Mitä kuuluu Pikkuyrittäjille?Torstai 10.9.2015 klo 7.29 - Mikko
Pikkuyrittäjillä on ollut palkattu projektipäällikkö reilun vuoden ajan ja viime keväänä klubeja järjestettiin ympäri Suomea jo yli 50 kappaletta mm. Pääkaupunkiseudulla, Lohjalla, Raisiossa, Tampereella, Pornaisissa ja Hyvinkäällä. Kesäkuussa vedimme ensimmäisen viikonmittaisen Pikkuyrittäjät kesäleirin Kalliossa ja se onnistui erinomaisesti. Palaute ja vastaanotto on ollut todella hyvää ja innostunutta. Klubeja on alun perin ollut tarkoitus vetää iltapäiväkerhoina, mutta klubista on nyt kokeiltu erilaisia variaatioita ja suunta on ollut mennä entistä enemmän myös koulutuntien sisään. Itse aloin vetämään klubia Hillan luokalle Kivimäen koulussa perjantaisin ensimmäisellä aamutunnilla. Ensimmäisen klubikerran jälkeen fiilikset olivat todella hyvät ja ryhmät kehittelivät todella mielenkiintoisia liikeideoita, joita nyt sitten kehittelemme kerran viikossa seuraavien seitsemän kerran aikana. Lauantaina 24.10. kaiken pitäisi olla valmista, sillä silloin Pikkuyritykset lanseerataan Kauppakeskus Myyrmannissa uusien liikkeiden avajaistapahtumassa.
Marraskuussa Pikkuyrittäjät ovat kansainvälisellä framella kun osallistumme omalla osastolla Slushiin. Osastolle on tulossa tietysti myös Suomen ensimmäinen Pikkuyrittäjä Hilla, joka vastasi kysymykseeni mukaantulosta viestillä ”TUUN TODELLAKI!!” :) Tulevaisuuden tavoitteemme ovat korkealla, mutta helppoa niiden saavuttaminen ei ole. Tavoitteemme on laajentua ja kasvaa kaikkialle Suomeen, mutta hyvien ohjaajien ja rahoituksen saaminen toiminnan turvaamiseksi ei ole yksinkertaista. Toivotaan, että saamme kuitenkin asiat järjestykseen ja pystymme jatkamaan sillä hienolla tiellä, jota olemme tähänkin menestyksekkäästi kulkeneet! Lue lisää Pikkuyrittäjistä: www.pikkuyrittajat.fi
|
Avainsanat: pikkuyrittäjät |
|
Lisää pääkuvan päälle tekstiä klikkaamalla salamaikonia,
joka ilmestyy tuodessasi hiiren tämän tekstin päälle.
Perseteikää saatanat aaaaaaa