Saapuminen Kuwaitiin, Insha Allah!Lauantai 17.10.2015 klo 21.21 - Mikko
Olin 10-vuotias kun Persianlahden sota syttyi ja Irak hyökkäsi Kuwaitiin vuonna 1990. Kolmen päivän taisteluiden jälkeen ylivoimainen Irak miehitti Kuwaitin, jota se piti omana maakuntanaan. Syyt sodan syttymiselle olivat kuitenkin pääasiassa taloudellisia, sillä Irak oli lainannut Kuwaitilta noin 80 miljaria dollaria Iranin vastaiseen sotaan, eikä pystynyt maksamaan lainaansa takaisin. Kuwaitin rikkaudet ja erityisesti öljyvarat kiinnostivat ja useista neuvotteluyrityksistä ja Yhdysvaltain sekä silloisen Neuvostoliiton vetoomuksista huolimatta Irak päätti valloittaa kovaotteisesti piskuisen naapurimaansa. |
1 kommentti . Avainsanat: reissut, bahrain, kuwait |
Bahrainia ristiin rastiin. Formula-radalla ja Saudi-Arabian porteillaTorstai 15.10.2015 klo 22.31 - Mikko
Bahrain on pinta-alaltaan Qatariakin pienempi ja myös pääosin aavikon peittämä maa Saudi-Arabian edustalla. Maa muodostuu 33 saaresta, joista suurimman nimi on Bahrain ja se käsittää 83% maan pinta-alasta. Itse asiassa Bahrain oli ensimmäisiä öljymaita ja sen öljyvarannot ovatkin jo pääasiassa huvenneet ja niinpä maa on tullut tunnetuksi öljynjalostuksen lisäksi pankkisektoristaan ja F1-osakilpailustaan. |
3 kommenttia . Avainsanat: reissut, bahrain |
Lisää pääkuvan päälle tekstiä klikkaamalla salamaikonia,
joka ilmestyy tuodessasi hiiren tämän tekstin päälle.