Qatar - maa jossa haukatkin lentävät bisnesluokassa

Share |

Keskiviikko 14.10.2015 klo 13.23 - Mikko


Tulin edellisenä iltana kotiin melko myöhään, joten laitoin kellon suosiolla soimaan vasta aamu yhdeksältä. Heräsin kuitenkin jo tuntia aikaisemmin ja Halima oli jälleen keittiössä valmistautumassa töihin lähtöön. Hän kirosi työtään ja olisi paljon mieluummin jäänyt juttelemaan kahvikupin äärelle. Laitoin kahvinkeittimen päälle ja julkaisin ensimmäisen blogipostaukseni.

IMG_5634.jpeg
Museum of Islamic Art

Astuttuani ulos asunnosta, tuli kuumuus jälleen toden teolla iholle. Kävelin muutaman sadan metrin matkan ja nappasin taksin lennosta. Mittarissa oli neljän rialin sijaan aloitusmaksuna kahdeksan rialia ja uhkasin hypätä pois taksista. Ghanasta puolitoista vuotta sitten Qatariin tullut taksikuski kuitenkin selitti mittarin olevan hieman epäkunnossa ja sovimme vähentävämme lopullisesta hinnasta aloitusmaksuvirheen. Ehkä se meni kutakuinkin oikein. Matkalla kuski pirautteli vielä ”mittarikorjaajalle”, joten ehkä mittarissa oli oikeasti jotain vikaa. Kyse ei ollut niinkään rahasta, vaan periaatteesta ja yleensä huijaritaksit yrittävät huijata enemmänkin, joten kyse ei välttämättä ole vain muutamasta eurosta.

Nappasimme matkalta kyytiin myös tumman tytön, joka saattoi olla kuskin tuttuja. Niinpä matkasimme aamupäiväruuhkassa kolmistaan kohti Museum of Islamic Artia, johon päätin mennä tutustumaan.

IMG_5636.jpeg
Näkymä museolta kaupunkiin päin

IMG_5639.jpeg
Museo on arkkitehtuuriltaan upea!

IMG_5643.jpeg
Pojat olivat innoissaan kun kysyin lupaa ottaa kuvan. Hetkeä myöhemmin paikalla oli toistakymmentä sälliä.

Tätä museota on kovasti kehuttu ja myös Halima suositteli sitä minulle. Täytyy myöntää, että en ole erityisesti museoiden ystävä, vaikka melkeinpä joka reissulla olen jossain museossa piipahtanutkin. Rakennus on massiivinen ja aivan Corniche-rantakadun varrella. Museon takana näkyy lahden toisella puolella nousevat lukuisat pilvenpiirtäjät, joista ei vielä vajaa parikymmentä vuotta sitten ollut tietoakaan. Qatarin yleisilme on muuttunut radikaalisti ja kasvu näyttää vain jatkuvan. Eilen aamupäivällä näitä pilvenpiirtäjiä ei juuri näkynyt hiekasta sakean ilman vuoksi, mutta nyt taivas oli kirkas.

IMG_5674.jpeg

IMG_5681.jpeg
Rantakatu Corniche

Vielä viime vuosisadan alussa Qatar eli helmenkalastuksella, mutta japanilaisten kehitettyä teollisen valmistuksen, maailmanmarkkinat romahtivat ja Qatar ajautui ongelmiin. Vastaus ongelmiin oli kuitenkin kuin sadusta kun maan öljy- ja kaasuvarat löydettiin ja maa alkoi vaurastua vauhdilla. Nyt Qatar haluaa monipuolistaa talouttaan ja pyrkii luomaan yhteiskunnan, joka voisi kukoistaa myös tulevaisuudessa ja olisi riippumaton öljystä.

Museo oli ihan hyvä ja erityisesti rakennus oli upea. Kiertelin museota melko pintapuolisesti, mutta pakko kuitenkin myöntää, ettei se uponnut oikein meikäläiseen. Museoista ja aiheesta enemmän kiinnostuneille museo on kuitenkin tutustumisen arvoinen. Sisäänpääsy oli ilmainen.

Astuessani ulos museosta pihaan kaarsi ”Hop on Hop off” –bussi. Tuumasin hetken ja hyppäsin bussin kyytiin. Ajattelin, että tällä tavalla olisi ehkä helpointa nähdä kaupungin parhaita paloja, kun kävelemällä täällä ei kuitenkaan oikein pärjää. Eilenkin askelmittariin tuli yli 30 000 askelta!

Hinta oli kyllä todella korkea, 180 rialia eli n. 45 euroa. Katsoin reittikarttaa ja totesin bussin kulkevan kuitenkin sen verran pitkän reitin myös kaupungin ulkopuolelle, että ehkä se olisi sen väärti (tosin myöhemmin asiaa rauhassa pohdittuani tulin siihen tulokseen, että hinta oli melko korkea ja samat muutamat kohteet olisi käynyt taksilla edullisemmin, joten en välttämättä suosittele täällä hop on hop off bussia). Bussi oli tyhjä ja sain vapaasti valita paikan yläkerrasta. Englanninkielinen opastus kuulokkeista antoi mukavasti pientä lisäinfoa kaupungista. Bussi pysähteli siellä täällä ja hyppäsin bussista nappaamaan kuvia.

IMG_5737.jpeg
Bussi oli koko ajan lähes tyhjä, enkä kyllä oikeastaan ihmettele. Ei täällä paljon turisteja ole ja bussin hintakin oli melko suolainen.

IMG_5690.jpeg

IMG_5693.jpeg

IMG_5698.jpeg
Doha Tower on valittu Lähi-idän kauneimmaksi rakennukseksi, jos oikein kuulin opastusvideolta.

IMG_5711.jpeg

IMG_5721.jpeg
Kauppakeskuksen edessä törmäsin pohjois-korealaiseen delegaatioon. Pohjois-Koreassa käyneenä näky lämmitti niin mieltä, että menin juttelemaan ja kysymään minkä vuoksi he olivat täällä. Kaverit olivat osallistumassa nyrkkeilykisoihin, jota täällä onkin mainostettu. Kaikilla oli tuttuun tyyliin Suuren Johtajan pinssit rinnuksissa. Mahtaa näitäkin ihmetyttää Dohan loisto.

Bussi jatkoi matkaa kaupungin ulkopuolelle rakennettuun The Pearlin alueeseen, josta tuli jälleen vahvasti mieleen Dubai ja siellä sijaitseva Marinan alue. Toki korkeimmat pilvenpiirtäjät puuttuvat täältä, mutta keinotekoiselle saarelle on rakennettu lähes koko ympyrän muotoon hiekanvärisiä kerrostaloja ja hieno rantakatu, jonka edessä on upeita jahteja toinen toisensa vieressä. Silmiinpistävää oli kuitenkin se, ettei täällä ollut näin päiväaikaan ketään! Koko alueella tuli minua vastaan vain muutama paikallinen ja turisti, muuten kaikkialla oli aivan autiota. Kuulin, että paikka herää kuitenkin illalla eloon ja ajattelin palata tänne myöhemmin uudestaan illan viimeisellä Hop on Hop off bussilla.

IMG_5741.jpeg
Saapuminen Pearliin

IMG_5760.jpeg
Upea rantakatu.

IMG_5765.jpeg

IMG_5767.jpeg

IMG_5775.jpeg
Tunialaiset tytöt halusivat päästä kuvaan ja että lähetän kuvan heille sähköpostilla.

Bussireitin varrella näkyi joka puolella rakennustyömaita ja uusia pilvenpiirtäjiä nousee kovalla vauhdilla. Myös metron pitäisi aueta vuoden 2016 aikana ja se yhdistää näitä eri kaupunginosia nykyistä paremmin yhteen. Varmasti tervetullut uudistus kasvavaan kaupunkiin!

Palasin bussilla takaisin Souk Wagifille ja istahdin hetkeksi vesipiipulle. Näytin eilisiltana vesipiippuni hiilistä huolehtineelle tarjoilijalle ottamaani kuvaa, jossa hän vaihtoi hiiliäni ja nauroimme. Lähdin kiertelemään vielä hetkeksi Soukin kujia ja törmäsin myös Meriharkka-blogin ylläpitäjän Pirkon suosittelemaan Haukka Soukiin. Minulla ei ollut kuitenkaan nyt riittävästi aikaa jäädä tutustumaan siihen, mutta ajattelin palata asiaan huomenissa.

IMG_5790.jpeg

Kierreltyäni aikani ja illan jo hämärryttä hyppäsin jälleen bussin kyytiin ja matkasin takaisin The Pearlin alueelle. Ajattelin, että tuo kaunis paikka olisi nyt syytä nähdä vielä oikeassa loistossaan kun se olisi täynnä ihmisiä ravintoloissa istuen. Bussi kiersi pitkän kierroksen ja olin ainoana kyydissä. Matka kesti tuskallisen kauan, mutta sitten ajattelin, ettei minulla ollut oikeastaan kiire mihinkään. Katselin Dohan keskustan pilvenpiirtäjiä iltavalaistuksessaan ja kuuntelin kuulokkeista samoja tarinoita kuin aamupäivälläkin. Kova tuulenvire viilensi mukavasti istuessani kaksikerroksisen bussin avoimessa yläkerrassa.

IMG_5810.jpeg

Lopulta saavuin The Pearlin alueelle. Mutta mitä vielä! Paikka oli edelleen lähes autio. Ihmisiä oli liikenteessä hieman aamupäivää enemmän ja ravintoloissa istui muutamia satunnaisia ihmisiä. Silti tämä ei ollut lainkaan sitä, mitä olin ajatellut! Ehkä alue on vasta rakentumassa ja muodostumassa houkuttelevaksi menomestaksi. Tai ehkä tämä kuitenkin sen verran kaukana keskustasta, että arki-iltaisin ei ihmisiä täällä juuri käy. Olipas pettymys!

IMG_5823.jpeg
The Pearlin alue illalla.

IMG_5824.jpeg
Hiljaista oli!

IMG_5826.jpeg

Lähdin kävelemään takaisin. Ei täällä olisi nyt mitään tekemistä, joten päätin ottaa taksin ja palata Soukille syömään. Täällä olikin jälleen mukavasti vilskettä ja istahdin syömään jonkin sortin kana-annoksen, vaikkei se kyllä juuri kanalta maistunutkaan. Ruuan jälkeen tilasin vielä kupillisen teetä ja omena sishan, jota sitten polttelin siinä aikani kuluksi ihmisvilinää katsellen.

IMG_5833.jpeg

Taksit ovat täällä yllättävän huonoja tuntemaan paikkoja. Vaikka olen näyttänyt kartasta majapaikkani sijainnin ja selkeästi lähialueen katujen nimet, moni kuski pyörittelee päätään eikä tiedä miten sinne ajetaan. Vaikka matkaa ei edes ole kuin ehkä viitisen kilometriä. Myös kaupungin tunnetuimmat paikat tuntuvat olevan joillekin kuskeille aivan tuntemattomia. Aloin miettimään, että ehkä osa kuskeista ei osaa lukea eivätkä siksi ymmärrä karttaa?

 

Tiistai 13.10.2015

Aamulla jälleen rauhallinen herätys. Halima oli lähtenyt jo töihin kun menin keittämään itselleni aamukahvit. Hyppäsin pihalla taksiin ja suuntasin kohti Education Cityä. Valtavaa opiskelijakaupunginosaa, joka sijaitsee hieman kaupungin ulkopuolella.

Tämä 14 neliökilometrin alue pitää sisällään useita maailmanluokan yliopistoja, joissa on opiskelijoita ympäri maailmaa. Saavuin taksilla sopivasti naisten asuntolan eteen ja kävelin sisään kysymään neuvoa miten tutustua alueeseen parhaiten. Minua kehotettiin hyppäämään aluetta kiertävään ilmaiseen bussiin, joka tekisi lenkin kymmenen minuutin välein.

