Tuplatreffit TeheranissaSunnuntai 5.4.2015 - Mikko
Saavuimme samalle hostellille jossa olimme aikaisemmankin yön Teheranissa viettäneet ja toivoimme sieltä löytyvän vapaa huone 12 eurolla. Hostellin virkailija nukkui respan takana kun saavuimme aamu kuudelta. Unisena hän tuli avaamaan oven ja antoi meille huoneen 118 toiselta puolelta hostellia. Heitimme kamat huoneeseen ja päätimme ottaa vielä kolmisen tuntia unta. Kello oli vasta aamuviiden kun bussimme kaartoi jälleen Teheranin bussiterminaaliin. Paikalliset taksiyrittäjät piirittivät meidät ja yrittivät saada meidät kyytiinsä. Lähtöhinta hostellillemme oli jossain 300 000 ja 400 000 rialin tuntumassa mutta lähdimme tinkimään 150 000 rialiin, eli n. 4,5 euroon. Lopulta väännön ja venkslaamisen jälkeen saimme sovittua hinnaksi 200 000 rialia ja pääsimme matkaan.
Saavuimme samalle hostellille jossa olimme aikaisemmankin yön Teheranissa viettäneet ja toivoimme sieltä löytyvän vapaa huone 12 eurolla. Hostellin virkailija nukkui respan takana kun saavuimme aamu kuudelta. Unisena hän tuli avaamaan oven ja antoi meille huoneen 118 toiselta puolelta hostellia. Heitimme kamat huoneeseen ja päätimme ottaa vielä kolmisen tuntia unta. Tällä reissulla taisimme nukkua vain pari kokonaista yötä missään majapaikassa, sillä olimme monesti yöllä liikenteessä säästäen samalla niin ajassa kuin hieman ehkä majoituskustannuksissakin. Kaiken kaikkiaan matkaohjelmamme on mennyt varsin sujuvasti, vaikka uuden vuoden tuomat haasteet ehkä hieman vaikuttivatkin. Herättyämme lähdimme Teheranin vilinään. Kaupunki näytti täysin erilaiselta kuin pari päivää aikaisemmin, jolloin kaikki kaupat olivat kiinni. Nyt tiet olivat täynnä autoja, moottoripyöriä ja ihmisiä. Toisaalta liikenne ei ole ollut täällä kuitenkaan vilkkaudesta huolimatta sellaista, joihin Kaakkois-Aasian miljoonakaupungeissa on tottunut, mutta tarkkana täälläkin saa olla. Pakokaasut ovat kasvava ongelma täälläkin eikä näissä Aasian miljoonakaupungeissa kovin montaa päivää yleensä tahdo oikein viihtyä.
Täällä monille kaduille on keskittynyt tietyn alan liiketoimintaa. Hostellimme sijaitsi kadulla, joka on täynnä autonkorjaamiseen ja –tarvikkeisiin keskittyneitä liikkeitä. Kävelimme myös kaikenlaista pienelektroniikkaa myyvällä kadulla, kamerakadulla jne. Ehkä tässä on joku järki takana, mutta koska kaikki liikkeet ovat hyvin pitkälti samanlaisia, on kyllä varsin sattumanvaraista mihin liikkeeseen asiakas lopulta astuu. Söimme maukkaan lounaan. Kanaa, maksaa, kebabia ja myös alkoholitonta olutta, joka ei tosin ollut erityisen hyvää. Yritimme tutustua yhteen mielenkiintoiseen moskeijaan, mutta se oli tänään suljettuna. Tällä reissulla on ollut mahtavaa tutustua runsain mitoin paikallisiin ihmisiin ja saada huomattavasti syvempi tuntuma paikalliseen kulttuuriin. Viime reissulla Kuubassa sain tästä jo hyvää tuntumaa asuessani kotimajoituksissa ja vierailessani ystäväni appiukon matkassa Länsi-Kuubassa. Nyt tämä paikallisten elämään tutustuminen oli suuressa roolissa siinä, että reissusta tuli niin upea kuin siitä lopulta tulikin. Majoituttuamme ensimmäiset kaksi yötä yksin Shirazissa tuntemattomaksi jääneen paikallisen kotona ja seuraavat yöt Esfahanissa vasta paikanpäällä tapaamamme Rozbahin perheen luona, huomasimme että Teheranista emme olleet löytäneet yrityksistä huolimatta ketään paikallista jonka nurkissa voisimme asustaa.
Kokeilin kuitenkin hieman vitsillä länsimaissa suosittua Tinder-sovellusta ja kas kummaa se toimikin myös Teheranissa, vaikkei käyttäjiä Iranista liiemmin löytynytkään. Tinder-sovelluksen idea on se, että sovellus paikantaa olinpaikkasi ja näyttää muut palvelun käyttäjät kuvien kera valitsemaltasi etäisyydeltä, vaikkapa 10 kilometrin sisältä. Kun molemmat osapuolet ilmoittavat pitävänsä toisen profiilista, yhdistää Tinder nämä kaksi henkilöä. Sain vastustamattomana ”eksoottisena eurooppalaisena” heti muutaman mätsin ja viestittelin pitkin Teheranissa ja Chalusessa oloa näiden paikallisten naisihmisten kanssa. Juttelimme pitkälti samoista asioista kuin vaikkapa Esfahanin Rozbehin kanssa ja viesti oli hyvin samankaltainen. Ihmiset ovat täällä hyvin paljon jotain muuta kuin länsimaisen median antama kuva heistä luo. Ystävällisiä ja vapautta kaipaavia ihmisiä, joilla ei ole mitään ongelmaa vaikkapa amerikkalaisten tai israelilaisten suhteen ja jotka eivät ole erityisen tyytyväisiä hallituksen tiukkoihin otteisiin ja tiukkoihin uskonnollisiin tapoihin. Nyt Teheranissa reissun viimeisenä päivänä Tinderistä tupsahti jälleen uusi erinomaista englantia puhuva paikallinen 35-vuotias nainen. Siinä kummempia ihmettelemättä hän kutsui meidät kotikulmilleen Pohjois-Teheraniin, jonne Jannen kanssa pinkaisimmekin pari tuntia myöhemmin. Kiertelymme Teheranin vilkkailla kaduilla oli huipentunut vesipiippujen ostamiseen ja lopulta todella edullisen vesipiippupaikan löytämiseen. Nämä ovat sellaisia paikkoja, joihin matkaajan on usein vaikea löytää. Kysyttyämme pienen kojun pitäjältä vinkkiä hyvästä paikasta hän soitti pojalleen, joka sattui olemaan paikan omistaja. Hän noukki meidät kadulta ja vei sivukujalle, josta laskeuduimme alas hyvin autenttiseen sishapaikkaan. Tyrmistyttävän edullisella 2,5 euron hinnalla vedimme vesipiippua, joimme kannullisen teetä ja joimme kaksi kokista. Pidemmällä reissulla juuri näistä paikoista tulisi varmasti sellaisia kantakuppiloita, joihin palaisi uudestaan ja uudestaan.
Nyt meille syntyi kuitenkin positiivinen ongelma. Juuri kun olimme lähdössä ”treffeille” kohti mahtavien vuorten juurella sijaitsevaa Pohjois-Teherania, kännykkä piippasi jälleen. Paikallinen nainen, jonka kanssa olin ensimmäisenä alkanut viesteilemään jo muutamaa päivää aikaisemmin, halusi nyt ehdottomasti tavata myös lähellä Pohjois-Teherania. Pohdimme hieman mitä tehdä, sillä molemmat oli ensinnäkin mukava tavata, mutta myös aika oli kortilla. Lähtömme kotiin olisi aamuyöllä 5:15, joten lentokentälle pitäisi lähteä ajelemaan jo n. 2:45. Lopulta teimme nopean päätöksen. Puolen tunnin päästä ensimmäiseen paikkaan ja kolmisen tuntia myöhemmin kello kahdeksalta siirtyisimme toisille treffeille. Hyvä suunnitelma etenkin kun sopimamme tapaamispaikat olivat varsin lähellä toisiaan. Meillä oli persiankielinen ajo-ohje, jonka esitimme taksikuskille. Taksimme ajaessa kohti Pohjois-Teherania, maisema muuttui siistimmäksi ja asunnot hienommiksi. Tämä oli selkeästi hieman varakkaampaa aluetta. Saavuimme pienelle aukiolle, jossa hetken odoteltuamme Honey niminen (jep, lupaava alku) nainen vilkutellen saapui luoksemme. Tämä opettajanakin työskennellyt mukava nainen puhui erinomaista englantia ja oli hyvin sivistynyt. Hän oli ollut ”paikallisoppaana” useille ulkomaisille ystävilleen ja osasi kertoa hienosti ja kattavasti kaikista mieltämme askarruttaneista asioista. Nousimme ylös kaupunginosan kapeita kujia ja kävimme aukion nurkilla vesipiipullisella. Paikka oli törkeän kallis ja maksoimme tästä lähes kymmenkertaisen hinnan vaikkemme edes ostaneet limppareita!
Vilkuilin hieman hermostuneena kelloani, sillä pian meidän olisi jatkettava tiivistä deittailumatkaamme Tajrahin aukiolle. Otimme Honeyn kanssa paikallisen bussin, joka mahtui juuri ja juuri liikkumaan kapeilla autojen täyttämillä kaduilla. Saavuimme paikalle, jossa meillä oli seuraava tapaaminen. Koska meillä oli kuitenkin vielä hetki aikaa, kävelimme Honeyn kanssa pitkin basaaria ja otimme kuvia upean moskeijan edustalla. Olimme kertoneet, että meillä oli täällä pian toiset treffit ja hieman ennen kahdeksaa hyvästelimme tämän mukavan paikallisen, joka osoitti jälleen todeksi sen, miten paljon enemmän reissuista saakaan irti kun voi viettää aikaa paikallisten kanssa jutellen.
Laitoimme Manizhehille viestiä, että aikaisemmin sovitusta poiketen olisimmekin moskeijan edustalla odottamassa. Lopulta tutun näköinen nainen saapui paikalle ja lähdimme jatkamaan matkaa viereiseen ostoskeskukseen. Siellä tapasimme myös hänen siskonsa, joka oli ostamassa uutta puhelinta. Odottelimme siinä hetken, mutta lopulta lähdimme kolmistaan jatkamaan matkaa ja etsimään sopivaa ravintolaa. Sisko ei tällä kertaa lähtenyt mukaan.
Manizheh puhui myös varsin hyvää englantia, vaikka ihmettelikin välillä silmät suurina kun heitimme Jannen kanssa meille tyypillistä huonoa huumoria eikä hän aina tuntunut ihan pysyvän perässä. Meillä oli kuitenkin hyvin hauskaa ja jälleen tuntui, että mitä enemmän kuulimme paikallisten elämästä, sitä enemmän olimme myös hämmentyneitä ja kiinnostuneempia. Syötyämme lähdimme kävelemään Teheranin pimeään iltaan. Haimme kahvit ja istuuduimme kadulle pienen moskeijan eteen. Ilma oli hieman vilpoisa, muttei liian. Aika kului kuin siivillä ja alkoi lähentelemään jo yhtä. Totesimme Jannen kanssa, että yöunet jäisivät tältä yöltä väliin ja ainoa aikataulurajoite olisi se, että ehtisimme noukkia kamppeemme huoneesta ennen lentokentälle lähtöä.
Manizheh kertoi, kuinka Teheran ja Iran oli varsin haastava paikka naiselle. Täällä tasa-arvo on täysin tuntematon käsite ja Manizhehin oli vaikea uskoa esimerkiksi sitä, että Suomessa on ollut naispresidentti ja muutenkin monet tarinamme Suomesta tekivät häneen suuren vaikutuksen. Hän halusi kovasti tulla käymään Suomessa, jos se joskus olisi mahdollista. Lopulta nappasimme taksin ja ajoimme ensin Maznehahin kotikulmille, vaikka se olikin hieman eri suuntaan omalta reitiltämme. Näin oli kuitenkin hänen kannaltaan turvallisempaa tähän aikaan yöstä. Lopulta sanoimme hyvästit tälle mukavalle paikalliselle, mutta olisimme varmasti yhteyksissä vielä tulevaisuudessakin Facebookin kautta. Reissulta olemmekin saaneet useita hyviä ystäviä, joiden kanssa tarina jatkuu Facebookin kautta, eikä koskaan tiedä millaiseen arvoon arvaamattomaan nämä kontaktit vielä joskus johtaisivat! Saavuimme hostellille kahden jälkeen yöllä ja hieman kiukkuisen oloinen respan kaveri ojensi passimme takaisin. Emme tavallaan nukkuneet tällä kertaa täällä yhtään yötä, sillä saavuimme aikaisin aamulla ja lähdimme keskellä yötä. Tukikohtana tämä edullinen majapaikka oli kuitenkin mitä parhain! Taksi Imam Khomeinin lentokentälle kesti ainakin 45 minuuttia, vaikkei ruuhkaa ollutkaan. Kenttä oli kaukana kaupungin ulkopuolella. Lentokentällä Manizheh vielä kyseli viestillä olimmeko päässeet perille ja hetkeä myöhemmin nousimmekin jo koneeseen, joka veisi meidät Istanbulin kautta Suomeen. Upea reissu takana! |
Lisää pääkuvan päälle tekstiä klikkaamalla salamaikonia,
joka ilmestyy tuodessasi hiiren tämän tekstin päälle.
Kello oli vasta aamuviiden kun bussimme kaartoi jälleen Teheranin bussiterminaaliin. Paikalliset taksiyrittäjät piirittivät meidät ja yrittivät saada kyytiinsä. Lähtöhinta hostellillemme oli jossain 300 000 ja 400 000 rialin tuntumassa mutta lähdimme tinkimään 150 000 rialiin, eli n. 4,5 euroon. Lopulta väännön ja venkslaamisen jälkeen saimme sovittua hinnaksi 200 000 rialia ja pääsimme matkaan.
