Airbnb Open tapahtuma keskeytyi Pariisin verilöylyn vuoksiTiistai 17.11.2015 - Mikko Viime viikko oli vauhdikas. Ensin keskiviikkona olin koko päivän Slushissa Pikkuyrittäjien kanssa ja torstaiaamuna lähdin aikaisin kohti Pariisia ja Airbnb Open konferenssia. Olin varannut reissun jo hyvissä ajoin ja tavoitteena oli tutustua muihin Airbnb hosteihin, kuulla muutamia hyviä puheenvuoroja ja ylipäänsä vain haistella tunnelmaa joka tässä Airbnb yhteisössä vallitsee. Olin alun perin lähdössä reissuun yksin, mutta lopulta sain houkuteltua mukaan uudet ystäväni Marcuksen ja Saberin. Marcus lensi paikalle Torontosta ja Saber Helsingistä jo edellisenä päivänä ja liityin porukkaan torstaina päivällä. Meillä on suunnitteilla uusia yhteisiä bisneksiä, joten reissu tarjosi hyvän mahdollisuuden käydä läpi asioita. Park de la Villette messuhalliin oli kokoontunut yli 5000 Airbnb hostia ympäri maailmaa. Paikalla oli myös Airbnb:n perustajat ja 600 yrityksen työntekijää. Harmillisesti monet tilaisuuksista oli jo kauan aikaa sitten täyteen buukattuja eikä kaikkiin kiinnostaviin puheenvuoroihin päässyt sisään. Kävimme kuitenkin monia mielenkiintoisia keskusteluita muiden hostien ja yrityksen henkilökunnan kanssa.
Perjantai-iltana kävimme Beyond Pricing –nimisen yrityksen järjestämissä bileissä ja lähdettyämme takaisin majapaikalle aloimme hieman ihmettelemään poliisiautojen sireenien ääniä. Poikkesimme Marcuksen kanssa vielä yksille lähellä asuntoamme kun huomasimme uutisista jopa 18 ihmisen kuolleen aivan siinä lähistöllä. Ranskankieliset uutiset pauhasivat aiheesta baarin nurkassa ja katsoin uutisia kännykästä. Totesimme ainakin yhden iskupaikoista olevan vain n. 800 metrin päässä. Baarimikko alkoi sulkemaan baaria ja suositteli meidän jäävän sisälle odottamaan tilanteen selkeytymistä. Päätimme kuitenkin kävellä korttelin verran omalle kämpälle, jossa jatkoimme uutisten seuraamista. Tilanteen vakavuus alkoi selviämään ja lisää tietoa tippui jatkuvasti. Meno kaduilla oli kuitenkin täällä rauhallista ja vain poliisiautojen sireenien äänestä tiesi, että tilanne oli edelleen päällä. Kommentoin muutamaan Facebook-päivitykseen olevani paikalla Pariisissa ja niinpä muutamat mediat soittelivatkin ja kyselivät kommentteja. Pienellä värikynällä olisi voinut antaa dramaattisia silminnäkijä raportteja paikan päältä, mutta todellisuudessa tilanne oli rauhallinen eikä paniikkia ollut.
Aamulla heräsin ja katsoin päivitettyjä uutisia. Maikkarin uutiset soittivat pari kertaa ja haastattelivat suoraan erikoislähetykseen. Mitään uutta ei sinänsä ollut kerrottavana ja kaduilla tilanne näytti edelleen rauhalliselta. Lähdin hakemaan aamupalaa muutaman korttelin päähän ja useat liikkeet olivat normaalisti auki ja ihmisiä käveli kaduilla kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan. Toisaalta minulle kerrottiin, että ihmisiä oli liikkeellä huomattavasti normaali lauantaiaamua vähemmän, joten monet olivat jääneet kotiin kuten viranomaiset suosittelivatkin. Koko lauantain konferenssiohjelma peruutettiin ja meillä oli nyt aikaa sparrailla pikkubisneksiä, kunnes Saber lähti junalla Frankfurtiin ja minäkin sain vaihdettua sunnuntain lennon lauantaille ja lähdin iltapäivällä jo kohti lentokenttää. Marcuksen ei onnistunut siirtää lentoaan ja lopulta hänen matkansa takaisin Torontoon venyikin yli 30 tunnin mittaiseksi.
Seminaarin ohjelma jäi siis hieman ohueksi monien puheenvuorojen ollessa täysiä ja lauantain ohjelman peruunnuttua. Tilanne Pariisissa oli todellisuudessa paljon hurjempi kuin se meille näyttäytyi ja olimme todellakin todistamassa kenties verisintä terroritekoa Euroopassa pitkään aikaan. Tämä todistaa jälleen se, ettei reissaaminen ole aina sen turvallisempaa tutuissa lähikohteissa kuin eksoottisimmissa kaukokohteissakaan. Yksi asia on kuitenkin varmaa. Tällaisten terroritekojen ei saa antaa vaikuttaa omiin reissusuunnitelmiin eikä pelolle ole syytä antaa sijaa! |
Lisää pääkuvan päälle tekstiä klikkaamalla salamaikonia,
joka ilmestyy tuodessasi hiiren tämän tekstin päälle.