Sekalaisia huomioita Afrikan-reissultaPerjantai 18.12.2015 - Mikko
Tässä hieman sekalaisia huomioita reissusta. Etelä-Afrikassa, Zimbabwessa, Sambiassa ja Botswanassa on kaikissa vasemmanpuoleinen liikenne. Alkuun oli hieman outoa ajaa “väärällä puolella” tietä, mutta nopeasti siihen tottui. Välillä ohittamaan lähtiessä sitä kuitenkin pisti pyyhkimet päälle vilkun sijaan :) Rajamuodollisuudet menivät Etelä-Afrikan ja Zimbabwen välistä Beitbridgen raja-asemaa lukuunottamatta varsin jouhevasti. Jostain syystä asiat on vain tehty Beitbridgessä todella vaikeaksi. Juttelimme zimbabwelaisen Uber-kuskin kanssa asiasta ja hän sanoi, ettei hän ikinä käytä Beitbridgeä sen hitauden vuoksi. Prosessia ei kuitenkaan haluta nopeuttaa, sillä siellä kukoistaa korruptio ja paikalliset hyötyvät hitauden tuomasta mahdollisuudesta saada dollareita. Paikalliset ihmiset joutuvat kuitenkin jonottamaan raja-asemalla jopa päiviä! Mutta kuskin mukaan heitä asia ei haittaa ja he ovat vain niin tottuneita siihen. |
1 kommentti . Avainsanat: reissut, etelä-afrikka, zimbabwe, botswana, sambia |
Sarvikuonoja ja suomalaisiaKeskiviikko 16.12.2015 - Mikko
Saavuimme alueelle ja ajoimme ensimmäisenä varsin kelvollisen ravintolan pihaan. Huomasimme pihalla kaksi vaaleaa naista, jotka olivat syömässä ravintolan pihalla. Pysäköimme automme, kävimme tilaamassa aamupalaa ja kävelimme naisten luokse. “Where are you from?”, kysyin. Naiset vastasivat reippaasti että “We are from Finland” johon tokaisin, että “Sittenhän voisimmekin jatkaa tästä Suomeksi!”. |
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: reissut, etelä-afrikka, zimbabwe, botswana, sambia |
Leijonia norsunraadolla ja hyeenoiden piirittäminä leirinuotiollaLauantai 12.12.2015 - Mikko
Vielä portilla törmäsimme seikkailijaan, joka kertoi tohkeissaan nähneensä norsun raadolla leijonia. Lähdimme ajamaan hurjaa vauhtia pitkin kuoppaista hiekkatietä ja arvoimme muutamien risteysten kohdalta mihin suuntaan mennä. Ohitimme seeproja kuvaamaan jääneen maasturin ja hetkeä myöhemmin huomasimme kuolleen norsun tiellä ja sen edustalla vartioivan leijonan! Mahtavaa! |
1 kommentti . Avainsanat: reissut, etelä-afrikka, zimbabwe, botswana, sambia |
Satoja norsuja Choben kansallispuistossa BotswanassaPerjantai 11.12.2015 - Mikko
Botswanan puolella diesel on huomattavasti halvempaa kuin Zimbabwessa. Zimbabwessa litrahinta on n. 1,15-1,30 USD kun täällä hintaa tulee n. 0,75 USD per litra. Laitoimme n. 150 litran tankkimme täyteen, sillä seuraavalle huoltoasemalle oli matkaa satoja kilometrejä. Pohdimme, että sellaista skenaariota emme edes olleet ajatelleetkaan, että huolehtisimme kyllä säännöllisestä tankkaamisesta, mutta että kylän ainolta asemalta olisi päässyt diesel loppumaan ja joutuisimme käytännössä odottamaan uuden erän saapumista. |
3 kommenttia . Avainsanat: reissut, etelä-afrikka, zimbabwe, botswana, sambia |
Victorian putouksilla ja päiväretki SambiaanTorstai 10.12.2015 - Mikko
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: reissut, etelä-afrikka, zimbabwe, botswana, sambia |
Kylki ruttuun ja poliisiasemalle - autokolarissa ZimbabwessaKeskiviikko 9.12.2015 - Mikko
Lähdimme nyt tutkimaan Hwangen kansallispuistoa ja tarkoituksena oli ajaa puiston pohjoispuolelle Robiniin, jonne oli matkaa reilut 150 kilometriä kapeita ja möykkyisiä hiekkateitä pitkin. Alkumatkasta näimme muutamia muita autoja, mutta sen jälkeen vastaan ei tullut käytännössä juuri ketään. Paitsi yksi - kirjaimellisesti. Pistäydyimme muutamilla eläinten vesipisteillä, mutta virtahepoja lukuun ottamatta niillä oli varsin hiljaista. Jossain kaukana näimme kissapedon kulkevan, mutta muuten näimme lähinnä jotain kauriin tyyppisiä eläimiä ja lintuja. Lopulta meitä kuitenkin lykästi. |
1 kommentti . Avainsanat: reissut, etelä-afrikka, zimbabwe, botswana, sambia |
Kohti Hwangen kansallispuistoaTiistai 8.12.2015 - Mikko
Meillä oli jälleen varsin paljon ajoa edessä, sillä suunnitelman mukaan pyrkisimme ajamaan aluksi mahdollisimman nopeasti Pohjois-Zimbabween Hwangen kansallispuistoon ja sen jälkeen viettäisimme enemmän aikaa Victorian putouksilla ja Choben kansallispuistossa, jotka olivat reissumme pääkohteet. |
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: reissut, etelä-afrikka, zimbabwe, botswana, sambia |
Säätöä Zimbabwen raja-asemallaMaanantai 7.12.2015 - Mikko
Aurinko alkoi paistamaan jo hyvissä ajoin ennen kuutta ja heräsimme 6:30 kellon soittoon. Kömmimme ulos teltasta ja nopeiden aamutoimien jälkeen pakkasimme kamppeet ja lähdimme ajamaan kohti Zimbabwen rajaa. Tiet ovat olleet Etelä-Afrikan puolella todella hyvässä kunnossa ja huoltoasemat laadukkaita internet-yhteyksineen. Pikkuhiljaa pohjoista kohti päästyämme tiet alkoivat hieman heiketä ja pikkupaikkakunnat näyttämään rähjäisemmiltä. |
4 kommenttia . Avainsanat: reissut, etelä-afrikka, zimbabwe, botswana, sambia |
Autolla Afrikassa - 3000 kilometriä seikkailuja eteläisessä AfrikassaSunnuntai 6.12.2015 - Mikko
Saavuimme Johannesburgin lentokentälle sunnuntaina noin kello 11:00. Astuimme ulos koneesta ja ilma lähenteli jo kolmeakymmentä astetta. Rajamuodollisuudet menivät todella nopeasti eikä maahan tarvittu lainkaan viisumia. Nappasimme rinkkamme hihnalta ja kävelimme tuloaulaan. Siellä meitä oli vastassa autofirman kaveri, joka kuljetti meidät n. 30 minuutin ajomatkan päähän kaupungin ulkopuolelle. Ensisilmäys maahan oli varsin miellyttävä. Leveäet monikaistaiset tiet, varsin hyvä autokanta ja hyväkuntoisia rakennuksia. |
2 kommenttia . Avainsanat: reissut, etelä-afrikka, zimbabwe, botswana, sambia |
Tohtori Nurminen, otaksun?Torstai 19.11.2015 - Mikko
Nyt reilut 140-vuotta myöhemmin suomalaiset seikkailijat Mikko ja Janne lähtevät reissuun Livingstonen jalanjäljissä. Toki tapa reissata on hieman erilainen ja kävelyn sijaan huristelemme pitkin savanneja ja kansallispuistoja Toyota Hiluxilla, jonka lavalla on majoitusta varten teltat. Tarkoitus on ajaa viiden maan alueella yhteensä n. 3500 kilometriä ja majoittua milloin missäkin. Sen verran majoituspaikan kanssa tosin kannattaa olla tarkkana, ettei joudu hätistelemään nälkäisiä hyeenoja koko yötä kuten eräs reissaaja, joka kertoi kokemuksistaan omassa blogissaan. |
1 kommentti . Avainsanat: reissut, zimbabwe, botswana, namibia, e-afrikka, sambia |
Airbnb Open tapahtuma keskeytyi Pariisin verilöylyn vuoksiTiistai 17.11.2015 - Mikko
Olin alun perin lähdössä reissuun yksin, mutta lopulta sain houkuteltua mukaan uudet ystäväni Marcuksen ja Saberin. Marcus lensi paikalle Torontosta ja Saber Helsingistä jo edellisenä päivänä ja liityin porukkaan torstaina päivällä. Meillä on suunnitteilla uusia yhteisiä bisneksiä, joten reissu tarjosi hyvän mahdollisuuden käydä läpi asioita. |
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: reissut, ranska, airbnb |
Kuwaitissa myrskyn silmässä ja upea Grand MoskeijaSunnuntai 18.10.2015 klo 21:39 - Mikko
Jalal oli erittäin ystävällinen ja kierrätti minua aamupäivän eri puolilla kaupunkia. Kävimme koko kaupunkia reunustavalla rantakadulla ja sen varrella sijainneessa pienessä ravintolakeskittymässä, jossa hän usein ystäviensä kanssa viettää aikaa. Yritimme päästä toistamiseen Grand Mokseijalle, mutta näin uuden vuoden pyhänä se oli suljettu ja minua kehotettiin tulemaan huomenna uudestaan. |
3 kommenttia . Avainsanat: reissut, kuwait |
Saapuminen Kuwaitiin, Insha Allah!Lauantai 17.10.2015 klo 21:21 - Mikko
Olin 10-vuotias kun Persianlahden sota syttyi ja Irak hyökkäsi Kuwaitiin vuonna 1990. Kolmen päivän taisteluiden jälkeen ylivoimainen Irak miehitti Kuwaitin, jota se piti omana maakuntanaan. Syyt sodan syttymiselle olivat kuitenkin pääasiassa taloudellisia, sillä Irak oli lainannut Kuwaitilta noin 80 miljaria dollaria Iranin vastaiseen sotaan, eikä pystynyt maksamaan lainaansa takaisin. Kuwaitin rikkaudet ja erityisesti öljyvarat kiinnostivat ja useista neuvotteluyrityksistä ja Yhdysvaltain sekä silloisen Neuvostoliiton vetoomuksista huolimatta Irak päätti valloittaa kovaotteisesti piskuisen naapurimaansa. |
1 kommentti . Avainsanat: reissut, bahrain, kuwait |
Bahrainia ristiin rastiin. Formula-radalla ja Saudi-Arabian porteillaTorstai 15.10.2015 klo 22:31 - Mikko
Bahrain on pinta-alaltaan Qatariakin pienempi ja myös pääosin aavikon peittämä maa Saudi-Arabian edustalla. Maa muodostuu 33 saaresta, joista suurimman nimi on Bahrain ja se käsittää 83% maan pinta-alasta. Itse asiassa Bahrain oli ensimmäisiä öljymaita ja sen öljyvarannot ovatkin jo pääasiassa huvenneet ja niinpä maa on tullut tunnetuksi öljynjalostuksen lisäksi pankkisektoristaan ja F1-osakilpailustaan. |
3 kommenttia . Avainsanat: reissut, bahrain |
Qatar - maa jossa haukatkin lentävät bisnesluokassaKeskiviikko 14.10.2015 klo 13:23 - Mikko
Astuttuani ulos asunnosta, tuli kuumuus jälleen toden teolla iholle. Kävelin muutaman sadan metrin matkan ja nappasin taksin lennosta. Mittarissa oli neljän rialin sijaan aloitusmaksuna kahdeksan rialia ja uhkasin hypätä pois taksista. Ghanasta puolitoista vuotta sitten Qatariin tullut taksikuski kuitenkin selitti mittarin olevan hieman epäkunnossa ja sovimme vähentävämme lopullisesta hinnasta aloitusmaksuvirheen. Ehkä se meni kutakuinkin oikein. Matkalla kuski pirautteli vielä ”mittarikorjaajalle”, joten ehkä mittarissa oli oikeasti jotain vikaa. Kyse ei ollut niinkään rahasta, vaan periaatteesta ja yleensä huijaritaksit yrittävät huijata enemmänkin, joten kyse ei välttämättä ole vain muutamasta eurosta. |
2 kommenttia . Avainsanat: reissut, qatar |
Qatarin pääkaupunki Doha on kuin Dubain pikkuveliMaanantai 12.10.2015 klo 9:33 - Mikko
Saavuin Qatariin aamuyöllä hieman ennen viittä. Lento Qatarin pääkaupunkiin Dohaan kulki jälleen tutun Istanbulin kautta, jossa vietin muutaman tunnin. Jouduin odottamaan rinkkaa yllättävänkin pitkään, mutta minulla ei ollut kiire minnekään. Olin sopinut Airbnb hostini kanssa, että saapuisin kämpille vasta n. 7:30, joten jäin hetkeksi Dohan hienolle kentälle nautiskelemaan aamukahvia. |
5 kommenttia . Avainsanat: reissut, qatar |
Yksi sekunti elämästäniMaanantai 28.9.2015 - Mikko
Olen nyt tallentanut elämääni sekunti kerrallaan puolen vuoden ajan. Olen kuvannut lyhyen videon joka päivä ja tallentanut sen ”1 Second Everyday” applikaatioon. Tämä äppi poimii kuvatusta videosta haluamasi sekunnin (tai 1,5 sekunnin) mittaisen pätkän ja kokoaa videosta lopulta kokonaisuuden koko tältä ajanjaksolta. Video antaa mielenkiintoisen läpileikkauksen omaan elämään ja on hauska huomata kuinka sitä itse muistaa jokaisen tallennetun hetken kuin eilispäivän. |
30 kommenttia . Avainsanat: perhe, reissut |
Tsernobylin ydinvoimalaonnettomuus teki Prypjatista aavekaupunginTiistai 22.9.2015 klo 10:22 - Mikko
Lensimme Kiovaan Riikan kautta, jossa meillä oli muutaman tunnin pysähdys. Potkurikone nousi Riikasta pehmeästi ilmaan ja jatkoimme kohti Ukrainan pääkaupunkia Kiovaa. Tilanne Ukrainassa on tukala ja Itä-Ukrainassa on käynnissä lähes täysimittainen sota. Talous oli kuralla jo ennen sotilaallista konfliktia, eikä tilanne ole varmasti helpottumassa lähitulevaisuudessakaan. |
27 kommenttia . Avainsanat: reissut, ukraina, tsernobyl |
Etelä-Tirolin jylhissä vuoristomaisemissa ja pikkukylissäLauantai 5.9.2015 klo 21:26 - Mikko
Jakauduimme aamupäiväksi eri teille Katjan keskityttyä jälleen shoppailuun. Kiertelin ympäri Trenton kaupunkia ja pistäydyin sisällä katedraalissa. Erilaisia katedraaleja onkin tullut paljon nähtyä, eikä tämä niistä erityisesti poikennut. Upea se oli silti. Aamu oli hieman viileä, mutta nyt kellon lähestyttyä puoltapäivää, alkoi aurinko jälleen lämmittämään kivasti. Olimme saaneet edellisenä iltana 86 euron suuruiset pysäköintisakot, joten olin nyt siirtänyt auton parempaan paikkaan. Mittariin löytyi taskunpohjalta rahaa muutaman tunnin pysäköintiin, joka riitti meille hyvin kaupungilla kiertelyyn. |
1 kommentti . Avainsanat: reissut, italia |
Ferrarin ratissa Maranellossa, Romeon & Julian parvekkeella Veronassa ja Gardajärveä ympäriPerjantai 4.9.2015 klo 0:05 - Mikko
Aamulla söimme hotellin aamupalan ja checkasimme ulos. Hotelli yritti epähuomiossa laskuttaa meitä tuplasti, sillä majoitus oli maksettu jo luottokortilla Hotels.comin kautta, mutta myöhäisestä varauksesta johtuen tieto ei ollut ilmeisesti mennyt perille asti. Näinpä jouduimme hetken aikaa selvittelemään asiaa, kunnes pääsimme lähtemään kohti Bolognaa. Ajoimme tällä kertaa pikkuteitä pitkin ja näimme sitä ”tavanomaisempaa” San Marinoa, jossa nämä noin 30 000 paikallista asuu. Maisemat olivat oikein kivoja ja kyllä täällä San Marinossa varmasti kelpaa hyvin asustaa! |
1 kommentti . Avainsanat: reissut, italia |
Lisää pääkuvan päälle tekstiä klikkaamalla salamaikonia,
joka ilmestyy tuodessasi hiiren tämän tekstin päälle.