Kuwaitissa myrskyn silmässä ja upea Grand MoskeijaSunnuntai 18.10.2015 klo 21.39 - Mikko Uni maittoi hyvin täällä eteläisessä Kuwait Cityssä, jossa asustelin Jalalin asunnossa yksin. Heräsin aamuiseen rukouskutsuun, joka toden totta kuului selkeästi sisälle asti. Jalal tuli hakemaan minua hieman yhdeksän jälkeen ja lähdimme tutustumaan kaupunkiin. Kuwait City onkin osoittautunut suuremmaksi kaupungiksi kuin ajattelin ja eri asuinalueiden välillä saa ajaa pitkän matkaa näillä erinomaisilla ja leveillä teillä, joilla voi olla helposti 5-7 kaistaakin. Myöhemmin katsoessani kaupunkia lentokoneen ikkunasta, näky oli vieläkin yllättävämpi. Laaja aavikon värinen kaupunki suorine teineen ja asuinalueineen.
Jalal oli erittäin ystävällinen ja kierrätti minua aamupäivän eri puolilla kaupunkia. Kävimme koko kaupunkia reunustavalla rantakadulla ja sen varrella sijainneessa pienessä ravintolakeskittymässä, jossa hän usein ystäviensä kanssa viettää aikaa. Yritimme päästä toistamiseen Grand Mokseijalle, mutta näin uuden vuoden pyhänä se oli suljettu ja minua kehotettiin tulemaan huomenna uudestaan. Jalal jätti minut päiväksi yksin kiertelemään ja kilometrejä tulikin jälleen mittariin runsaasti. Kävelin ympäri kaupunkia, korkealle Liberation Towerille (ylös ei päässyt) ja muutamissa Soukeissa pistäytyen. Täällä Kuwaitissa ei ole ehkä ihan hirveästi ”must see” nähtävää, mutta paikallisen elämänmenon ja kaupungin katujen näkeminen onkin yleensä juuri sitä parasta antia, joita matkoilta saa. Kuwaitissa on todella paljon isoja kauppakeskuksia. Ja koska paikallisilla on paljon rahaa ja vapaa-aikaa, he viettävät usein aikaansa kauppakeskuksissa kierrellen ja shoppaillen. Otin taksin Kuwaitin ja ilmeisesti koko Arabialueen suurimpaan kauppakeskukseen: Avenue Malliin (tosin tuntuu että aina joka paikassa on se maan tai maailman suurin kauppakeskus, oli sitten kyseessä Dubai, Abu Dhabi tai vaikkapa Jenkit). Taksin mittari näytti 0,350 dinaria, mutta kuski olisi halunnut 2 dinaria. Ihmettelin asiaa, mutta työnsin puoli dinaria kuskille ja hyppäsin ulos taksista kuskin mutisten vihaisena. Kauppakeskus oli valtava! Ihmiset kävelivät pitkin kauppakeskuksen leveitä käytäviä, istuivat ravintoloissa ja joivat kahvia kahviloissa. Starbucks kahviloita taisin nähdä ainakin 4-5 kappaletta. Istahdin katselemaan ihmisten tekemisiä ja varasin samalla paluumatkalle edullisen hotellihuoneen Istanbulista, jossa minulla oli yön yli kestävä odotus. Koska lento tulee perille vasta illalla ja kentällä pitää olla jo aamukuudelta, taidan pyörähtää vain aivan kentän tuntumassa ja jättää Istanbulin tällä kertaa väliin. Kävellessäni kauppakeskuksessa ja odottaessani Jalalin saapumista minulla ei ollut hajuakaan, että ulkona oli käynnissä hurja myrsky. Vettä satoi ja hiekkamyrsky paiskoi mainostauluja. Tämä oli varsin poikkeuksellista tähän aikaan vuodesta eikä Jalal ollut nähnyt moista myrskyä täällä vietetyn kahden vuotensa aikana. Astuessamme ulos kauppakeskuksesta oli kadut märkinä ja kaikki paikat hiekan päällystämänä. Autot olivat yltä päältä hiekassa. Ehkä hieman harmitti, että olin missannut tämän luonnonilmiön, joka totisesti tuli nopeasti ja yllättäen, sillä saapuessani kauppakeskukseen ei myrskystä ollut merkkiäkään.
Kello oli ilta seitsemän kun hyppäsimme Jalalin autoon ja ajoimme parinkymmenen minuutin ajomatkan päähän Couchsurfing-tapaamiseen. Näitä sohvasurffaajien kokoontumisia järjestetään säännöllisesti monissa kaupungeissa ja minun on pitänytkin osallistua sellaiseen Helsingissä. Paikalla oli neljä muuta, kolme Egyptistä ja yksi Indonesiasta. Söin salaatin ja juttelimme hieman niitä näitä. Illalla kävimme vielä matkanvarrella sijainneessa isossa sisha-paikassa ja juttelimme hieman reissuista. Jalal on tehnyt myös paljon reissuja aina Eurooppaa myöden.
Sunnuntai 18.10. Grand Moskeija ja kotiinlähdön aika Sunnuntaiaamuna heräsin jälleen rukouskutsuun. Pakkasin kamppeeni, keitin teetä ja odottelin Jalalin saapumista. Hän heitti minut Kuwait Cityyn ja jo kolmannen kerran Grand Moskeijalle, joka oli kahdella ensimmäisellä yrittämällä ollut kiinni. Kiitin Jalalia todella lämpimästä vieraanvaraisuudesta ja hän toivotti hyvää matkaa, insha Allah. Vaatimaton Jalal toivoi etten ollut ”liian pettynyt” hänen tarjoamaansa houstaukseen täällä Kuwaitissa. En tietenkään ollut pettynyt, vaan tämä oli todella upea ja ainutlaatuinen kokemus. Tällä kertaa Grand Moskeija oli auki ja pääsin liittymään heti ilmaiselle kierrokselle kuten Bahrainissakin. Ryhmässä oli kaksi vanhempaa naista Italiasta ja kiersimme tätä maailman 8. suurinta moskeijaa hieman toista tuntia. Upea ja valtava Grand Moskeija sisältä.
Moskeija oli todella upea. Sen oli suunnitellut maailman kuulu arkkitehti, joka itse asiassa kuoli tänä kesänä 101-vuotiaana. Moskeija rakennettiin vuosien 1979-86 välillä ja sinne mahtuu sisään jopa 10 000 ihmistä. Moskeijan hinnaksi tuli n. 14 miljoonaa Kuwaitin tuolloista dinaria, joka nykyrahassa vastaisi noin 42 miljoonaa eli noin 120 miljoonaa euroa! Kierros oli melko samankaltainen kuin Bahrainissa, mutta täällä pääsimme katsomaan myös moskeijan muita tiloja. Kaikkialla arkkitehtuuri ja koristelut olivat upeita ja materiaaleja oli tuotu ympäri maailmaa: Saksasta, Italista, Marokosta, Egypstistä jne. Opas puhui jälleen erinomaista englantia ja kertoi selkeästi. Sisään tullessaan rukoilijoiden tulee pestä kätensä ja jalkansa. Koska opas ei nyt ollut pessyt käsiään, hän ei voinut koskea telineissä olleisiin koraaneihin. Seuraavassa huoneessa oli kuitenkin lasikuvun sisällä suuri koraani, jonka kirjaimet olivat sellaisia, ettei opaskaan niitä pystynyt oikein lukemaan. Hän kertoi myös, että lukemisen helpottamiseksi koraani on jaettu kolmeenkymmeneen osaan. Kun yhden osan lukee päivässä, onko koko koraani sitten luettu kuukauden aikana. Koska ihmisillä on kuitenkin paljon muutakin puuhaa kuin koraanin lukeminen, on asioita jälleen vähän suoraviivaistettu ja kukin osa on jaettu vielä kahteen osaan. Lopulta nämä osat on vielä jaettu neljään osaan, jotta koraanin lukeminen onnistuisi myös kiireisessä elämäntyylissä. Yhden tällaisen osan (eli koraanin 30:s osan 1/8 osa) lukemiseen kuluu noin kymmenisen minuuttia kun sen tekee ajatuksella ja huolellisesti.
Vilkuilin kelloani, sillä minun oli pian lähdettävä lentokentälle. Kierros päättyi juuri sopivasti ja kiitin opasta hyvästä esittelykierroksesta. Hain reppuni ja nappasin taksin aivan Kuwaitin pörssin edustalta. Minulla oli taskussa enää 3 dinaria ja muutamia kolikoita, joiden toivoin riittävän. Kysyin kuskilta hintaa ja hän arvioi sen juuri kolmeksi dinariksi, joten pääsisin perille ongelmitta! Reissu oli nyt päätöksessään, vaikka toki vietänkin vielä yhden yön Istanbulissa aamulentoa Helsinkiin odotellessa. Reissu oli kaikin puolin todella onnistunut. Koin paljon erilaista, näin paikallista elämää, upeita pilvenpiirtäjiä, siirtotyöläisten arkea vieraassa maassa ja ystävällisiä ihmisiä. Sää on vielä näin lokakuussa todella kuuma ja huiteli lähes neljässä kympissä. Kesällä tänne on turha edes harkita tulemista, sillä lämpötila voi nousta jopa 55 asteeseen!
Majoittuminen Qatarissa Haliman luokse oli todella mukava kokemus ja Kuwaitissa Jalalin kotona asuminen ainutlaatuista. Kutsuin Jalalin Suomeen ja hän toivoi kovasti pystyvänsä tekemään matkan Pohjoismaihin parin vuoden sisällä. Kolmisen viikon kuluttua lähden Airbnb konfrenssiin Pariisiin ja joulukuulle olemme alustavasti suunnitelleet Jannen kanssa eteläisen Afrikan kierrosta, mutta katsotaan mitä siitä suunnitelmasta tulee ja palataan asiaan! |
|
21.10.2015 23.47
Ellu
"Money well spent" tuohon Grand moskejaan. Kauniit valaistukset ja yksityiskohdat. Ornamentiikka on yksinkertaisuudessaan monimutkaista. |
22.10.2015 9.20
Mikko
Tiina, jep! Istanbulissa on tullut viimeksi käytyä n. 25 vuotta sitten, joten olisi ehkä aika päivittää tiedot siitä mestasta. Hyvä tietää, että opas tiedossa! :-) |
Lisää pääkuvan päälle tekstiä klikkaamalla salamaikonia,
joka ilmestyy tuodessasi hiiren tämän tekstin päälle.
Huikea reissu taas! Harmi, että pysähdyksesi Istanbulissa jäi nyt niin lyhyeksi etkä ehtinyt tutustumaan siihen paremmin. Mutta ei hätää, mä voin lähteä sinne (huikealla yhden visiitin kokemuksellani) oppaaksesi at any time! ;)