IMG_5837.jpeg
Yliopistorakennukset olivat todella upeita taideteoksia.

IMG_5836.jpeg

Hyppäsin bussiin ja juttelin kahden opiskelijatytön kanssa, joista toinen oli kotoisin Egyptistä ja toinen Omanista. He kehuivat paikkaa ja kertoivat sen kehittyvän kovalla vauhdilla. Hyppäsin pois jonkin yliopiston kohdalla ja pyörin hetken sisällä rakennuksessa. Rakennus oli upea. Jatkoin matkaa toiseen rakennukseen, jossa olikin tunnit käynnissä lasiseinäisissä luokkahuoneissa. Opiskelijat istuivat ringissä pienissä ryhmissä ja useat opettajat näyttivät olevan länsimaalaisia. Käveltyäni pidemmälle rakennukseen löysin ruokalan ja jopa Starbucks kahvilan! :)

IMG_5841.jpeg

IMG_5842.jpeg

Tällaiset kompleksit pistävät taas miettimään Suomenkin tulevaisuutta. Monissa maissa koulutukseen ja innovaatioihin panostetaan todella paljon ja tulevaisuudessa kyyti voi olla kylmää kun nämä maat imevät huipputekijät riveihinsä. Toki öljyvaroin rikastuneilla mailla on myös millä investoida, joten lähtökohta on huomattavasti helpompi kuin vaikkapa Suomessa.

https://en.wikipedia.org/wiki/Education_City

Sovin, että sama taksikuski tulisi hakemaan minut myöhemmin samalta paikalta, mutta kuskia ei vain kuulunut. Kävelin alueen sisääntuloportille, jossa juttelin porttivahtien kanssa ja odottelin, että joku taksi saapuisi paikalle. Hetken odoteltuani sainkin napattua taksin, joka yritti vedättää kertomalla hinnaksi keskustaan 80 rialia. Kehotin kuskia pistämään vain sen mittarin päälle ja ajamaan State Grand Moskeijalle, jolloin loppuhinnaksi tuli n. 30 rialia! Grand Moskeija näytti olevan kuitenkin kiinni eikä paikalla ollut ristinsieluakaan (vai pitäisikö sanoa puolikuunsieluakaan).

IMG_5845.jpeg

IMG_5849.jpeg

Tutustuin Souk Wagifin vieressä sijaitsevaan Falcon Soukiin, josta Meriharakka blogin Pirkko vinkkasikin. Qatarissa on yhä voimissaan jo vuosituhansia vanha perinne metsästää haukoilla, tosin nykyään enemmänkin urheilumuotona. Ja tosissaan qatarilaiset tämän harrastuksen ottavatkin. Falcon Soukissa oli useita liikkeitä, jotka myivät haukkoja ja erilaisia tarvikkeita harrastukseen liittyen ja olipa alueella pramea, pelkästään haukoille tarkoitettu sairaalakin! Haukan lähtöhinta oli 2500 rialia (650 euroa), mutta hintaa voi olla useita tuhansia euroja. Haukoille voidaan myöntää jopa oma passi eikä ole epätavallista, että lentäessäsi Qatar Airwaysillä saatat istuutua haukan viereen – tosin vain jos lennät myös itse bisnesluokassa! :)

IMG_5904.jpeg
Haukkamyymälä.

IMG_5907.jpeg
Pari totista haukkaharrastajaa ostoksilla.

IMG_5890.jpeg
Viimeisen päälle upea haukkasairaala :)

IMG_5883.jpeg

IMG_5870.jpeg

Lisätietoja tästä harrastuksesta löytyy täältä: http://www.hziegler.com/articles/falconry-in-qatar.html

Kiertelin vielä hieman Dohan jo tutuiksi tulleita katuja Souk Wagifin lähistöllä. Menin lepuuttelemaan jalkojani pieneen puistoon ja katselin läppäriltä pari jaksoa mainiota Silicon Valley tv-sarjaa auringon paistaessa kuumasti.

IMG_5896.jpeg

IMG_5909.jpeg

IMG_5915.jpeg

Palattuani takaisin kämpille törmäsin ensimmäistä kertaa Haliman mieheen Joseen, joka on espanjasta. Hän oli huikea tyyppi ja juttelimme kolmistaan puolitoista tuntia ennen kuin minun piti lähteä lentokentälle. Juttelimme Airbnb bisneksestä, reissuista, elämästä Dohassa ja siitä, kuinka he tapasivat kolme vuotta sitten täällä Qatarissa aivan sattumalta. He ovat myös pohtineet mahdollisuutta pyörittää Airbnb toimintaa esimerkiksi Sevillassa tai Pariisissa, mutta yhteinen unelma olisi pyörittää omaa majataloa luultavasti Espanjassa. Ilmoittauduin jo ensimmäiseksi asukkaaksi, jos he joskus saavat unelmansa toteutettua!

Tällaisten tyyppien vuoksi on niin mahtavaa majoittua Airbnb:n tai Couchsurfing.comin kautta. Vaikka tämä pariskunta ei toki paikallinen ollutkaan, oli todella mielenkiintoista kuulla heidän elämästään täällä. Harmi, että aika loppui vain kesken! Kuwaitissa minun on tarkoitus majoittua ilmaiseksi Couchsurfing.comin kautta bangladeshilaisen vierastyöläisen luona, joten katsotaan millainen kokemus siitä tulee!

IMG_5928.jpeg
Jose ja Halima olivat mahtavat hostit!

Hyppäsin lopulta Josen tilaamaan taksiin ja matkasin lentokentälle. Reissun ensimmäinen osa täällä Qatarissa on ohi ja jatkan nyt Bahrainiin. Qatar oli mielenkiintoinen ja mukava kokemus, mutta ehkä näin seikkailijana ajattelen, että tekeminen olisi loppunut helposti kesken pidemmällä reissulla Qatariin. Toki Dohan ulkopuolella olisi varmasti ollut myös nähtävää, mutta toisaalta maa on pitkälti aavikon peittämä ja noin 90% asukkaista asuu Dohassa.

Dohasta jäi ehkä päällimmäisenä mieleen se, että maa olisi sopivampi jos asustelisi hienossa hotellissa, tykkäisi syödä upeissa ravintoloissa ja viettää aikaa kauppakeskuksissa shoppaillen ja altaalla tai rannalla oleskellen. Monet Dohaan tulijoista ovatkin joko työasioissa tai 1-2 päivän välipysähdyksellä matkalla esimerkiksi muualle Aasiaan. Tulevaisuudessa Doha voi hyvinkin haastaa Dubain suosittuna turistikohteena, mutta ehkä ihan vielä ei ole sen aika – niin hieno ja mukava paikka kuin se onkin.

IMG_5932.jpeg
Dohan lentokenttä on todella upea.

Avainsanat: reissut, qatar


Kommentit

16.10.2015 15.48  Ellu

Olipa massiivisia ja näyttäviä rakennuksia.
Suomen korkeakoulu- ja yliopistojärjestelmässä on mielestäni paljon parannettavaa. Ehkä kannattaisi tehdä yhteistyötä esim. Qatarin yliopistojen kanssa. Jokin ystävyysyliopisto juttu, jolloin tietoa ja osaamista saadaan jaettua keskenään.

21.10.2015 11.02  Mikko

Oli kyllä huikea paikka tuo Education City, mutta en tosiaan ihan tiedä miten Suomi tästä voisi hyötyä. Olisikohan joskus joku suomalaisryhmä tuolla käynytkin tutustumassa (nyt hämärästi muistelen), mutta varmasti opittavaa olisi. Toisaalta kuten tuossa mainitsinkin niin onhan noille hieman epäreilu etulyöntiasema kun fyrkkaa on mitä pistää hommaan..


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini