Paluu Reykjavikiin ja äänekkään fanijoukon kanssa fudismatsiin

Share |

Maanantai 29.6.2015 - Mikko


IMG_93672.JPGHeräsin pohjoisesta Akureyrista, Islannin toiseksi suurimmasta kaupungista. Hostellini oli hyvä ja aivan kaupungin keskustassa, mutta muiden huoneessa asuvien kolina herätti minut aikaisin. Lähdin alakertaan aamupalalle ja naputtelemaan hieman blogia. Tänään ei ollut tiedossa tiukkaa nähtävyyksiin tutustumista, vaan rauhalinen paluumatka Reykjavikiin, jonne oli ajomatkaa reilun neljän tunnin verran.

Sää on ollut koko reissun ajan upea ja nytkin sain ajella kauniissa auringonpaisteessa koko matkan. Pysähdyin siellä täällä ottamassa kuvia ja kävin kahvilla pienessä kylässä noin 100 kilometrin matkan jälkeen. Maisemat olivat jälleen kerran upeita!

Avainsanat: reissut, islanti


Kommentit

5.7.2015 12.03  Jenna / Journey Diary -matkablogi

Tuntuu, että Islanti on tällä hetkellä kovassa nousussa matkakohteena. aikaisemmin kuulin harvoin jonkun matkustavan sinne ja nyt kaveripiiristäkin on muutama innostunut lähtemään sinne. Itseäkin houkuttaisi, nuo maisemat on niin mielettömät!


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini