Balkanin reissu vaihtui Venetsiaan puolessa tunnissa

Share |

Maanantai 31.8.2015 klo 10.33 - Mikko


Jos asiat olisi menneet hieman toisin, olisin nyt Balkanilla Jannen kanssa. Suunnittelimme jo reittiä, joka olisi kulkenut Kroatiassa, Bosnia-Hertzegovinassa, Albaniassa, Makedoniassa ja Kosovossa. Se on kierros, joka todellakin pitää tulevaisuudessa tehdä Jannen kanssa. Nyt duunivuorot eivät kuitenkaan mahdollistaneet tätä reissua, joten heitin kaverilleni Katjalle täysin puskista ehdotuksen: ”Lähdetkö Balkanille reissuun kun Janne just feidas homman?”. Katja spontaanina tyyppinä vastasi heti myöntävästi, mutta halusi Balkanin reissun sijaan lähteä Italiaan, joka toki sopi myös minulle. Katja bongasi todella edulliset 150 euron suorat lennot Venetsiaan ja vajaa tunti heitostani olimmekin jo varanneet matkan Italiaan. Tällaista spontaania tekemistä sen olla pitää!

20150829_175540.jpg
Norwegianin suorat lennot Venetsiaan 150 euroa!

Teimme pientä suunnitelmaa viikon kestävälle reissullemme. Päätimme olla pari päivää Venetsiassa, jonka jälkeen lähtisimme ajamaan vuokra-autollamme etelään kohti San Marinoa. Matkan varrella meille suositeltiin mm. Padovan ja Ferraran kaupunkeja, joissa pistäydymmekin sitten maanantaina. San Marinon jälkeen ei suunnitelmia ole vielä lyöty lukkoon, mutta vaihtoehtoja on mm. Firenze tai Gardajärven ympäriajaminen.

Saavuimme Venetsiaan iltakahdeksan jälkeen ja tapasimme kentällä sattumalta Katjan tuttuja, jotka olivat tulleet Venetsiaan ja katsomaan ensi viikonlopun formulakisoja. Lentokenttä sijaitsee mantereen puolella ja menimme yhdessä bussilla keskustaan. En ollut edes tullut ajatelleeksi, että Venetsiassahan ei ole lainkaan autoja! Kaikki autot ja bussit jäävät heti saarelle vievän sillan jälkeiselle aukiolle ja sitten kaupungissa edetään kävellen tai vesitakseilla.

IMG_2870.jpg

IMG_2884.jpg
Kävelimme majapaikallemme hiljaisessa kaupungissa. Koska täällä ei ole ollenkaan autoja, hiljaisuun rikkoo lähinnä turistien vetämien matkalaukkujen äänet.

IMG_2892.jpg

IMG_2925.jpg

Kaupunki on hyvin sokkeloinen. Katsoin kännykän kartasta reittiä ”bed and breakfast” –paikkaamme, joka ei ollut erityisen kaukana. Tiet sinne olivat kuitenkin niin sokkeloisia, että lähes jokaisen kääntymisen jälkeen piti taas katsoa mihin seuraavaksi mennään. Lopulta saavuimme kadulle, jossa majapaikkamme sijaitsi. Ovessa ei lukenut oikeastaan mitään majapaikkaan viittaavaa, mutta siinä se nyt oli. Pian ikkunasta joku huikkasikin meille, että hän tulee avaamaan oven meille.

Pääsimme sisään taloon. Tämä oli isoon asuintaloon tehty majapaikka, jonka pyörittäjät asuvat itse alakerrassa. Paikalla oli muutamia muita perheitä.

IMG_2933.jpg

IMG_2944.jpg

IMG_2950.jpg

IMG_2970.jpg
Venetsia on täynnä kapeita kujia.

Heitimme kamat huoneeseen ja lähdimme kaupungille. Ilma oli todella lämmin, iltakymmeneltäkin vielä ainakin 28 astetta. Joillakin kaduilla oli runsaastikin ihmisiä, mutta monet kadut olivat aivan autioita. Koska saarella ei ole autoja, oli hiljaisuus ajoittain todella hämmentävää ja upeaa. Vain satunnaisten turistien matkalaukkujen renkaiden kopina rikkoi hiljaisuuden. Istuimme syömään pieneen ravintolaan aivan kanaalin tuntumassa.

Illallisen jälkeen lähdimme kävelemään pitkin Venetsian kapeita kujia kohti San Marcon kaupunginosaa, joka on Venetsian sydän. Emme päässeet aivan sinne asti, kun käännyimme Rialton sillalta takaisin kohti saaren keskiosassa sijaitsevaa majapaikkaamme. Kello oli puoli yhden yöllä ja päätimme jättää San Marcoon tutustumisen seuraavalle päivälle ja illalle.

IMG_2987.jpg

Heräsimme ajoissa. Ilmastointilaite oli puksuttanut koko yön, mutta silti huoneessa oli todella kuuma. Aurinko paistoi huoneeseen pilvettömältä taivaalta kun menimme majatalon olohuoneeseen aamupalalle. Tarjolla oli paahtoleipää, croisanttia ja kahvia. Koska yhdistämme reissaamisen ja duunin tekemisen, naputtelimme aamupalan lomassa myös läppäreitämme. Minulle oli tullut edellisenä yönä Australiasta kuuden yön Airbnb varaus ja nyt aamulla varaus napsahti Californiasta. Käyhän se duunin tekeminen näinkin!

IMG_3010.jpg
Majapaikkamme olohuone, jossa myös aamupala tarjoiltiin.

Lähdimme kävelemään jälleen Venetsian sokkeloisille kaduille. Ihmisiä oli jo enemmän liikenteessä ja aurinko lämmitti jo todella kuumasti. Toinen toistaan upeampia vanhoja rakennuksia, siltoja ja pieniä ravintoloita oli joka puolella. Jokaiselta sillalta olisi voinut ottaa kuvia ja tunnelma oli todella upea. Vaikka olin toki aina pitänyt Venetsiaa mielenkiintoisena ja upeana kohteena, sen kauneuden voi tajuta vasta paikan päällä.

San Marcosin aukio on kaupungin sydän ja joka puolella on kylttejä, jotka vievät aukion suuntaan. Se onkin hyvä, sillä sokkeloisilla kaduilla eksyy todella helposti. Toisaalta jos jossain, niin täällä eksyminen on jopa suotavaa! Kaupungin sokkeloiset kadut vain jatkuvat ja jatkuvat ja kun luulet tulleesi umpikujaan, löytyykin kujan päästä yleensä kapea kuja jälleen eteenpäin. Kaupunki ei tunnu loppuvan koskaan, sillä samanlaiset kapeat kujat seuraavat toisiaan tuoden matkaajan välillä upeille aukioille.

IMG_3045.jpg

IMG_3075.jpg
Gondoli-kyydit ovat todellista Venetsiaa. Tosin kyydit ovat sen verran kalliit (80/100e) että kyse on vain turistien huvista ja paikallisille esim. häissä.

Kävimme tiedustelemassa gondolakyydin hintaa. Niillä näyttää olevan täällä aikamoinen monopoli, sillä hinnat on fiksattu 80 euroon (illalla 100 euroa) n. 30 minuutin matkalta. Ainakaan sesonkiaikaan hinnoista on turha yrittää tinkiä ja samat hinnat näyttivät olevan kaikkialla kaupungissa. Keskipäivän helle oli niin uuvuttava, että päätimme ottaa gondolikyydin vasta illemmalla. Lähetimme tekstarin Katjan kavereille Rosalle ja Paulille, josko he haluaisivat lähteä kanssamme ajelulle. Sovimme treffit Marcosin aukiolle puoli kuudeksi illalla.

Pyörimme pitkin kaupungin kujia. Upeat näköalat jaksoivat hämmästyttää kerta toisensa jälkeen. Lopulta tapasimme Rosan ja Paulin San Marcosilla ja lähdimme kävelemään rantaa kohti. Kävimme tiedustelemassa muutamasta paikasta kyytiä ennen kuin tärppäsi. Hyppäsimme veneeseen ja kuski alkoi meloa venettä kohti kapeita kanaaleita. Rosaa oli ohjeistettu pussaamaan jokaisen sillan alla ja niitä siltojahan tosiaan riitti. Kiersimme pitkän lenkin ja vene puikkelehti kapeistakin kohdista osumatta reunoihin, joka ei varmasti ihan joka jätkältä olisi onnistunutkaan. Aurinko lämmitti vielä mukavasti, mutta ei enää aivan yhtä paahtavasti kuin vielä hetkeä aikaisemmin, jolloin lämpötila oli kolmenkymmenen hujakoilla.

IMG_3090.jpg

IMG_3096.jpg

IMG_3111.jpg

IMG_3147.jpg

IMG_3163.jpg

IMG_3179.jpg

IMG_3182.jpg

IMG_3192.jpg

IMG_3199.jpg

IMG_3208.jpg

IMG_3221.jpg
Rosan, Paulin ja Katjan kanssa gondoliin.

IMG_3236.jpg

IMG_3263.jpg

IMG_3290.jpg

IMG_3292.jpg

IMG_3301.jpg

Gondoli-kyydin jälkeen hyvästelimme Rosan ja Paulin ja lähdimme syömään. Katja otti lohipastan ja minä italialaiseen tyyliin pizzan. Katselin räpsimiäni kuvia ja löytyihän sieltä muutamia ihan kelvollisiakin otoksia! 

Ilta alkoi hämärtymään. Vaikka koko päivän kävely kaupungilla alkoi jo verottamaan voimia, päätimme jäädä vielä katsomaan auringonlaskua ja San Marcosin aukiota iltavalaistuksessa. Päätimme palata majapaikallemme vesibussilla, joka kulkee Venetsian pääkanaalia pitkin jatkuvalla syötöllä 7,50 euron hintaan. Vesibussiajelu oli mukava kokemus, vaikkei kyytiä kovin nopeaksi voikkaan kehua. Matkasimme reilun puolisen tuntia tiheästi eri pysäkeillä pysähtyen ja lopulta hyppäsimme pois omalla pysäkillämme.

IMG_3342.jpg

IMG_3362.jpg
Näkymiä vesibussin kyydistä.

Venetsia oli kertakaikkisen upea kokemus! Aamulla jatkamme lentokentälle, josta haemme vuokra-auton ja lähdemme ajelemaan kohti Riminiä, ainakin Padovassa ja Ferrarassa pysähtyen.

Avainsanat: reissut, italia


Kommentit

6.9.2015 12.55  Erja/ Andalusian auringossa- ruokamatkablogi

On se vain tunnelmallinen- Venetsia <3

6.9.2015 12.57  Mirka/ Reason for a Season

Sä oot huippumallin näkösen mimmin kanssa maailman romanttisimmassa kaupungissa ja se on sun..kaveri :D. Sori, en voinut olla kommentoimatta, rupes naurattaan toi asetelma. Olen niin samaa mieltä -just tällasia spontaaneja asioita elämässä todellakin pitää tehdä. Ja tosi hyvän hintaset lennotkin löysitte :)!! Hyvä kohdevalinta.

6.9.2015 13.00  Mikko

Mirka: Hehe! Totta ja pakko myöntää, että onnistunut reissu vaikka välillä olikin "vakkarimatkakaveria" Jannea ikävä ;-) Katotaan kenet saisin lokakuussa reissuun mukaan.

6.9.2015 14.33  Venla

Venetsia rupes kiehtomaan entistä enemmän tän postauksen myötä, tonne pitää päästä poikaystävän kanssa! Ihanaa, miten suunnittelematon toi matkavaraus oli, näin sen just pitäiskin mennä. :D Millon tää reissu muuten tapahtu? Mun vanhemmat oli joskus 80- tai 90-luvulla Venetsiassa ja kertovat, että siellä haisee pahalle, ilmeisesti kanaalien takia. Onko vieläkin näin?

6.9.2015 14.37  Mikko

Venla: Tulin reissusta viime yönä ja Venetsiassa oltiin siis viime viikonloppu (jonka jälkeen sitten jatkettiin tosiaan muualle Italiaan ja San Marinoon). Olin myös kuullut, että kanaalit saattaa haista, mutta nyt tätä ilmiötä ei ollut kyllä yhtään havaittavissa!

6.9.2015 14.41  Jenna

Voihan Venetsia! On se vaan niin kaunis ja tunnelmallinen.

6.9.2015 14.53  Annika | Travelloverblogi

Venetsia on parasta, mitä maailmalla kiertäminen on eteeni tuonut. Rakastan sitä kaupunkia! Olen ollut kahdeksan kertaa... Ja höpsis kanaalit mitään haise!

6.9.2015 15.01  sarrrri

Mulla taitaa olla viimeisestä Venetsian reissusta kohta 15 vuotta aikaa, olisi jo korkea aika päästä uusintavisiitille. Olen aika varma että saisin suurta valokuvauksellista tyydytystä noista kaduista ja kujista. :D

6.9.2015 16.44  Jenni / Unelmatrippi

Venetsia on kauneimpia paikkoja, jos ei peräti kaunein, jossa olen käynyt. Aivan ainutlaatuinen. Olen käynyt siellä kahdesti ja molemmilla kerroilla yöpynyt lyhyen vesibussimatkan päässä sijaitsevalla Fusinan leirintäalueella, matkat kun ovat olleet road trippejä. Joskus voisi olla kyllä kiva yöpyä siellä sokkeloisten kujien keskellä. Ensimmäisellä reissulla olimme Venetsiassa kesäkuussa, toisella elokuussa. Väkimäärässä oli valtava ero: kesäkuussa oli melko tyhjää (jos nyt Venetsiassa ikinä turisteista kovin tyhjää on), mutta elokuussa paikka oli niin täyteen ammuttu, että se koetteli jo pahasti sietokykyä. Gondolikyytiäkin tuli testattua ekalla kerralla vuonna 2008, ja näemmä hinnat eivät ole muuttuneet miksikään.

6.9.2015 18.23  Stacy

Venetsia on niin tuttu kaupunki, että on vaikea löytää siitä mitään uutta minulle mutta tämä kuitenkin onnistuu siinä hyvin. En ole ollut Venetsiassa yöllä. Hiljaisuus on perin harvinaista Italiassa, kärsivätköhän venetsialaiset paljon siitä.
Gondoliajelu on kyllä sellainen, että se pitää tehdä kerran elämässään, maksoi mitä maksoi. Paitsi minä, joka olen tehnyt sen kahdesti....

6.9.2015 19.03  Heidi

Venetsia on ehdottomasti romanttisin kaupunki, missä olen käynyt. olen käynyt siellä kahdesti ja voisin milloin vaan lähteä uudestaan. haluaisin seuraavan kerran mennä sinne talvella: luulen, että tunnelma olisi taas aivan erilainen. Ei muuten silloinkaan, kun minä siellä kävin, kanaalit haisseet yhtään.

6.9.2015 19.28  Mia / Elämää ja Matkoja

Ihana Venetsia - sen taianomaista tunnelmaa ei voi sanoin kuvailla, se täytyy kokea!
Olemme käyneet siellä kaksi kertaa ja kolmannesta kerrasta on ollut puhetta, tuolla lentohinnalla voisi viikonloppureissun kipaista!
Mikä onni, että teillä sattui vielä kuu lisäämään iltojen tunnelmaa, hienoja kuvia!

6.9.2015 19.34  Sanna / From London

Tuntuu, että nuo reissut, joihin lennot ja hotellit varataan muutaman tunnin varoitusajalla, ovat aina niitä parhaimpia! :)

En ole koskaan edes ollut Italiassa, mutta kyseinen maa kiehtoo kovin... Eivätkä tällaiset postaukset ainakaan yhtään hidasta. :D Josko sitä ensi vuonna!

6.9.2015 21.21  Reetta / Matkasto

Oih, tuo kuutamokanaalikuva.... <3 Nyt alkoi oikeasti tehdä mieli Venetsiaan (ennen kun se uppoaa)!! Italiaa olen toistaiseksi valitettavan vähän nähnyt, mutta tämä paikka menee nyt kärkeen!

7.9.2015 8.08  Anna / Tämä matka -blogi

Heh, tuli mieleen niin oma seikkailuni kun koitin Venetsiassa etsiä hotelliani. Kaupunki todellakin ON sokkeloinen. Meni tovi löytää paikka : D

Kaupunki on kyllä käsittämättömän kaunis. En ole koskaan ehtinyt lähisaarille, vaikka tuolla olen kolme kertaa käynyt. Eli vielä löytyy nähtävää tuoltakin.

7.9.2015 11.29  Kohteena maailma / Rami

Venetsiassa on hienointa juuri illalla, kun päiväretkeläiset on jättäneet kaupungin taaksensa. Kävellä päämäärättömästi kujilla, arvuutella jonkin ajan kuluttua paperikartasta missä ollaan ja lopulta tarkistaa kännykän offline kartasta missä oikeasti ollaan.

7.9.2015 17.28  liza in london

Ihania kuvia, Venetsia on niin kaunis! Italia-fanina ex-tempore -kiertomatka maassa kuulostaa aika lailla täydelliseltä - kiiruhdan innolla lukemaan myös matkakertomusten seuraavat osat!

7.9.2015 17.46  Maarit Johanna

Mulla on jäänyt tosi ristiriitaiset fiilikset Venetsiasta, kun olen käynyt siellä vaan yhden päivän. Kanaalit haisi, kyllä, ja oli tukalan kuuma. Paikalla oli tuhansia turisteja ja sellainen romanttisen cityn fiilis oli aivan tiessään. Silti se oli todella kaunis! Pitäis päästä uudelleen tsekkailemaan vaikka syksyllä kun ei ole niin paljoa turisteja.
Hauskaa, että sun kaveri lähti heti ilman kyselyjä :D

9.9.2015 14.10  Pirkko / Meriharakka

Ihailtavaa spontaaniutta - meillä kun vielä useimmat reissut ovat varattuina useampi kuukausi etukäteen!

11.9.2015 0.35  Panu / Panun matkat

Tunnelmallisia nuo hämäräkuvat! Yökuvia näkee liian vähän kotimaisissa matkablogeissa, joten ne miellyttävät heti kaltaistani hämäräkuvauksen ystävää. Pidän myös tuommoisesta spontaanista matkustusasenteesta.

11.9.2015 11.05  lena / london and beyond

Mistähän löytyisi noita spontaaneja kavereita? :D Jotenkin tuntuu, että reissujen suunnittelu on aina hirveän työn takana, toki ihan ymmärrettävistäkin syistä eli työ ja muut sitoomukset.... mä vaan tykkään lähteä extempore-reissuun, sen kummempaa miettimättä, ne reissut on olleet ihan parhaita joka kerta. Ja voihan Venetsia. Mä rakastan vesibussien tunnelmaa auringonlaskussa, paras hetki. Ehkä myös viinilasillinen auringonlaskua katsellessa on ihan jees.

11.9.2015 13.28  Mikko

Lena: Niinpä! Mulla on koko ajan vähän ongelma kun reissujalka vipattaisi, mutta kaikille reissuille ei matkaseuraa saa. Toisaalta, välillä on kiva kyllä mennä yksinkin!

12.9.2015 13.52  Jenna / Journey Diary -matkablogi

Ihana Italia! Harmittaa, kun en ole vielä Venetsiassa päässyt käymään, muualla maassa kyllä. Tollanen spontaani reissun varaaminen on just parasta :)


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini