Paikallisten luona Esfahanissa

Saavuimme aamuyöllä viiden aikaan Esfahaniin, jossa Rozbah oli meitä vastassa bussiterminaalilla. Hyppäsimme täällä Iranissa hyvin yleisen, paikallisvalmisteisen Saipa –merkkisen auton kyytiin ja lähdimme ajamaan kohti parin kymmenen kilometrin päässä sijaitsevaa Shahin Shahr pikkukaupunkiin. Rosbaz puhui varsin hyvää englantia, vaikka kovasti kielitaitoaan pahoittelikin. Saavuimme kuuden maissa asunnolle, jossa hän asui veljensä ja vanhempiensa kanssa. Talo oli upea. Pihan ovi aukesi ja ajoimme sisään. Asunto oli täynnä upeita huonekaluja, taulutelkkarit ja internet-yhteys.

Saavuimme aamuyöllä Rosbehin perheen kotiin.

Huoneemme.

Saimme oman huoneen. Söimme aamiaiseksi kananmunaa ja leipää, jonka jälkeen menimme vielä nukkumaan muutamaksi tunniksi. Janne nukkui patjalla lattialla, minä sain sänkypaikan.

Yhdentoista aikaan lähdimme Saipalla kohti Esfahania. Heitimme ensin Rozbehin isän ja veljen autokorjaamolle, jossa heidän toinen autonsa oli huollossa. Auton moottori oli irrotettu kokonaan, joten kyseessä taitaa olla vähän isompi remontti. Rozbeh puhui matkalla kovasti puhelimeen, sillä mukaamme keskustaan oli tulossa iso kaveriporukka!

Haimme ensiksi hänen ystävänsä Amirin, joka ei juuri puhunut englantia. Hetken päästä noukimme mukaan Amirin kauniin vaimon Saran, joka puolestaan puhui varsin hyvää englantia ja josta oli paljon apua päivän aikana. Saavuttuamme Esfahanin keskustaan, joukkoomme liittyi jälleen myös Rozbehin veli Arash ja hänen upea vaimonsa Shadi. Tästä porukasta englantia puhuivat käytännössä vain Rozbeh ja Sara, mutta se riitti hyvin eikä valtavaa kielimuuria päässyt syntymään.

Ilma oli lämmin, mutta hieman tuulinen. Jätimme auton parkkihalliin ja kävelimme Naqsh-e Jahan aukiolle, joka jonkun tiedon mukaan olisi jopa maailman suurimpia aukioita. Tiedä siitä sitten, mutta hieno paikka se ainakin oli. Kävelimme porukalla aukiolla ja sen reunamilla sijainneilla basaarikujilla. Basaari oli täynnä upeita käsitöitä, joita oli tehty niin metallista, puusta kuin muistakin materiaaleista.

Kaveriporukka kasassa. Vasemmalta Shadi, Arash, Rozbeh, Janne, Amir ja Sara

Istuuduimme kahville koko porukka. Juttelimme yhdessä kaikenlaista ja iranilaiset olivat kovin kiinnostuneita siitä mitä mieltä olimme Iranista, mikä maassa oli yllättävää ja myös meidän reissuistamme eri puolille maapalloa. Iranilaisten on vaikea matkustaa, sillä viisumien saaminen on haastavaa ja monelle paikalliselle matkustaminen on myös taloudellisesti mahdotonta. Suosituimpia matkakohteita ovat Turkki, entiset Neuvostotasavallat, Malesia ja Intia.

Tunnelma oli erinomainen. Olimme sulautuneet upeasti tähän kaveriporukkaan mukaan ja heidän kanssaan liikkuminen oli täysin erilaista siihen verrattuna, että olisimme vain Jannen kanssa palloilleet kaupungilla. Löysimme paikkoja, jotka muuten olisivat menneet helposti ohi ja saimme tuntumaa paikallisten elämään.

Pintapuolisesti elämä täällä näyttää varsin hyvältä. Tunnelma on vapautuneempi ja vähemmän uskonnollinen kuin etukäteen kuvittelin. Kuitenkin pinnan alla kytee. Kaikkien, joiden kanssa olemme vähänkin enemmän keskustelleet, ovat mananneet hallituksen toimia ja rajoituksia. Ihmiset haluaisivat olla vapaita, naiset olla ilman pään yli kiedottavaa huivia ja mennä rannalle bikineissä ottamaan aurinkoa. Facebook ja Youtube sekä monet uutissivustot on blokattu, mutta ihmiset kiertävät rajoituksia surutta erilaisilla ratkaisuilla. Inflaatio on korkea. Monet haluaisivat lähteä pois maasta. Silti syvää köyhyyttä, slummeja tai kerjäläisiä ei näy erityisen paljon ja ero esimerkiksi Intiaan on tässä suhteessa suuri.

Shadi ja Sara

Menimme syömään paikalliseen ravintolaan, joka oli varsin hieno. Istuimme loossiin, jossa ei ollut tuoleja vaan ruoka tuotiin keskelle lattiaa. Joimme paikallista vedellä jatkettua jugurttijuomaa ja tölkit Pepsiä. Tilasimme Jannen kanssa jonkin sortin kebab-annokset, mutta maistelimme eri ruokia myös muiden annoksista. Wifi toimi ravitolassa, joten vaihdoimme numeroita Whatsappia varten ja aloimme seuraamaan toisiamme Instagramissa. Oli myös hauska huomata, että nämä paikalliset olivat innostuneita pelaamaan suomalaisen Supercellin tekemää Clash of Clans peliä. Ruoka oli todella hyvää, eikä hinta meidän osalta ollut kuin noin 10 euron luokkaa per naama.

Syömässä

Lopuksi neuvoteltiin laskusta.

Ruokailun jälkeen piipahdimme vielä vesipiipulla ja teellä. Paikan toinen puoli oli varattu vain miehille, mutta toiselle puolelle olivat tervetulleita myös niin naiset kuin lapsetkin. Polttelimme hetken ja joimme hyvänmakuista teetä samalla paikallisten elämänmenosta keskustellen ja heidän heittämiin kysymyksiin vastaillen. Tunnelma oli kertakaikkisen upea.

Nousimme aukion reunalla sijainneeseen Ali Qapu –nimiseen palatsiin, joka oli seitsemän kerroksinen vanha rakennus. Sen ylimmät kerrokset olivat kiinni, mutta saimme otettua tornista kuitenkin hienoja kuvia aukiosta, joka oli täynnä ihmisiä näin newruzin, eli uuden vuoden vapaiden aikaan.

Vesipiipun polttaminen on täällä hyvin suosittua.

Olimme olleet koko päivän aukion sisällä tai sen välittömässä läheisyydessä. Iltapäivästä lähdimme vielä tutustumaan Chehel Sotun eli ”40 pilars castleen”. Kaunis rakennus oli täynnä upeita seinä- ja kattomaalauksia.

Tarkoituksemme oli tutustua vielä kaupungin upeaan siltaan, mutta kello alkoi jo olemaan sen verran paljon ja ruuhka sen verran kovaa, että päätimme lähteä ajelemaan jo kotiinpäin. Sanoimme heipat Rozbehin veljelle ja tämän vaimolle ja heitimme matkan varrella Saran ja Amirin kotiin. Noukimme vielä matkan varrelta mukaan Rozbehin vaimon Vahiden, joka liittyi tässä kohtaa iltaa mukaan. Pysähdyimme ”Godfathers Pizza” –ravintolaan, josta nappasimme viisi pizzaa mukaan kotiin.

Rozbehin vaimo Vahide liittyi myös mukaan.

Saavuimme kämpille, jossa meitä jo kovasti odotettiinkin. Neljävuotias Bardiya tuli heti ovelle vastaan ja paikalla oli myös sisko Maryam, isä Hassan, äiti Roya ja myös veli vaimoineen oli jälleen täällä. Olimme kuin osa tätä perhettä, söimme pizzat, katselimme Iran-Ruotsi jalkapallomatsia ja juttelimme niitä näitä. Bardiya kulki potkulaudallaan pitkin asuntoa. Tunnelma oli kuitenkin varsin erilainen kuin vaikkapa kuukausi sitten Kuubassa, jossa vietettyäni yön paikallisten luona, oli tunnelma varsin villi. Musiikki pauhasi, ihmiset tanssivat ja puhuivat espanjaa suurella tunteen palolla. Täällä tunnelma oli enemmän suomalaisen hillitty :)

Siinä syötyämme huomasimme, että huoneeseemme oli valmisteltu vesipiippu, sipsejä, juomia ja jopa pullo.. no sanotaan vaikka että vettä. Koko perhe isää lukuun ottamatta keräytyivät lattialle rinkiin, vesipiippu kiersi ja juttelimme jälleen kaikenlaista. Näytin kuvia lapsista, kerroin hieman reissuistani maailmalla ja kuulimme paikallisten mietteitä maailman menosta. Suomessa koulussa Lähi-Itää pidetään käytännössä vain yhtenä kokonaisuutena, mutta nyt asioista juteltuamme on helppo huomata, että Iran on selkeästi eri maata arabimaihin nähden ja tuntui, että Iran on jopa hieman oma saarekkeensa. Tuntui hassulta kun ihmiset puhuivat, että parhaat ystävät eivät suinkaan olleet naapurimaat vaan Yhdysvallat ja Eurooppa..

Söimme pizzat keittiössä.

Loppuilta menikin sitten vesipiippua poltellen ja vettä juoden..

Vesilasi täyttyi kerta toisensa jälkeen ja vesipiipun savu täytti huoneen. Tarjosin turkinpippureita, jotka eivät nyt erityisesti olleet ihmisten mieleen, ei varsinkaan 4-vuotiaan Bardiyan. Päivä oli ollut kertakaikkisen upea. Oli mahtavaa kulkea tällaisen kaveriporukan kanssa kaupungilla ja kerääntyä illalla yhteen viettämään iltaa paikalliseen tapaan. Ystävällisyys oli ylitsepursuavaa ja englannilla pärjättiin oikein hyvin. Tämä oli ehkä yksi ikimuistoisimmista päivistä ja illoista reissuillani!