Päivä Alibagissa ja siirtyminen Goalle

Joulupäivän aamuherätys oli kahdeksan tienoilla. Olin päässyt jälleen nukkumaan Sagarin veljen huoneeseen. Pohdin edellisenä iltana viimeisen Mumbai-päivän ohjelmaa ja Sagarin kanssa keskusteltuani päätin lähteä parin tunnin matkan päähän Alibagiin. Lähdin kävelemään jälleen kohti Gate of Indiaa, joka onkin tullut reissun aikana jo hyvin tutuksi. Piipahdin matkan varrella torilla, josta ostin banaaneja aamupalaksi. Saavuttuani Gate of Indialle, aloin tutkimaan lipunmyyntikojuista oikeaa jonoa. Tarjolla oli kahta eri firmaa joiden ero oli ilmeiseti hieman nopeudessa. Samalla selvisi, ettei suoraa veneyhteyttä ollut vaan katamaraani veisi ilmeisesti Mandveen, josta olisi sitten maksuton bussikuljetus Alibagiin. No ei muuta kuin lippu kouraan ja matkaan. Hintaa yhdensuuntaiselle matkalle tuli n. 2€.

Lehmiä näkee kaduilla siellä täällä.

Köyhiä näkyy paljon, mutta varsinaisia kerjäläisiä ei nyt aivan valtavasti ole eivätkä ne pääasiassa ole kovin agressiivisia saatika uhkaavia.

Seuraava vene lähti vasta 45 minuutin kuluttua, mutta menin jo jonottamaan kakkosportille. Portille tulikin aikamoinen jono, toista sataa metriä ja ihmettelin mahtaako kaikki nämä ihmiset mahtua mukaan. Taisi mahtua! Hieman ennen jonoon menemistä minut pysäytti ainakin 4-5 porukkaa, jotka halusivat ottaa kuvia heistä ja minusta. Tältäkö rokkistarasta tuntuu kun fanit tulevat pyytämään jatkuvasti kuviin? :) Myös toinen huvittava ilmiö oli se, että tämän päivän aikana kaksi tyyppiä sanoi minun näyttävän kovasti intialaiselta. Tiedä sitten siitä.

Venematka meni rattoisasti. Istahdin paikallisten mammojen viereen ja he tarjosivat minulle pussista jonkinlaista taikinapalloa, jonka sisällä oli lihariisiä. Hieman kuin pallonmuotoista lihapasteijaa. Ensin kieltäydyin, sillä olen hieman varonut tämän tyyppisiä ruokia vatsataudin pelossa. Lopulta suostuin ja pallurainen maistui oikein hyvälle!

Jatkoyhteys Alibagiin hoidettiin bussilla, joka sisältyi hintaan.

Kun vene saapui satamaan, kävelin muutaman sadan metrin matkan parkkipaikalle, jossa paikallisbussi jo odottikin matkustajia. Olin viimeinen joka mahtui tähän bussiin ja jäin seisomaan kuskin viereen tangosta kiinni pitäen. Bussi kulki pomppuista tietä ovet auki ja välillä sai puristaa oikein kunnolla, ettei lentänyt kyydistä ulos. N. 45 minuutin ja yhteensä lähes 2 tunnin matkaamisen jälkeen saavuin Alibagiin.

Alibag on pieni kaupunki, jonne paikalliset monesti tulevat viettämään vapaapäiviään. Vaikka kaupunki oli pienehkö, oli sen liikenne varsin vilkasta ja paikka näytti kaikin puolin intialaiselta. Roskia, epäjärjestystä, torvia soittavia autoja, paljon tuktukeja, kulkukoiria ja -kissoja ja erilaisia myyntikojuja toinen toisensa perään.

Roskia on paljon ja vieläkin vaikea käsittää miten ihmiset ovat niin tottuja asumaan törkyn keskellä. Kuulin tosin, että tilanne on huomattavasti parantunut Mumbaissa viimeisten vuosien aikana ja siisteyden eteen on erilaisia ohjelmia.

Paikallisten riemua

Pakollinen koirakuva Tiinalle, Hannelle ja Tainalle.

Mietin itsekseni, että miten voisin kuvailla Mumbain tai Alibagin tunnelmaa ja totesin, ettei sitä oikein edes pysty kuvailemaan. Kaikki ne tuoksut ja hajut jotka syntyvät hedelmä-, mauste- ja kalakojuista ja kaikki ne äänet jotka syntyvät autojen pakokaasuista ja suitsukkeista sekä ihmisten kaupankäynnistä ja autojen torvista on jotain sellaista, jota on vaikea kuvailla. Nämä ihmiset ovat tottuneet tällaiseen meininkiin, mutta vaikka itsekin pidän sinänsä vilkkaista kaupungeista, on tämä pidemmän päälle aika raskasta. Ehkä siihen tottuisi.

Piipahdin rannalla ja istuin rantatörmälle tarkkailemaan ihmisiä, jotka uivat likaisessa vedessä. Muovipullot ja muut roskat lilluivat rantavedessä eikä se näyttänyt haittaavan ketään. Rannalla oli vilkasta vesiurheilua moottoriveneineen ja skoottereineen ja lapset tekivät hiekkakakkuja. Oli hauska tarkkailla paikallisten menoa. Erikoista tämän päivän reissulla oli muuten se, että en tainnut nähdä yhtä ainutta länsimaalaista!
Tultuani rannalta takaisin keskustaan, päätin vuokrata tuktukin ja lähteä hieman kaupungin ulkopuolelle. Ostin kartan ja valkkasin aika sattumanvaraisesti lähialueelta jonkun temppelin, joka sattui olemaan n. 15 kilometrin päässä. Sovin tuktuk kuskin kanssa hinnaksi tästä parin tunnin reissusta 600 rupiaa, eli n. 8-9€. Itse temppeli ei ollut niin kiinnotavaa, mutta oli hauska seurata tuktukin kyydistä vaihtelevia maisemia ja oli se temppelikin ihan kiva.

Mun riksakuski

Tie oli todella pomppuinen ja kyydissä pysymisessä oli täysi työ. Paluumatkalla pyysin kuskia koukkaamaan rannan kautta, josta bisnesmiehenä hän halusi vielä 100 rupiaa (1,3€) ekstraa. Olkoon tämän kerran. Rannalla oli paljon porukkaa, hevos- ja kameliajelua ja runsaasti väkeä uimassa. Kiersin hetken rannalla ja palasin tuktukilleni.
Pääsimme perille kaupunkiin 16:15 ja suuntasin bussiasemalle. Luulin bussini lähtevän 16:30, mutta se olikin juuri lähtenyt, joten jouduin odottelemaan vajaat pari tuntia seuraavaa bussia. Homma meni hieman odotteluksi, sillä en enää jaksanut lähteä kovin pitkälle kävelemään. Lopulta nousin bussiin, jonne jonottaneiden paikallisten kesken tuli pientä riidan tynkää kun kaikki halusivat päästä istumaan. Lopulta jouduin vielä vaihtamaan toiseen bussiin ennen kuin pääsimme liikkeelle.

Nousin katamaraaniin illan jo pimennyttyä ja mietin jälleen niiden satojen ihmisten jonottaessa sisään laivaan, että nämä ovat varmasti juuri niitä reissuja, joita uutisista luetaan kun jossain (lähinnä Bangladeshissa) on ylibuukattu vene uponnut. Onneksi ei tällä kertaa!

Nyt veneessä oli myös ryyppyseurue, jolla oli koko tunnin laivamatkan ajan todella hauskaa ja muut kanssamatkustajat seurasivat huvittuneena känniläisten juhlintaa. Nämä olivat muuten ensimmäiset humaltuneet ihmiset tällä reissulla ja hekin käyttäytyivät kuitenkin iloisesti laulujaan laulaen.

Ryyppyseurue paluumatkalla.

Kävin syömässä illallisen Leopold Cafessa, jossa olinkin eilen käynyt aamupalalla. Paikka oli aivan täysi ja jouduin jonottamaan hetken sisään. Chicken Masala oli todella hyvä, mutta paikallisittain riistohintainen.

Viimeinen kokonainen päivä Mumbaissa alkoi olemaan paketissa. Kävelin Sagarin kämpille, jossa vedin lakanan sohvan päälle, kirjoittelin tämän blogitekstin ja aloin nukkumaan. Huomenna lennän tunnin lentomatkan päähän Goalle kohti uusia seikkailuja!

Koti

Perjantai 26.12.
Yö sohvalla ei ollut aivan herkkua. Kapea sohva ei ollut erityisen miellyttävä eikä uni meinannut oikein tulla silmään - luultavasti nukahdin vasta kello 2-3 välillä. Aamulla Sagar nukkui vielä kun pakkasin kamppeeni ja lähdin. Tiedossa oli matkustuspäivä, mutta enpä olisi aamulla uskonut kuinka rankka siitä tulisikin.

Rinkka selässä ei ollut kovin helppoa kulkea kaupungilla, joten lompsin tuttuun tapaan Leopold Cafelle ja ostin matkalla torilta jälleen pari banaania. Pienen aamupalan jälkeen huomasin kahvilan pöydällä hierontamainoksen ja nousin toiseen kerrokseen tsekkaamaan mestan. Paikka oli todella luksus, mutta kun aikaa oli, niin otin puolen tunnin hieronnan, joka oli paikalliseen hintatasoon nähden kyllä aika korkea.

Hieronnan jälkeen jäin kahvilalle vielä odottelemaan Riston autonkuljettajaa, joka lupasi heittää minut kentälle. Tästä alkoikin sitten pitkä matkustaminen kohti Goaa. Ensin lentokentälle valtavassa Mumbain ruuhkassa noin tunnin verran. Lentokenttämuodollisuuksista sentään selvisin varsin nopeasti, mutta sitten oli taas odottelua kun lentokin oli tunnin verran myöhässä.

Lentokoneen jo rullatessa kiitoradalle sai viereisellä penkkirivillä ollut henkilö epilepsiakohtauksen ja aikamoinen kalabaliikki oli valmis. Vieressä ollut vaimo rauhoitteli tilannetta ja sanoi kaiken olevan hallinnassa ja kone sai nousta ilmaan.

Goalla oli vuorossa taksin odottaminen. Joulun ja uuden vuoden sesongin vuoksi paikka on aivan täynnä ja taksia sai odottaa taas tunnin verran. Jonotimme lentokentän sisällä kahdelle luukulle, jonne taksi maksettiin etukäteen. Matka Calanguteen 43 km päähän maksoi 950 rupiaa, eli n. 13 euroa. Ilta oli jo hämärtynyt kun taksi pääsi matkaan. Kuski oli hyvin malttamaton ja kiilaili jonossa minkä kerkesi. Kapealla tiellä oli toisinaan molempiin suuntiin kolme autoa rinnakkain ja vastaantulijat ohitettiin niukasti. Tätä puikkelehtimista kesti tunnin verran ennen kuin lopulta selvisin hotellille, joka vaikuttaa todella laadukkaalta vaikka oli selkeästi edullisimmasta päästä (50€/yö). Sesonkiaikaan kaikki hotellit ovat todella täysiä ja hinnat korkeita.

Koko päivän reissaamisesta johtuen olen sen verran poikki, etten jaksa enää lähteä kiertelemään vaan painelen untenmaille ja valmitaudun huomista päivää varten!