Kun alkutalven pakkaset hellittivät ja sää kävi märäksi, oli hyvä aika lähteä rapakon taakse Los Angelesiin Airbnb Open -tapahtumaan. Viime vuonna tapahtuma järjestettiin Pariisissa, jossa jouduimme keskelle terrori-iskua. Reissu oli kuitenkin antoisa, sillä päätimme tuolloin Marcuksen ja Saberin kanssa perustaa Hostaway yrityksen ja lähteä kehittämään palveluamme Airbnb hosteille. Vuodessa on tultu pitkä matka ja ensimmäiset asiakkaat ympäri maailmaa käyttävät jo Hostawayta omien tai hallinnoimiensa asuntojen pyörittämiseen.
Nyt Airbnb Open -tapahtuma järjestettiin siis Los Angelesissa ja lensin kaupunkiin Lontoon kautta. Marcus saapui paikalle Torontosta, joten tiedossa oli paljon sparrailua ja ideointia. Lento Lontooseen lähti liikkeelle oikein mukavasti kun tuttu lentäemäntä Katri sattui samalle lennolle. Matka jatkui onnellisten tähtien alla myös 11 tunnin lennolla Losiin, sillä kaksi viereista paikkaa olivat tyhjät ja sain nukuttua oikein mukavasti valtaosan lennosta omalla penkkirivilläni.
Kun alkutalven pakkaset hellittivät ja sää kävi märäksi, oli hyvä aika lähteä rapakon taakse Los Angelesiin Airbnb Open -tapahtumaan. Viime vuonna tapahtuma järjestettiin Pariisissa, jossa jouduimme keskelle terrori-iskua. Reissu oli kuitenkin antoisa, sillä päätimme tuolloin Marcuksen ja Saberin kanssa perustaa Hostaway yrityksen ja lähteä kehittämään palveluamme Airbnb hosteille. Vuodessa on tultu pitkä matka ja ensimmäiset asiakkaat ympäri maailmaa käyttävät jo Hostawayta omien tai hallinnoimiensa asuntojen pyörittämiseen.
Nyt Airbnb Open -tapahtuma järjestettiin siis Los Angelesissa ja lensin kaupunkiin Lontoon kautta. Marcus saapui paikalle Torontosta, joten tiedossa oli paljon sparrailua ja ideointia. Lento Lontooseen lähti liikkeelle oikein mukavasti kun tuttu lentäemäntä Katri sattui samalle lennolle. Matka jatkui onnellisten tähtien alla myös 11 tunnin lennolla Losiin, sillä kaksi viereista paikkaa olivat tyhjät ja sain nukuttua oikein mukavasti valtaosan lennosta omalla penkkirivilläni.
Saavuin Los Angelesiin päivällä ja päätin pyörähtää Hollywoodin kautta, sillä majapaikkani oli Downtownissa, jossa myös itse tapahtuma järjestettäisiin. Matkalaukkuni oli jäänyt Lontooseen, joten minun oli helppo kävellä ympäriinsä. Hollywood Boulevard oli tuttu jo parin vuoden takaa kun vietin Losissa muutaman päivän Vegasiin suuntautuneen poikien reissumme päätteeksi. Sää oli melko lämmin, mutta muutamaa päivää aikaisemmin ollutta hellettä ei enää näkynyt.
Lopulta nappasin Uberin ja matkasin puolisen tuntia Downtowniin, jota ei ole kehuttu erityisen upeaksi alueeksi. Uber Pool -palvelu toimi todella mainiosti ja nappasimme matkan varrelta myös toisen matkustajan kyytiin. Käytimme reissun aikana Uberia paljon ja sen käyttö oli kyllä todella vaivatonta, joustavaa ja pääasiassa edullista.
Saavuin hotelliin ja tajusin vasta paikan päällä, että huoneessamme ei ollut omaa suihkua eikä vessaa. No, se ei kokenutta reissaajaa haitannut, mutta hotellissa oli paljon muutakin kiinnostavaa. Vain kolmisen vuotta sitten hotellissa katosi kanadalainen nainen, joka löytyi kaksi viikkoa myöhemmin katolla sijainneesta hotellin juomavesisäiliöstä murhattuna asukkaiden valiteltua oudolta maistuneesta kraanavedestä. Youtubesta löytyy video uhrin viimeisestä hissimatkasta, tai oikeammin yrityksestä, sillä hissin ovet eivät sulkeutuneet. Murha oli iso juttu Kanadassa ja kohun vuoksi hotelli vaihtoi myös nimeään - joskin vanha nimi näkyi edelleen siellä täällä.
Airbnb Open -tapahtuma järjestettiin useissa eri paikoissa, joista valtaosa sijaitsi Broadway kadulla. Kirjauduimme sisään ja kävimme katsomassa Airbnb:n perustajien avauksen, jossa he kertoivat uusista palveluista. Airbnb julkaisi nyt virallisesti uuden “Experiences” -palvelunsa, jossa paikalliset ympäri maailmaa voivat nyt tarjota myös elämyksiä pelkän majoituksen lisäksi.
Tapahtuma itsessään oli hieman sekavasti järjestetty. Jonoja ja sekaannusta oli ilmassa kun pyörimme alueella. Loppujen lopuksi emme osallistuneet edes kovin moneen keynote-tapahtumaan, sillä olimme sopineet näkevämme useita asiakkaitamme, jotka olivat tulleet Openiin.
Oli upeaa tavata palvelumme tyytyväisiä käyttäjiä. Erityisesti mieleen jäi kolumbialainen Jose, joka pyörittää yli 200 asuntoa niin Kolumbiassa kuin Miamissakin. Kolumbiassa Juanin asunnot sijaitsevat mm. Narcos sarjasta tutuilla Medellinin ja Calin alueilla. Juan oli nuori, rento kaveri jolla oli venäläinen mallityttö kaverina matkassa. Bisnes pyörii vahvasti perhepiirissä veljien ja äidin ollessa mukana toiminnassa. Juanin valikoimista löytyy monenlaisia asuntoja ja jopa omia yksityisiä saaria omalla kokilla! :)
Tapasimme myös Dougin, joka pyörittää useampaa asuntoa Miamissa ja vietimme pitkän illan Michellen kanssa Airbnb keikalla ja syömässä. Michellellä oli muutama asunto Hollywoodissa ja oli juuri aloittanut palvelumme käytön. Tätä rataa minulle tulee iso joukko tuttuja hosteja ympäri maailmaa ja erityisesti Kolumbiassa voisi olla kiva käydä.
Hostawayn founderi ja toimari Marcus on huippu jätkä, jolla riittää juttua aiheesta kuin aiheesta ja hän todella osasi hoitaa suhdetoiminnan asiakkaidemme kanssa. Puhuimme, että Marcuksen olisi hyvä pyöriä vastaavissa tapahtumissa maailmalla myös jatkossa entistä tiiviimmin, sillä niistä on monenlaista hyötyä bisnekselle.
Sunnuntaina Los Angelesissa satoi, joka on varsin harvinaista. Lähdin hyvissä ajoin junalla kohti Anaheimia, jossa kävin katsomassa jännittävän paikallispelin Anaheim Ducksien ja Los Angeles Kingsin välillä. 17 000 ihmistä vetävä halli ei ollut aivan täynnä eikä tunnelmakaan ollut ehkä viimeistä erää lukuunottamatta ihan samaa tasoa kuin keväällä Chicagon pelissä (joka tosin oli playoff ottelu). Kingsit menivät ottelussa 0-3 johtoon, mutta Ducksien 2-3 kavennus toi halliin tunnelmaa. Kings vei pelin kuitenkin lopulta näillä numeroilla.
Maanantaina lähdimme aamulla Marcuksen kanssa Länsi-Hollywoodiin WeWork co-working toimistoon, jossa Michellen poikaystävä työskenteli. Pääsimme vihdoin kunnon netin ja työpisteen ääreen ja hoidimme monia juoksevia asioita. WeWorkin tilat olivat varsin viihtyisät ja keittiössä oli ilmainen oluthana. Suomessa tällainen ei varmaan toimisi kovin hyvin tai olisi ainakaan työterveysviranomaisten sallima :-P
Työpäivän ja muutaman oluen jälkeen napparsimme Uberin hotellille. Heitimme reput huoneeseen ja lähdimme kävelemään reilun kilometrin päässä sijainneelle Staples Centerille, jossa oli vuorossa LA Clippersien NBA-ottelu Toronto Raptorsia vastaan. Ottelu oli tunnelmaltaan hieman erilainen kuin NHL-ottelu. Näkymät olivat hyvät yläkatsomosta, mutta ehkä alakatsomosta olisi napannut tunnelman hieman paremmin. Se, että kentän reunalla on katsomopaikkoja, tekee ottelusta jollakin tavalla hieman intiimimmän kuin jääkiekkomatsista. Muutenkin hallissa oli koripalloon sopiva “gangstameininki" ja räppi soi kaiuttimista. Kotijoukkue Clippers vei ottelun lopulta nimiinsä.
Reissu Los Angelesissa alkoi olemaan lopuillaan. Marcuksella oli aikainen lento, joten hän lähti hotellilta jo aamuneljän jälkeen. Oma lentoni lähti vasta illalla, joten suuntasin tiistaipäiväksi Santa Monicaan ja Venice Beachille. Nyt sää helli ja aurinko paistoi upeasti koko päivän. Jätin matkalaukun rannan tuntumassa sijainneeseen hotelliin ja lähdin kävelemään pitkin rantakatua, jolla pyöräilin pari vuotta sitten.
Alue on todella upea ja erityisesti Venice Beachissa on tunnelma kohdillaan. Paikka on täynnä erilaisia taiteilijoita, surffareita ja hippejä. Rakennukset ovat persoonallisia ja ihmiset ystävällisiä ja rentoja. Kävelin Venice Beachin loppuun asti ja pysähdyin välillä syömään, kahville ja juomaan muutaman oluen. Paluumatkalla piipahdin myös kuuluisalla Santa Monica Pierillä, jossa oli paljon perheitä liikkeellä. Katusoittajat soittivat ja lauloivat ja huvipuistossa oli vilinää.
Kolmen maissa iltapäivällä nappasin jälleen Uberin ja suuntasin lentokentälle. Amerikan reissu oli tältä erää ohi ja nyt matka jatkuisi kohti Wieniä ja Bratislavaa, jossa osallistumme Pikkuyrittäjien kanssa EU-komission SME Week -tapahtumaan Suomen edustajana. Siitä lisää seuraavassa blogissa!