä myöhemmin kolmen kamelin jengi tulikin vastaan keskellä tietä. |
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: reissut, oman |
Sulttaanin moskeija, upea Wadi Shab ja visiitti poliisiasemalla kolarin jälkeenTorstai 22.12.2016 klo 19:19 - Mikko
Herätys kasilta ja taksi lentokentälle, joka sijaitsi melko lähellä hotellia. Tilasin kahvin ja kävelin autovuokraamon tiskille, josta minulle luovutettiin eilen illalla varaamani auto navigaattorilla varustettuna. Tänään oli tarkoitus lähteä ajamaan kohti Surin kaupunkia ja pysähtyä matkan varrella ainakin Wadi Shabin luonnonihmeellä. Taksissa kentälle mennessäni huomasin, että Sulttaanin massiivinen 2001 valmistunut moskeija oli aivan lähellä, joten päätin ajaa autolla ensin sinne. |
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: reissut, dubai, oman |
Dubain kautta Omanin SulttaanikuntaanKeskiviikko 21.12.2016 klo 20:47 - Mikko
Ennen reissua huomasin jonkun kyselevän Maailmanmatkaajien Facebook-sivulla Dubain ja Omanin Muscatin välisestä bussimatkasta. Siis juuri samasta etapista, joka oli itselläni tiedossa. Aiheen ympärille syntyi pitkä viestiketju ja samassa myös kokenut seikkailija Heta ilmoitti olevansa samoihin aikoihin Dubaissa. Hetan varsinainen määränpää oli Eritreassa ja myöhemmin myös ainakin Tansaniassa, Sambiassa ja Zimbabwessa. Päätimme tavata Dubaissa ja lähteä tutkimaan Yhdistyneiden Arabiemiraattien muita osia yhdessä. |
2 kommenttia . Avainsanat: reissut, dubai, oman |
Airbnb Open Los Angelesissa - tapaamisia, lätkää ja koristaTiistai 22.11.2016 - Mikko Kun alkutalven pakkaset hellittivät ja sää kävi märäksi, oli hyvä aika lähteä rapakon taakse Los Angelesiin Airbnb Open -tapahtumaan. Viime vuonna tapahtuma järjestettiin Pariisissa, jossa jouduimme keskelle terrori-iskua. Reissu oli kuitenkin antoisa, sillä päätimme tuolloin Marcuksen ja Saberin kanssa perustaa Hostaway yrityksen ja lähteä kehittämään palveluamme Airbnb hosteille. Vuodessa on tultu pitkä matka ja ensimmäiset asiakkaat ympäri maailmaa käyttävät jo Hostawayta omien tai hallinnoimiensa asuntojen pyörittämiseen. Nyt Airbnb Open -tapahtuma järjestettiin siis Los Angelesissa ja lensin kaupunkiin Lontoon kautta. Marcus saapui paikalle Torontosta, joten tiedossa oli paljon sparrailua ja ideointia. Lento Lontooseen lähti liikkeelle oikein mukavasti kun tuttu lentäemäntä Katri sattui samalle lennolle. Matka jatkui onnellisten tähtien alla myös 11 tunnin lennolla Losiin, sillä kaksi viereista paikkaa olivat tyhjät ja sain nukuttua oikein mukavasti valtaosan lennosta omalla penkkirivilläni. |
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: reissut, usa |
Salzburgiin ja Hitlerin "Kotkanpesään"Torstai 6.10.2016 - Mikko
Reissuun mahtui kuitenkin monta mutkaa. Ensinnäkin majoitus oli Munchenissa tapahtuman aikaan todella kallista. Löysimme kohtuuhintaisen paikan melko läheltä keskustaa, mutta myöhemmin Airbnb-host perui majoituksemme. Ehkä hän tajusi saavansa siitä enemmän. Sen jälkeen Tero kertoi, että perheeseen on tulossa lisäystä samoihin aikoihin ja hän päätti jättää reissun väliin. Niinpä päätimme lopulta keksiä Octoberfestien sijaan jotain muuta tekemistä, mutta suunnitelmat jäivät hieman auki. |
3 kommenttia . Avainsanat: reissut, saksa, itävalta |
Upea viikko New Yorkissa - duunia ja nähtävyyksiäMaanantai 3.10.2016 klo 23:26 - Mikko Innoistuimme ajatuksesta kuitenkin niin kovasti, että päätimme lähteä itsekin New Yorkiin edustamaan Pikkuyrittäjiä ja suomalaista koulutusjärjestelmää sekä tutustumaan tietysti tähän upeaan suurkaupunkiin. Päätimme lähteä reissuun toiminnanjohtaja Virpin, viestintämoguli Tonin ja kahden Pikkuyrittäjän Hillan ja Sannin kanssa.
|
2 kommenttia . Avainsanat: reissut, usa, new york, pikkuyrittäjät |
SyyskuulumisiaMaanantai 12.9.2016 klo 22:52 - Mikko
Syy on ollut kiire, jonka vuoksi reissujakaan ei ole ehtinyt oikein tekemään entiseen malliin. Onneksi syksyllä on kuitenkin taas vipinää tiedossa. Kesälomat menivät kivasti lähinnä kotosalla. Elokuun alussa piipahdettiin tosin Kreetalla, joka oli oikein mukava lomakohde. Aurinkoa ja lämpöä piisasi ja lapset uivat altaassa niin että melkein kiduksetkin kasvoivat. Vilho on innostunut Pokemonista ja kävelyä on pelin tiimoilta tullut jo pitkälti toista sataa kilometriä. Ei ole yks eikä kaks kertaa kun ollaan käyty Heurekan pihassa Pokemoneja metsästämässä. |
2 kommenttia . Avainsanat: hostaway, pikkuyrittäjät, reissut |
Tirana - Mersujen luvattu kaupunki ja paluu MakedoniaanTorstai 16.6.2016 - Mikko
Saavuimme Albanian rajalle. Kuten aikaisemmillakin rajanylityspaikoilla, myös täällä kaikki sujui sutjakkaasti eikä aikaakaan kun olimme Albanian puolella. Maisemat olivat jylhiä ja koko reissun upeimpia. Vuoren rinteellä kulkeva tie siltoineen on rakennettu suurella rahalla ja joka toinen vastaan tullut auto oli Mersu. Pysähdyimme huoltoasemalle, joka sekin oli viimesenpäälle hyvännäköinen rakennus ravintoloineen. Luottokortti ei käynyt, mutta saimme maksettua euroilla. Myöhemmin huomasimme, ettei luottokortti tunnu käyvän maassa juuri missään. |
4 kommenttia . Avainsanat: reissut, balkan, kosovo, albania |
Keskitysleirillä Serbiassa ja jalkapallofaneja PristinassaKeskiviikko 15.6.2016 - Mikko
Ajoimme Bubanj-muistomerkille, joka on pystytetty läheisellä keskitysleirillä kuolleiden muistolle. Muistomerkki oli ehtaa Neuvostokamaa, kolme massiivista betonista nyrkkiä pystyssä. Vierailimme myös itse keskitysleirillä, joka toimii nykyään museona. Keskitysleirin oppaan kertomukset olivat varsin synkkää kuultavaa. Tällää transit-leirinä toimineella laitoksella tapettiin pitkälti yli 10 000 vankia. |
1 kommentti . Avainsanat: reissut, balkan, serbia, makedonia, kosovo |
Autolla Bulgariassa ja Serbiassa - reissu saatu käyntiin!Maanantai 13.6.2016 klo 22:09 - Mikko
Lopulta lento oli puolisentoista tuntia myöhässä ja matkustajien joukossa oli selkeästi havaittavissa pientä kärsimättömyyttä jatkolentojen missailujen takia. Meitä myöhästyminen ei haitannut, sillä Istanbulin kenttä ei ole erityisen kuuluisa viihtyisyydestään, vaikka pientä parantumista onkin tapahtunut. Olemme pysähtyneet useilla reissuilla Istanbulissa ja odotimme jälleen vesi kielellä jo pieneksi sisäpiirivitsiksi muotoutunutta Popeye-nimistä pikaruokaravintolaa, joka löytyy kentän perimmäisestä nurkasta. Tsekkasin Wikipediasta kyseisen ravintolaketjun historiaa ja sattumalta huomasimme, että tänään vietettäisiin sen 44-vuotis juhlia! |
2 kommenttia . Avainsanat: reissut, balkan, bulgaria, serbia |
Nyt valloitetaan Balkan - Reissu Bulgariaan, Serbiaan, Makedoniaan, Kosovoon ja AlbaniaanPerjantai 10.6.2016 klo 12:50 - Mikko
Istuimme Jannen kanssa vesipiipulla takapihalla auringon paistaessa. Mietimme peruuntunutta reissua ja yhtäkkiä tajusimme, että miksei sitä tehtäisi sitten jo kesäkuussa! Aloimme pyörittelemään Google Mapsia, tsekkasimme lentoja ja mahdollista reittiä. Päätimme, että tämä tehdään! |
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: reissut, bulgaria, serbia, makedonia, kosovo, albania |
Chicagossa amerikkalaisuuden ytimessäPerjantai 22.4.2016 klo 20:04 - Mikko
Reissuun lähtö oli kuitenkin vaakalaudalla. Jenkkeihin matkustaessa tulee ostaa 14 dollarin hintainen matkustuslupa ESTA, joka tulee hommata mielellään 72 tuntia ennen reissuun lähtöä, mutta käytännössä vaikka edellisenä päivänä. Aloin varaamaan omaa ESTAani viikkoa ennen lähtöä ja törmäsinkin ikävään ongelmaan. Alkuvuodesta oli astunut voimaan uusi laki, jonka mukaan en saanutkaan ESTAa, koska olin matkustanut Iranissa 2011 vuoden jälkeen. Tutkin vaihtoehtoja ja tilanne näytti heikolta. Minun tuli hommata varsinainen viisumi, jonka saaminen viikossa olisi haastavaa. |
3 kommenttia . Avainsanat: reissut, usa, chicago |
PuuhasteluaLauantai 26.3.2016 klo 17:26 - Mikko
Käväisimme kuitenkin helmikuussa Levillä muutaman päivän pikavisiitillä. Lasten lisäksi mukaan lähti ex-vaimo Peppi ja edellisestä Levin reissusta tällä porukalla olikin ehtinyt vierähtää jo neljä vuotta. Kaikki meni kivasti ja Peppi jäi Vilhon kanssa vielä yhdeksi yöksi minun ja Hillan lennettyä takaisin Helsinkiin jo päivää aikaisemmin erään Pikkuyrittäjät-tapahtumamme vuoksi. Mukavaa kun ollaan hyvissä väleissä ja tällainenkin reissu oli mahdollinen. |
3 kommenttia . Avainsanat: perhe, reissut, duuni |
Jokerifanit vieraspelikiertueella Zagrebissa ja BratislavassaTiistai 12.1.2016 - Mikko
Lensimme sunnuntaiaamuna Budapestiin, jossa olen itse käynyt viimeksi yli 15 vuotta sitten. Otimme bussin lentokentältä ja jatkoimme metrolla kaupungin keskustaan. Jokeripipoiset lapset Hilla (10v) ja Vilho (7v) kulkivat kaupungilla kuin vanhat tekijät eikä kirpsakka seitsemän asteen pakkanenkaan tuntunut missään. Suomesta lähtiessämme maahan oli satanut vasta ensimmäiset lumet, mutta täällä lunta oli enemmänkin. |
2 kommenttia . Avainsanat: reissut, perhe, unkari, kroatia, slovakia, itävalta |
Lisää pääkuvan päälle tekstiä klikkaamalla salamaikonia,
joka ilmestyy tuodessasi hiiren tämän tekstin päälle.