Keskitysleirillä Serbiassa ja jalkapallofaneja Pristinassa

Heräsimme Nisin kaupungissa hostellista, jossa taisimme olla ainoat asukkaat. Talon isäntä oli ihan mukava, mutta yrmeä vanha mies. Hän näytti siltä, että Jugoslavian sodasta eturintamalta voisi olla tarina jos toinenkin kerrottavanaan. Aamulla satoi jälleen vettä. Pari ensimmäistä reissupäivää on ollut hieman epävakaista, mutta sade ei ole haitannut matkantekoa. Loppumatkan osalta säät näyttäisikin sitten olevan lähempänä 30-astetta.

Ajoimme Bubanj-muistomerkille, joka on pystytetty läheisellä keskitysleirillä kuolleiden muistolle. Muistomerkki oli ehtaa Neuvostokamaa, kolme massiivista betonista nyrkkiä pystyssä. Vierailimme myös itse keskitysleirillä, joka toimii nykyään museona. Keskitysleirin oppaan kertomukset olivat varsin synkkää kuultavaa. Tällää transit-leirinä toimineella laitoksella tapettiin pitkälti yli 10 000 vankia. Leiriltä pääsi pakenemaan suuri joukko vankeja, jonka vuoksi saksalaiset toteuttivat kostoksi yhden toisen maailman sodan suurimmista joukkosurmista. Olot leirillä eivät olleet muutenkaan erityisen hyvät. Pienemmissä selleissä oli lattialla piikkilankaa, jotta vankien olisi ollut vaikeaa nukkua. 

Puna-armeija vapautti leirin sodan lopulla, jonka jälkeen se toimi vielä anti-kommunistien vankilana ennen muuttumistaan museoksi. 

Vierailimme myös Skull Towerissa, johon on upotettu serbijoukkojen pääkalloja 1800-luvun alun taistelusta Turkkilaisia vastaan. Tornin määräsi rakennettavaksi turkkilainen visiiri Hurshid Pasha ja siihen tuli alunperin 952 pääkalloa.

Näihin kulttuurikohteisiin tutustumisen jälkeen lähdimme ajelemaan kohti Makedoniaa ja Skopjen kaupunkia. Pysähdyimme Leskovacin kaupungissa ja käppäilimme hetken ihmisvilinässä ja jatkoimme matkaa kohti Makedonian rajaa. 

Rajamuodollisuudet menivät jälleen sujuvasti. Pysähdyimme hetken ajeltuamme tankkaamaan Lukoilin bensa-asemalle ja pähkäilimme valuuttakursseja. Polttoaineen hinta oli noin 0,90 euroa, hieman edullisempi kuin Serbian puolella.

Saavuimme Skopjeen, joka vaikutti oikein pirteältä paikalta. Vaikka monet rakennuksista olivatkin  jälleen “Neuvostohenkisiä”, näyttivät ne kuitenkin nykyaikaisemmilta kuin Serbian puolella. Kaupunki on täynnä patsaita ja monumenttejä, joita on rakennettu suurella rahalla 60-luvulla tapahtuneen maanjäristyksen ja siitä aiheutuneen massiivisen tuhon jälkeen. Patsaat ovat osittain aika mauttomia, yliampuvia ja “muovisen” näköisiä ja niitä todella riitti joka kadun kulmaan. Muutenkin kaupungin yleiskuva oli aika sekava. Joka puolella näytti keskeneräiseltä, mutta toisaalta tuntui kuin työmaat eivät siitä edes etenisi.

Liikenne oli täällä varsin vilkasta ja sekavaa. Yritimme löytää vanhan basaarin aluetta, josta olimme etukäteen bonganneet potentiaalisen hostellin: “Nargile Cafe & Hostel”. Siis juuri sopiva meille!

Lopulta horisontissa näkyi minareetteja ja ajoimme auton parkkihalliin. Lähdimme kävelemään pitkin basaaria, joka vaikutti oikein viihtyisältä - tunnelma oli selkeästi erilainen kuin Serbiassa. Löysimme Nargile Hostellin ja kirjauduimme sisään. Söimme paikalliset hieman pizzaa muistuttavat Pidee annokset ja jäimme jälkiruuaksi piipulliselle. 

Illalla kiertelimme vielä pitkin Skopjen katuja. Jalkapallokisat näkyivät täällä katukuvassa melkoisen hyvin ja katselimmekin hetken Islannin ja Portugalin välistä matsia yhdessä ehkä kaupungin hienoimmista baareista aivan keskusaukion laidalla. Silti viisi olutta ja yksi brandy maksoi vaivaiset 11 euroa.

Palattuamme takaisin basaarialueelle ja hostellillemme, oli kadulla todella tunnelma katossa. Kaikki baarit olivat täynnä ja musa paukkui. Huoneemme oli aivan kadun varrella ja meteli kuului voimakkaasti huoneeseen, mutta tuollaiset pikkuseikat eivät tällaisia seikkailijoita härinnyt. 

Keskiviikko 15.6.

Heräsimme aikaisin ja lähdimme kävelemään kohti basaarin lähistöllä ollutta vanhaa linnoitusta. Sateiset säät olivat nyt ohi ja aurinko paistoi kuumasti jo aamulla. Janne jaksoi vaivoin nousta ylös linnoitukselle, jonka huipulta oli hienot näkymät Skopjen keskustaan. Söimme aamupalaa pienessä kuppilassa ja hintaa Burekille, isolle rinkelille ja kahdelle kahville tuli reilut pari euroa.

Otimme auton parkkihallista ja ajoimme vielä pitkin Skopjea, joka on itse asiassa yllättävän iso kaupunki. Liikenne oli aikamoista hulabaloota ja liikennesääntöjä noudatetaan joustavasti. Nopeasti sitä on kuitenkin oppinut maan tavoille.

Lähdimme ajamaan kohti Kosovoa ja Pristinaa. GPS:n kartat ovat todella vanhat eikä monia teitä ole merkitty karttaan lainkaan. Eksyimme pikkuteille, joita pitkin olikin kivempi ajella. Yhtäkkiä tie muuttui kuitenkin hiekkatieksi ja aivan kinttupoluksi. Ajoimme vuoren rinteen reunustaa reittiä, jossa ei pikkuautolla olisi päässytkään. Lopulta tie kuitenkin päättyi ja saimme vaivoin käännettyä auton takaisin. Ajoimme takaisinpäin ja löysimme hieman isomman tien, jota pitkin ajelimme. Parin kymmenen kilometrin ajamisen jälkeen saavuimmekin hieman yllättäen Kosovon rajalle. Rajalla ei juuri ruuhkaa ollut ja pääsimme helposti rajan yli.

Autovakuutukset eivät ole Kosovossa voimassa, joten jouduimme ottamaan rajalla 15 euron hintaisen lisävakuutuksen. Jatkoimme matkaa kohti Pristinaa ja liikenne alkoi vilkastumaan. Ajoimme läpi pitkän taajaman, jossa oli erilaisia rakennustarvikkeita yms. myyviä liikkeitä ainakin 10 kilometrin matkalla. Liikenne oli jälleen varsin sekavaa ja autot puikkelehtivat miten tykkäsivät.

Ajoimme auton parkkihalliin Pristinassa ja lähdimme kävelemään keskustaa kohden. Pääkatu olikin heti kulman takana ja sen varrella oli runsaasti ravintoloita ja kahviloita. Yleisilme oli todella pirteä ja eläväinen. Kadun molemmissa päissä oli jättiscreenit, joista näytettiin jalkapallon EM-kisoja ja tänä iltana olikin vuorossa Albanian matsi. Valtaosa Kosovon asukkaista on albaanitaustaisia ja Albanian lippuja ja fanituotteita näkyi kaikkialla. 

Löysimme hostellin aivan pääkadun tuntumasta ja kirjauduimme sisään. Hostellin pitäjä oli mukava ja kovin puhelias. Hän näytti kartalta mielenkiintoisia kohteita ja lähdimmekin pörräämään vailla varsinaista päämäärää. Kävelimme kävelykadun toiseen päähän ja sen jälkeen avautuneelle vanhan kaupungin alueelle. Palasimme takaisin pääkadulle hieman ennen iltayhdeksää, kävimme syömässä ja kävelimme tv-screenin lähettyville, johon olikin keräytynyt jo paljon porukkaa. 

Hintataso ei täälläkään päätä huimaa ja tuhti illallinen juomineen maksoi seitsemisen euroa yhteensä. 

Fanit lauloivat kannatuslauluja kun ottelu Ranskan ja Albanian välillä pyörähti käyntiin. Emme nähneet screenille kovin hyvin väentungoksessa, mutta hieman kauempaa näkyvyys oli parempi. Ilotulitteet paukkuivat ja tunnelmaa riitti. Kävelimme vielä hetken pääkadulla, kunnes lähdimme jo hostellille rankan päivän päätteeksi. 

Yöllä kuuden hengen huoneeseemme saapui muita reissaajia, jotka nukkuivat vielä lähtiessämme aamulla kaupungille. Kävimme syömässä aamupalan ja Janne aloitti ryyppäämisen jo heti aamusta parilla Raki-paukulla. Olimme sopineet etukäteen tapaavamme paikallisen Zeken aamuysiltä hostellimme edessä ja lähdimme tutustumaan kaupunkiin hänen kanssaan.

Zeke oli vanhempi herrasmies, jolla oli mielenkiintoinen historia. Hän oli ollut kahdeksan vuotta silloisessa kaupungin parhaassa hotellissa johtajana ja työskenteli nyt yliopistolla professorina ja turismin parissa. Hänellä oli paljon tuttuja kaupungilla ja häntä tunnuttiin todella arvostettavan. 

Zeke kertoili Pristinan ja Kosovon historiaa, Naton pommituksista ja kävimme mm. Bysantin aikaisilla raunioilla. Zeken tarinat olivat mielenkiintoisia, mutta toisaalta tämän tyyppinen informaatio menee herkästi toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. Kiertelimme pitkin keskustaa ja lähdimme autolla hieman Pristinan ulkopuolelle.

Lopulta kierros päättyi, söimme lounaan ja lähdimme ajelemaan kohti Albaniaa. Navigaattori oli jälleen aivan pihalla ja kuljimme pitkin pikkuteitä välillä pysähdellen. Kosovo ja sen pääkaupunki Pristina oli odotettua pirteämpi paikka!