Kaspianmeren rannalla Nowsharessa, Namakabrudissa ja Choluksessa

Heräsimme yhdeksän jälkeen, sillä olimme saapuneet hotellilla vasta aamuyöllä. Aikaisemmilla reissuillani en ole yleensä kovin myöhään ollut liikenteessä, sillä yksin matkustaessa homma on hieman erilaisempaa. Heitimme rinkkamme hotellin aulaan ja pyörimme hetken kadulla ja pienellä torilla. Etsimme taksia, joka veisi meidät Namakabrudiin ja siellä korkealle vuorelle johtavalle köysiradalle. Takseilla taisi olla liikaa asiakkaita, sillä tinkimistämme ei katsottu hyvällä. Hylkäsimme pari 250 000 rialin, eli n. 8 euron tarjousta kunnes löysimme sivukadulta n. 4-5 euron taksin.

Täällä hinnat ilmoitetaan yleensä siten, että viimeinen nolla poistetaan. Esimerkiksi jos jokin tuote maksaa 100 000 rialia (n. 3 euroa), ilmoitetaan se ”10 000 toman”. Tämä oli aluksi hieman vaikea ymmärtää ja jatkossakin se aiheutti toisinaan hieman hämmennystä.

Matkaa oli ehkä 15 kilometriä. Sää oli hyvin pilvinen ja saavuttuamme perille vettä tihkutti. Ostimme melko tyyriit liput (350 000 rialia, eli 10 euroa per naama) ja nousimme vaunuun. Matka ylös vuorelle oli varsin pitkä ja nousimme sumun läpi noin tuhanteen metriin. Sumu oli kuitenkin niin voimakasta, että emme nähneet ylhäältä kuin muutaman kymmenen metriä alas eikä maisemia siis näkynyt lainkaan. Se oli sääli, sillä maisemat Kaspianmerelle olisivat varmasti olleet upeat. Vettä tihkutti kun joimme kupit kahvia. Samalla päätimme, että nämä pienet rantakylät oli tässä säässä jo nähty ja lähtisimme alkuillasta takaisin Teheraniin. Näin olisimme vielä tämän päivän puolella pääkaupungissa ja pääsisimme jatkamaan Teheraniin tutustumista heti sunnuntaiaamusta.

Köysirata nousi ylös vuorelle sumuun.

Paluumatkalla pysähdyimme vielä Cholusissa, jossa bongasimme huikean piraattikopion Mäkkäristä: MaxBurgerin. Logo oli M-kirjainta myöten kuten Mäkkärillä. Halusin testata paikallisen MaxBurgerin ja ajattelin tilata pienen juustopurilaisen, mutta sillä olikin kokoa varsin reilusti. Hauska.

Maxburger näytti jotenkin tutulta.

Kulutin todellisen reissumiehen tavoin viimeiset rialini Max Burgerin herkulliseen hampurilaiseen, joten minun piti löytää rahanvaihtopaikka. Astelin sisään kylän todennäköisesti ainoaan varsinaiseen rahanvaihtoliikkeeseen ja kysyin kurssia. Minulle kerrottiin kurssin olevan 34 000 rialia per euro. Katsoin seinällä olevalle fläppitaululle, jossa euron kurssi oli kuitenkin 35 000 rialia, jolla olimme aikaisemmin saaneet vaihdettua. Tiskin takana nainen kääntyi kannoillaan, pyyhki summan taululta, kirjoitti 34 000 ja sanoi lakonisesti: ”se oli aamun hinta”. Right!

Täällä, kuten myös Kuubassa, oli hyvin yleistä että lihanruhot roikkuivat kaupan edustalla tai sisällä.

Bussiterminaalissa Cholusissa.

Lähdimme kyselemään taksia Teheraniin. Täällä on tarjolla kahdenlaisia taksikyytejä vuorten yli Teheraniin. Täysi taksiautollinen, joka lähtee kun matkustajia on tarpeeksi tai taksi, joka kuskaa n. 1,5-2 miljoonan rialin eli n. 42-55 euron hinnalla porukan kuin porukan. Saavuimme paikallistaksilla terminaalille, jossa meitä vastassa oli hullu kuski, joka yritti väkisin saada meidät kyytiin 2 miljoonan rialin hinnalla. Kun emme lämmenneet idealle, hän jopa kävi hieman riveleihin kiinni ja päätimme lähteä katsomaan muita vaihtoehtoja. Samalla huomasimme viereisen bussiaseman, josta päätimme kysyä aikatauluja ja hintaa. Ystävällinen kaveri otti meidät vastaan ja kertoi bussin hinnaksi vaivaiset 230 000 rialia, eli 7 euroa. Seuraava bussi lähtisi yöllä yhdeltä, joten jos menisimme siihen, säästäisimme samalla myös yhden yön majoituksen! Säästöä kertyi heti n. 45 euroa!

Kello oli vajaa seitsemän illalla, joten meillä oli runsaasti aikaa. Lähdimme takaisin kaupungille tai tarkemmin ottaen rannalle, jossa olimme eilenkin olleet. Kävimme syömässä kanariisiannokset ja pyörimme hetken rannalla. Vesipiippupaikassa tapasimme mukavan paikallisen perheen, joka ei kuitenkaan puhunut englantia.

Kuvamme löytyy melko monen iranilaisen perhealbumista.

Kaspianmeren rantaa.

Täällä on näkynyt todella vähän länsimaalaisia ja lähes kaikki ovat kiinnostuneita meistä. Tuntuisi hassulta ajatella, että Suomessa tultaisiin pyytämään ulkomaalaisia valokuviin tai että kauppojen sisältä viittoillaan tulemaan sisään yhteiskuvaan ilman että yritetään tuputtaa mitään myytävää.

Nämä kaverit viittelöivät meidät kadulta sisään ravintolaansa ottamaan yhteiskuvia. 

Huomenna kun saavumme aamulla Teheraniin, majoitumme samaan hostelliin kuin aikaisemminkin ja lähdemme tutustumaan kaupunkiin, joka on nyt varmasti hyvin erilainen kuin pari päivää aikaisemmin, jolloin kaikki paikat olivat uuden vuoden vuoksi suljettuina.