Uskomaton kiipeäminen Tiikerinpesään, Taktshangin luostariinSunnuntai 12.7.2015 klo 15.25 - Mikko Aamupäivälle oli taas tiedossa ryskettä ja rytinää kun starttasimme automme ja lähdimme ajelemaan kohti pääkaupunki Timphua ja sen ohi lentokenttäkaupunki Paroon. Paro on aina ollut portti Bhutaniin – aikaisemmin sen kautta kulki ainoa tie maahan ja nyt siellä sijaitsee maan ainoa kansainvälinen lentokenttä. Matkanteko oli jälleen vaivalloista ja välillä hieman hirvittikin kun auto lähti mutavellissä luisuun ja puolen metrin päässä oli pudotusta toista sataa metriä alas viidakkoon. Välillä mutavellissä eteneminen oli tälle maasturillekin sen verran hankalaa, että ihmettelen miten lukuisat pikkuautot selvisivät matkasta. Paikka paikoin oli työmiehiä korjaamassa maansortumia – toisinaan kaivinkoneella mutta usein aivan käsipelillä ja isoja kivenmurikoita tieltä pois heitellen. Huoli ei ollut aivan aiheton, sillä vähän hotellilta lähdettyämme näimme kuinka yksi pikkuauto oli pudonnut tieltä. |
|
12.7.2015 18.04
Mirka/ Reason for a Season
Wau! Hieno tarina ja upeita kuvia. Erityisesti kaikki kuvat lapsista ja nuorista ovat tosi sympaattisia. Ainakin he näyttävät olevan iloissaan siitä, että heitä kuvataan :). Tuo majoitus on kyllä tosi kiva. Kelvannee reppureissaajalle :D. Ja niin se maailma vaan pienenee kun älypuhelimet valtaavat joka kolkan 8). |
12.7.2015 18.35
Ansku BCN
Olipas kiinnostavia kuvia, kiitos!! |
12.7.2015 21.01
Jenni / Unelmatrippi
Minua jaksaa ihmetyttää vuodesta toiseen, miten noita pyhiä paikkoja ja kaiken maailman lilnnoja sun muita rakennuksia ympäri maailmaa onkin jaksettu rakentaa tuollaisiin paikkoihin niin kuin tuo Tiikerinpesä. Aika hankalaa pistää rakennus pystyyn vuoren päälle tai vuoren seinämään, mutta juuri sinne mahdollisimman hankalaan paikkaan se on sitten haluttu laittaa. Ihmisen ajatuksenjuoksu on välillä kummallista. :) |
13.7.2015 6.03
Miika ♥ Gia | matkakuume.net
Mahtavia paikkoja! Meillä oli suunnitelmana myös mennä Nepalista Bhutaniin tämän maailmanympärimatkan aluksi, mutta kun oli suhannut niitä Nepalin teitä tarpeeksi pitkään, ja ollut sydän kurkussa, alkoi hotsittamaan lähtö jonnekin vähän helpompiin paikkoihin. Ja ilmeisesti ihan hyvä niin. Jännitystä on ollut ihan riittämiin muutenkin. :) |
13.7.2015 11.48
paula aka sateenmuruja
Erittäin vaikuttavat kuvat ja hieno blogi muutenkin! |
13.7.2015 16.06
Heidi
Onpa mienkiintoinen reissu sinulla menossa! Kiipeäminen Tiikerin pesään on varmasti ikimuistoinen kokemus. |
14.7.2015 15.02
Pirkko / Meriharakka
Kiinnostava tuttavuus, Bhutan, tämä juttu ja blogisi. |
15.7.2015 15.45
Kiia
Oh my sinun blogisi! Huikeaa! Olen Indonesiassa huonojen yhteyksien äärellä, mutta kun palaan kotiin tämä menee ehdottomasti lukulistalle! |
15.7.2015 15.52
Terhi / Muru Mou
Todella mielenkiintoinen postaus ja upeita kuvia! Mielenkiintoista, että tupakan myynti ja ostaminen on kiellettyä, vois levitä muuallekin ;) Kuvat lapsista ja nuorista sai hymyn huulille! |
16.7.2015 16.36
Anna / Tämä matka -blogi
Pallontallaajien foorumilla on topik otsikolla "ELÄMÄSI TOP5 REISSUT ennen tuomipäivääsi". |
17.7.2015 0.09
Kohteena maailma / Rami
Tiikerinpesä olisi hieno nähdä, tiikeripaitaa urheilussa parikymmentä vuotta kantaneena ;-) |
17.7.2015 15.46
Sukellus Asiaan
Oijoi, onpa upean kuuloista ja näköistä! Bhutan kuuluu myös siihen sarjaan, josta ei ole kuullut eikä tiedä oikeastaan mitään ja siksi niin mielenkiintoisen ja jännittävän kuuloinen. Kyllä maailmassa riittää paikkoja koluttavaksi, onneksi! Miten itse päädyit lähtemään Bhutaniin? |
17.7.2015 17.13
Mikko
Sukellus Aasiaan: Olin pitkään miettinyt Bhutania "alitajuisesti" ja kun Hesari sitten kirjoitteli onnellisuusindeksistä ja parit kaveritkin nostivat juttuja Facebookissa, päätin että tuonne pitää mennä ennen kuin siellä(kin) kulttuuri ehtii liikaa muuttua. Ja kyllä kannatti! :) |
17.7.2015 19.37
Mirje / Kotona kaikkialla
Ihan loistava juttu, kuljetti minutkin täältä sohvanpohjalta Bhutanin mutaisille kaduille ja ihmisten arkeen :) Se on ollut minunkin toivelistallani jo pitkään, mutta ehkä enemmänkin sellaisena kaukaisena haaveena kuin realistiselta tuntuvana suunnitelmana. Mutta miksipäs ei? |
18.7.2015 0.17
Jenni / Globe Called Home
Vau tuo tiikerin temppeli, upean näköistä ja varmasti upea kokemus! Tuosta arvioidusta kiipeämisajasta mulla on kanssa kokemuksia, että ne on yleensä ihan mitä sattuu. Ihmiset kun kiipeää niin eri tahtiin, ja ollaan usein keskusteltu miehen kanssa patikoinnin jälkeen, oliko matka-ajasta esitetty arvio mitoitettu oikein vai "Walmartisti". Mitä vaikeampi reitti, sitä lähempänä arvioidut ajat ovat oikeaa, mutta nykyään uskon eniten omaan näppituntumaan nousun määrästä ja reitin pituudesta. 1,5h tuollaiselle nousulle on jo kova suoritus! |
18.7.2015 15.25
lena / london and beyond
Bhutan ja Brunei... siinäpä kaksi kohdetta jotka kiehtovat ja paljon! Kiva lukea juttuja paikoista jotka eivät ole aiemmin juurikaan tuttuja. Jotenkin tuntuu että kukaan kaverikaan ei ole Bhutanissa käynyt, joten blogit ovat sitäkin arvokkaampia :) |
18.7.2015 19.11
Annika | Travelloverblogi
Juuri eilen luin lennolla toukokuun Mondosta Bhutanista. Sinun kertomuksesi vei lähemmäs matkailijan fiiliksiä. Hienoa! Jonain päivänä, varmasti, minäkin vielä tunne menen. Se on niin mystinen kaikessa eristyneisyydessään, vaikka paljon on jo avautunut maailmalle. |
19.7.2015 11.05
Sanna I Tuntematon turisti
Mielenkiintoinen postaus ja aivan upeat kuvat! Tuota Tiikerin pesää olen usein kuvista ihaillut, kiva oli päästä lukemaan siitä tarkemmin! |
19.7.2015 14.34
Virpi/Täynnä tie on tarinoita
Todella mielenkiintoinen reissu varmasti! Ja nousu tuonne Tiikerin Pesään varmasti huikea kokemus. Vaikuttavan näköinen rakennus ja missä paikassa! |
Lisää pääkuvan päälle tekstiä klikkaamalla salamaikonia,
joka ilmestyy tuodessasi hiiren tämän tekstin päälle.
Vau, aivan huikean siistiä. Mä olen haaveillut jo monta monta vuotta Bhutaniin matkustamisesta, ja tuo tiikerinpesä olisi aivan parasta päästä näkemään itse! Ai että. Kiitos tarinasta, virtuaalimatkailu on toistaiseksi ainoa keino tutustua Bhutaniin ennen kuin minusta tulee miljonääri ja voin matkustaa kaikkialle joutumatta valitsemaan... ;)