Tirana - Mersujen luvattu kaupunki ja paluu Makedoniaan

Ajoimme pitkin Kosovon pikkuteitä Albaniaa kohti. Lopulta pikkutie yhdistyi hyväkuntoiseen moottoritiehen, jossa nopeusrajoitus oli 130 km tunnissa. Ajoimme hetkittäin 150 kilometrin tuntivauhtia kun tyylikkäät Audit tykittivät ohi kuin raketit. 

Saavuimme Albanian rajalle. Kuten aikaisemmillakin rajanylityspaikoilla, myös täällä kaikki sujui sutjakkaasti eikä aikaakaan kun olimme Albanian puolella. Maisemat olivat jylhiä ja koko reissun upeimpia. Vuoren rinteellä kulkeva tie siltoineen on rakennettu suurella rahalla ja joka toinen vastaan tullut auto oli Mersu. Pysähdyimme huoltoasemalle, joka sekin oli viimesenpäälle hyvännäköinen rakennus ravintoloineen. Luottokortti ei käynyt, mutta saimme maksettua euroilla. Myöhemmin huomasimme, ettei luottokortti tunnu käyvän maassa juuri missään.

Ajoimme pitkin Kosovon pikkuteitä Albaniaa kohti. Lopulta pikkutie yhdistyi hyväkuntoiseen moottoritiehen, jossa nopeusrajoitus oli 130 km tunnissa. Ajoimme hetkittäin 150 kilometrin tuntivauhtia kun tyylikkäät Audit tykittivät ohi kuin raketit. 

Saavuimme Albanian rajalle. Kuten aikaisemmillakin rajanylityspaikoilla, myös täällä kaikki sujui sutjakkaasti eikä aikaakaan kun olimme Albanian puolella. Maisemat olivat jylhiä ja koko reissun upeimpia. Vuoren rinteellä kulkeva tie siltoineen on rakennettu suurella rahalla ja joka toinen vastaan tullut auto oli Mersu. Pysähdyimme huoltoasemalle, joka sekin oli viimesenpäälle hyvännäköinen rakennus ravintoloineen. Luottokortti ei käynyt, mutta saimme maksettua euroilla. Myöhemmin huomasimme, ettei luottokortti tunnu käyvän maassa juuri missään.

Janne oli ympäri päissään, mutta kävi silti hakemassa lisää kaljaa. Auton jalkatila oli täynnä tyhjiä pulloja eikä kartan lukemisesta tullut mitään. Saavuimme Tiranaan iltayhdeksän aikaan ja liikenne oli melkoisen vilkasta. Suuret kolmikaistaiset liikenneympyrät toimivat ilman liikennevaloja ja vahvimman periaatteella. Pyörimme hetken keskustassa, mutta meillä ei ollut varsinaista päämäärää, sillä majoitustakaan ei vielä oltu varattu. Pysäköimme auton yhden pääkadun varrelle ja lähdimme jatkamaan kävellen. Istahdimme ravintolaan ja katsoimme netistä lähistöllä sijaitsevia hostelleja. Netin mukaan löytämämme paikat olisivat olleet täynnä, mutta se ei ehkä ollut todellisuudessa totta. Lähdimme kävelemään sivukadulle ja kysäisimme pienestä hotellista majoituksen hintaa. Päätimme ottaa huoneen 39 eurolla, jotta saimme kamat sisään. 

Lähdimme tutustumaan lähialueille ja istahdimme läheiseen vesipiippupaikkaan, jossa pyöri isolta screeniltä Saksan ja Puolan välinen jalkapallomatsi. Jannekin oli jo hieman selvinnyt ja puheesta alkoi saamaan jälleen selvää.

Seuraavana aamuna söimme kevyen aamupalan hotellilla, jonka ainoita asukkaita taisimme olla. Haimme auton parkista, sillä tälle paikalle sitä ei saanut enää jättää. Pörräsimme hetken vilkkaassa liikenteessä, kunnes löysimme paikan. Kiertävä parkkilipun myyjä myi meille parkkilipun ja meillä oli nyt koko päivä aikaa tutustua Tiranaan.

Kaupungin yleisilme oli yllättävän pirteä ja odotettua siistimpi. Mersuja näkyi kaikkialla ja jonkun arvion mukaan niitä olisi 3/5 autokannasta ja jopa 80% varastettuja ja Albaniaan sitä myöden tuotuja. Aurinko helotti kuumasti ja lämpöä oli noin 35 astetta. Kävelimme pitkän kierroksen pitkin Tiranan katuja ja kävimme lounaalla. Paikoin näkymät olivat kuin Kreikan tai Espanjan lomakeitaista. Olimme ajatelleet Tiranan olevan hieman synkempi paikka, mutta mitä vielä! Tirana yllätti positiivisesti, vaikkei tänne nyt ehkä lasten kanssa lomamatkalle tulisikaan.

Päivällä lähdimme ajamaan eteenpäin. Navigaattorista, saatika Jannesta, ei ollut juuri apua, joten ajoimme ensin hieman harhaan. Pysähdyimme pieneen kahvilaan, josta saimme sen verran nettiä että puhelimen navigaattori näytti mihin suuntaan olisi syytä jatkaa. Albania on täynnä eri kokoisia bunkkereita, joita maata rautaisesti hallinnut Envar Hoxha rakennetti jopa 700 000 aikakaudellaan, joka kesti vuoteen 1985 asti. Tuolloin Albania eristäytyi täydellisesti muusta maailmasta.

Reilun tunnin ajettuamme saavuimme Makedonian rajalle. Tällä kertaa rajalla olikin hieman jonoa ja yllättäen meidät kutsuttiinkin jatkotarkastuksiin. Ajoimme autohalliin, jossa automme nostettiin ilmaan ja sen alusta tutkittiin. Kaikki auton säilytystilat käytiin läpi ja reput tyhjennettiin. Näin tarkkaa tarkistusta ei olekaan ollut aikaisemmin, ei Pohjois-Koreassa, ei Zimbabwessa. Pohdimme voisiko tallaisessa tilanteessa korruptoitunut rajavirkailija laittaa itse vaikkapa huumeita autoon ja uhata paikallisella vankilalla ellei rahaa tipu. Tällä kertaa mitään ei löytynyt.

Pysähdyimme pienessä Strugan kylässä ja söimme pizzat. Ranta oli pientä kiveä ja lapsiperheet pulikoivat matalassa vedessä. Jatkoimme parin kymmenen kilometrin päähän tämän illan kohteeseemme Ohridiin, jonne saavuimme iltakahdeksan maissa. Kaupunki sijaitsee aivan Ohrid järven rannalla ja oli todella vilkas ja kivannäköinen! Ajoimme ensin auton vanhan kaupungin kapeille kujille majoitusta etsien, mutta jouduimme perääntymään peruuttaen. Laskeuduttuamme takaisin alas Janne piipahti kysymässä hostellista huonetta. Paikan omistaja hyppäsi kyytiimme ja lähti näyttämään parkkipaikkaa ja kertoi, että edellisenä päivänä oli tullut kolme varausta suomalaisilta. 

Lähdimme kiertämään todella vilkasta keskusta-aluetta. Ihmisiä istui ravintoloissa ja lapset juoksivat pitkin katuja. Tuntui kuin täällä olisi ollut jotkut karnevaalit. Kävelimme pitkän kävelykadun päästä päähän ja istahdimme katsomaan jalkapalloa. Päivän reissaaminen verotti kuitenkin sen verran, että menimme jo melko ajoissa nukkumaan ja valmistautumaan seuraavaan päivään.