Upea historiallinen Persepolis

Share |

Maanantai 30.3.2015 - Mikko


Edellisenä iltana olimme selvitelleet hieman majoitustilannettamme Esfahanissa. Lähetin tekstaria Couchsurfing.comin kautta löytämälleni paikalliselle kaverille, että olisimme tulossa ylihuomenna, mutta hän ilmoitti olevansa reissussa. Reilu meininki! No, laitoin tekstaria iranilaiselle ystävällemme Farnazille ja kerroin, että olemme vailla yöpaikkaa Esfahanissa ja tiedustelin löytyisikö sieltä ketään tuttuja joille voisimme mennä asumaan pariksi päiväksi. Hetkeä myöhemmin puhelin soi. Siellä oli Abbas, joka kertoi, että hänen veljensä kaveri ottaa meidät vastaan, majoittaa ja kierrättää meitä missä haluamme. Uskomatonta vieraanvaraisuutta!

Saavuimme kämpille vähän ennen puolta yötä. Meillä oli ajo-ohjeet persiaksi tekstiviestissä, jonka näytimme taksikuskille. Taksi ei löytänyt aivan perille, joten kävelimme loppumatkan muistellen mistä olimme aamulla lähteneet. Laitoimme kännykät, kamerat ja läppärin latautumaan ja painuimme makuupusseihimme nukkumaan. Yöllä oli taas vähän viileää, joten vedin jossain vaiheessa hupparin päälleni.

Aamu oli sateinen ja pohdin, että viimeaikaisilla reissuillani ei varsinaisia sadepäiviä ole tainnut juuri ollakaan. Pientä ripsottelua lukuun ottamatta selvisimme myös tästä päivästä kuitenkin kastumatta, joka oli tietysti hieno homma, sillä olimme matkalla Persepolikseen.

img_4072.jpg
Bussi, jolla menimme Persepolikseen.

Otimme taksin bussiasemalle, jossa kapusimme suoraan vanhaan siniseen bussiin. Bussi käynnisteli ja peruutteli parin kymmenen minuutin ajan ja taisi odottaa ensin sen täyttymistä. Juttelimme italialaisten reissaajien kanssa, jotka olivat myös hiljattain tulleet Shiraziin. Saimme hyvän vinkin moskeijasta, jonne menisimme vielä myöhemmin tänä iltana.

Bussimatka kesti tunnin verran ja vedin tuttuun tapaan sikeitä. Saavuimme Persepoliksen rauniokaupungin edustalle ja ilmassa oli todellista turistirysän tuntua! Autoja, kojuja, erilaista rihkamaa ja etenkin törkyhintaista kahvia. Kuin Kanariansaarilla konsanaan.

img_4088.jpg

img_4091.jpg

Kyselimme mistä löytäisimme oppaan, joka lähtisi esittelemään meille paikkoja. Persepoliksella on uskomaton historia, eikä missään ollut englanninkielisiä kylttejä, joista olisimme itsenäisesti voineet tutustua siihen. Lopulta kirjakaupan henkilökunta soitti jollekin ja meidät vietiin alueen sisäänkäynnille. Siellä meitä oli vastassa paikallisopas, joka lähti kierrättämään meitä reilun tunnin mittaiselle kierrokselle kertoen hyvinkin yksityiskohtaisesti alueen historiasta ja koristekaiverruksista. Hinta tuntui uskomattoman edulliselle ja selvisimmekin tästä n. 10 euron hinnalla.

img_4106.jpg

img_4125.jpg

Koristekaiverruksissa oli mm. kuvailtu kuinka vieraat eri valtakunnista tulivat Persepolikseen tuoden erilaisia lahjoja kuninkaalle. Vaikka kuinka yritimme etsiä, emme kuitenkaan löytäneet merkkiäkään suomalaisdelegaatiosta.

Yhtäkkiä oppaamme alkoi avautumaan Iranin ongelmista, rajoituksista, hallituksesta ja uskonnosta johon hän ei uskonut pätkän vertaa. Rohkeaa avautumista asioista, joiden puhumisesta kiinnijäämisestä olisi täällä tiedossa varsin epämiellyttäviä seurauksia..

img_4137.jpg

img_4146.jpg

img_4151.jpg

img_4159.jpg

img_4167.jpg
Opas kertoi meille Persepoliksen historiasta ja avautui myös hieman Iranin tilanteesta.

Lopulta kierroksemme oli ohi. Persepolis oli mielenkiintoinen, mutta ainakin tähän aikaan vuodesta (uusi vuosi eli nowruz) ihmisiä oli todella paljon. Toisaalta emme törmänneet juurikaan länsimaalaisiin, joita myös Shirazissa on hyvin vähän. Kotona pitää kyllä tutustua vielä tarkemmin Persepoliksen historiaan ja nähdä jonkinlaisia 3D-mallinnuksia kaupungista sellaisena kuin se on joskus loistossaan ollut.

Kävelimme hieman alueen ulkopuolelle ja huomasimme puiston, jossa ihmiset olivat grillailemassa. Puiston perällä oli pieni koju, jossa kanat paistuivat grillissä herkullisen näköisinä. Tyttölauma oli bongannut meidät ja arvasimme heidän tulevan juttelemaan kun pääsisimme istuutumaan pöytään. Meillä on ollut täällä selkeä jako. Miehet ovat olleet kovin kiinnostuneita Jannesta ja eräskin miesporukka tuli kertomaan, että olivat nähneet Jannen päivällä kaupungilla ja halusivat nyt ehdottomasti yhteiskuvaan. Tytöt ovat puolestaan tulleet juttelemaan minulle, joten tämä työnjako on tuntunut oikein hyvältä ja luonnolliselta!

Tytöt tulivat varovaisesti ja tirskuen paikalle. Heittivät pari sanaa englanniksi ja lähtivät. Kuvia ei kuulemma saanut ottaa. Söimme kanan ja leipää.

Kun lähdimme kävelemään pois puistosta, huomasimme nuorten miesten ryhmän. He olivat grillailemassa vilttien päällä ja polttelivat vesipiippua. Ryhmä huomasi meidät ja viittelöi meidät paikalle. Yksi kavereista puhui varsin hyvää englantia ja istuuduimme vilttien päälle. Polttelimme vesipiippua ja nyt Jannekin oli tyytyväinen. Juttelimme kaikenlaista, kyselimme millaista elämä on Iranissa ja saimme vinkkejä Esfahaniin, josta porukka oli kotoisin. Vieraanvaraisuus oli jälleen ylitsepursuavaa. Söimme vielä kanapaloja ja leipää grillistä, vaikka olimme jo melko täysiä.

img_4188.jpg
Ystävällinen kaveriporukka kutsui meidät grillailemaan ja polttamaan vesipiippua.

img_4196.jpg

Nyt lähdimme etsimään taksia, joka veisi meidät Nekropolikseen, Naqsh-e Rustamiin ja Naqsh-e Rajabiin. Saimme sovittua taksin hinnaksi 500 000 rialia, eli n. 16 euroa, joka tuntui oikein sopivalta. Tosin Nekropolista he eivät jostain syystä hiffannet emmekä oikein ymmärrä miten se voi olla mahdollista. No, joka tapauksessa menisimme vielä näihin kahteen jälkimmäiseen paikkaan pikavisiiteille.

Naqsh-e Rajab oli Persepoliksen rauniot juuri nähtyämme hieman vaatimaton, mutta kiva silti nähdä. Naqsh-e Rustam puolestaan oli jo upeampi. Isoon kallioon oli louhittu jälleen vaikuttavia kuvioita ja hautakammiot. Kävelimme alueen läpi ja olo tuntui varsin pieneltä näiden jylhien monumentaalisten näkyjen edessä.

img_4205.jpg

img_4225.jpg

img_4226.jpg

Nyt jatkoimme taksilla tunnin verran kohti Shirazia. Saavuttuamme perille taksikuski alkoi penäämään ylimääräistä 200 000 rialin maksua pysähdyksistä. Meille syntyi pieni nujakka taksin ulkopuolella ja ympärille kerääntyi kymmenkunta paikallista seuraamaan tilannetta. Taksikuski ei puhunut englantia, mutta kerroin, että sovimme hinnan ja that’s it. Annoimme lopulta päälle pienet irtosetelimme n. 70 000 rialia, mutta kuski jäi tyytymättömäksi.

Olimme jälleen Shirazissa. Olin jälleen käynyt tiivistä tekstiviestinvaihtoa Farnazin kanssa bussilipuistamme Esfahaniin. Olimme sopineet, että lähdemme yöbussilla liikkeelle ja saimme nyt vahvistuksen, että Farnaz oli hommannut meille liput klo 23:00 bussiin ja halusi ehdottomasti tarjota liput meille lahjaksi. Paikalla Esfahanissa meitä olisi vastassa Farzanin veljen ystävä Rozbeh.

Olimme saaneet italialaisilta reissaajilta vinkin vierailla Shah Cheragh moskeijassa, joten lähdimme etsimään sitä. Lopulta löysimme perille ja paikka osoittautui todella upeaksi! Jätimme reput narikkaan ja heti tultuamme sisääntuloon, meidät otti vastaan paikallinen ”ulkomaalaisista vastaava” ja lähti näyttämään meille paikkoja. Moskeija oli suuri ja upea. Kävimme kahdessa eri moskeijarakennuksessa, joissa molemmissa seinät ja katot oli rakennettu pienistä peileistä ja näky oli uskomaton. Tunnelma oli hyvin avoin, naiset ja miehet kävelivät samoissa tiloissa, lapset juoksentelivat pitkin matoilla päällystettyjä lattioita.

img_4243.jpg

img_4252.jpg

img_4262.jpg

img_4263.jpg
Upea peilein koristeltu moskeija.

img_4264.jpg

img_4278.jpg
Meitä oli vastassa kaveri, joka kierrätti meitä ympäri moskeijaa ja kertoi yksityiskohtaisia tietoja. Hänen ansiostaan saimme myös ottaa kamerat mukaan alueelle.

img_4304.jpg

img_4321.jpg

Kierroksen jälkeen kiiruhdimme takaisin kämpille, sillä meitä tultiin hakemaan kymmeneltä. Jatkaisimme yöbussilla kohti Esfahania. Bussi oli todella mukava ja sain nukuttua kelvo unet, ennen saapumista Esfahaniin aamuviideltä.

img_4329.jpg

Farnaz on ollut meille suureksi avuksi koko reissun ajan. Hän halusi ehdottomasti tarjota myös bussiliput Esfahaniin. Mahtava tyyppi!

img_4330.jpg

Avainsanat: reissut, iran


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini