Sellainen "Serranon perhe"

Share |

Sunnuntai 5.7.2015 klo 22.58 - Mikko


Katsoimme vajaa kymmenen vuotta sitten telkkarista aamupäivisin tullutta espanjalaista Serranon perhe –ohjelmaa. Tässä todella hauskassa sarjassa seurattiin Serranon perheen elämää ja välimerellistä meininkiä, jossa omat, naapurin ja sukulaisten lapset pyörivät sikin sokin kotona ja kylillä. Vauhtia ja vilskettä ei puuttunut.

2015-07-01_20.00.30.jpg
Nelli oli meillä melkein koko viikon ja tytöillä synkkas loistavasti!

Samanlaista ratkiriemukasta Serranon perhettä on saatu viettää tällä viikolla täällä meillä kotona. Molemmilla muksuilla on ollut yökyläilijöitä kun Nelli, Niilo ja Aapeli ovat vuoroillaan ja samaan aikaan olleet täällä pitämässä meille seuraa. Ja mikäs sen mukavampaa!

Lapsillakin on enemmän tekemistä kun on hyviä kavereita ja säät ovat hellineet, joten ruuat aamupalasta iltapalaan on voitu syödä takapihan terassilla. Olemme käyneet uimassa lähistöllä sijaitsevalla upealla Vetokannaksen uimarannalla, käyneet pyörimässä Helsingin keskustassa, piipahtaneet Hietsussa ja lyhyesti Lintsilläkin juuri ennen sulkemisaikaa. Ja tietysti vain hengailleet kotosalla. Vilho oli perjantaista sunnuntaihin siskon mökillä Heinolassa ja kuvien perusteella sielläkin oli ollut todella kivaa!

IMG_9401.JPG
Valtteri irroittaa koukkua Vilhon nappaamasta vonkaleesta.

Sunnuntaina kävimme vielä mummun, papan, siskojeni ja lasten serkkujen kanssa Vuollenkoskella kalassa. Tällä kertaa kalaonnea oli Elmerillä, Jannella ja Vilholla, joka nappasi kotiinviemisiksi ison vonkaleen mato-ongella!

Tästä tulee hyvä kesä!

2015-07-01_17.23.31.jpg
Jotain huonoakin. Koira puri Hillaa pihalla ja jouduimme käymään lääkärissä. Antibioottikuuri, mutta muuten homma on jo paranemaan päin.

2015-07-02_09.29.51.jpg
Kelit olivat koko viikon mahtavat ja söimme takapihalla.

2015-07-02_09.33.10.jpg

2015-07-02_09.33.56.jpg

2015-07-02_17.10.23.jpg
Vantaan Kaupunki on rakentanut mahtavan uimapaikan aivan tähän meidän lähistölle. Tytöt olivat uimassa about joka päivä.

2015-07-03_11.58.18.jpg

2015-07-03_12.35.26.jpg

2015-07-03_13.08.32.jpg

2015-07-03_13.09.15.jpg
Seurapiirikaunottaret kaakaolla.

2015-07-03_13.36.31.jpg

2015-07-03_14.49.17.jpg
Grilli oli ahkerassa käytössä ja lopulta Hilla jo tuskastui: "taasko grilliruokaa!"

2015-07-04_19.12.39.jpgPiipahdettiin lauantaina Hietsussa. Tytöt ihastuivat paikkaan heti!

2015-07-04_19.27.45.jpg

2015-07-04_19.37.55.jpg
Täydellinen ajoitus, sillä tämä suoritus ei kestänyt kuin sekunnin murto-osan :)

2015-07-04_20.42.32.jpg

2015-07-04_21.28.08.jpg

IMG_9385.JPG
Anskusisko

IMG_9387.JPG

IMG_9396.JPG

IMG_9406.JPG
Pappa päästää Vilhon vonkaleen hengiltä.

IMG_9410.JPG

IMG_9415.JPG
Myös Elmeriä onnisti.

IMG_9421.JPG
"Näin sitä pitää"

mikkojakala.jpg
Tällaisen vonkaleen sieltä sitten nostin.

IMG_9433.JPG

IMG_9435.JPG
Kalastusguru Aapeli ja sisko Eevi.

IMG_9446.JPG

IMG_9477.JPG
Sipsiä sinapilla ja ketsupilla... ookoo!

IMG_9483.JPG

Avainsanat: perhe


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini