Paluu Havannaan ja Pablon ja Silvian matkassa Pinar del Rioon

Viimeinen aamu Trinidadissa. Söin jälleen tuhdin aamiaisen, laitoin tavarani kasaan ja menin majapaikkani ulkopuolelle istumaan ja nauttimaan aamuauringosta. Kaupunki oli jo hereillä ja ihmisiä vilisti ohitseni kävellen, polkupyörillä, hevoskärryillä ja autoilla. Hetken siinä istuttuani valkoinen minibussi saapuikin jo noutamaan minua ja oli aika aloittaa paluumatka Havannaan. Kuskit olivat jälleen tyypilliseen tapaan kovin välinpitämättömiä, mutta homma toimi silti sutjakkaasti. Olin ensimmäinen kyydissä ja poimimme vielä matkaan seitsemän muuta asiakasta. Liikkuminen Trinidadin mukulakivikaduilla muun liikenteen seassa ei ollut ihan mutkatonta ja mielestäni näin pienessä kaupungissa olisi kaikkien kannalta ollut kätevämpää, jos lähtö olisi ollut tietystä osoitteesta. Nyt kaikkien asiakkaiden noukkiminen kesti lähemmäksi tunnin.

Trinidadin casan isäntä Alfonso

Kamat minibussin perälle ja matkaan.

Kuski antoi muutamille casojen pitäjistä käyntikorttinsa ja siinä laskeskelin että tämähän on täällä varmasti ihan kelpo bisnes (30 CUCia x 8 henkilöä = 240 CUCia). Tämä minibussivaihtoehto on kuitenkin varmasti melko tuntematon juttu valtaosalle matkaajista, joten tässähän olisi hyvä bisneksen paikka. Casojen kanssa yhteistyösopimukset muutaman CUCin välityspalkkiosta ja selkeät esitteet jakoon kaikkiin kaupungin lukuisiin casoihin majoittuville asukkaille. Saattaapi tosin Castroilla olla tähän eriävä mielipiteensä sanottavanaan, mutta tällaisen bisneksen minä tänne rakentaisin. Myös hyvään ja huomioivaan palveluun satsaaminen saattaisi tuottaa hyviä tuloksia vähän siellä sun täällä!

Jäin pois kyydistä Havannan vanhassa kaupungissa. Jos aikaisemmassa blogissani valittelin hieman vaisua tunnelmaa, niin nyt kauniina perjantai-iltapäivänä vilskettä ja vilinää riitti. Kävelin rinkka selässä kohti vanhan kaupungin ydintä ja sain luonnollisesti kaikki taksikuskit kimppuuni (ei kuitenkaan niin aggressiivisesti kuin Aasiassa on tyypillistä). Ajattelin ottaa nyt majapaikan aivan täältä keskustasta, jotta olisin ns. ”siellä missä tapahtuu”. Koputtelin ensimmäisen casan oveen ja minulle kerrottiin huoneen hinnan oleva 30 CUCia. Se ei ollut varmasti kovin paha näin keskeiseltä paikalta, mutta halusin hieman testata hintatasoa ja yritin tinkiä 20 CUCiin. Tarjous ei miellyttänyt, eikä talon emäntä lähtenyt jatkamaan hintaneuvottelua. Okei, 30 CUCin hinta tällä alueella lienee siis tiukka. Koputtelin seuraavalle ovelle, mutta täällä ei ollut tilaa.

Kävin koputtelemassa muutaman casan ovelle ja tiedustelin oliko vapaita huoneita. Ensimmäisessä hinta oli vähän yläkanttiin (tai ainakin luulin niin) ja toisessa ei ollu vapaata.

Lopulta sujuvasti englantia puhuva ravintolan sisäänheittäjä lupasi viedä minut hyvään casaan (joka oli kyllä hostelli) 30 CUCin hintaan ja aikaisempaan kokemukseeni liittyen suostuin ehdotukseen. Rinkkakin alkoi jo hieman painaa selässä. Paikka oli hieno ja kaveri kovasti kertoi nyt tinkineensä hinnan minulle 40 CUCista 30 CUCiin. Ymmärtäisinpä mitä he keskenään keskustelivat.

Lopulta sain huoneeni ja lähdin vielä kaverin matkaan ravintolalle. Ravintola sijaitsi vilkkaan aukion laidalla toisessa kerroksessa, jossa oli pieni hieno parveke aukion suuntaan. Koska oli jo ruoka-aika, päätin testata tämän paikan, vaikka tiesin sen olevankin varsin kallis. Ruoka oli kuitenkin hyvää ja tarjoilijat flirttailivat.

Tyypillinen taxi Havannassa.

Jo matkalla Havannaan tekstailin vanhan salibandytuttavani Emman kanssa, jonka appiukko ja anoppi asustelevat täällä Havannassa. Sovimme, että Pablo ja Silvia tulisivat hakemaan minut seuraavana aamuna kello kahdeksalta valkoisella Ladallaan ja matkaisimme reilun sadan kilometrin päähän länteen Pinar del Rioon. Vaikka Pablo ja Silvia eivät taida juuri englantia puhua, on todella mahtavaa päästä paikallisten kanssa näkemään vielä yksi paikka ennen sunnuntai-illan paluumatkaa.

Pablon ja Silvian matkassa Pinar del Rioon

Tulin casani eteen odottelemaan valkoisen Ladan saapumista. Olin luovuttanut huoneeni avaimen ja syönyt jälleen kerran hyvän aamiaisen. Pablo ja Silvia olivat hieman myöhässä, mutta lopulta Silvia tuli hakemaan minua kävellen, sillä huonon tien vuoksi auto oli jätetty seuraavalle kadulle. Morjestin Pabloa ja hyppäsin autoon. Kuljimme läpi keski-Havannan, joka oli hieman erinäköistä kuin aikaisemmin näkemäni Havanna. Tankkasimme ja pääsimme huristelemaan moottoritielle. Välillä Pablo kenki menemään minkä Ladasta pääsi ja koppa tärisi ja hytkyi niin että heikompaa olisi hirvittänyt.

Ajoittain Havannan kadut ovat surkeassa kunnossa.

Oli hieman haastavaa keskustella kun minä en puhunut lainkaan Espanjaa ja he yhtä vähän Englantia. Kovasti he yrittivät kuitenkin minulle kertoa kaikenlaista ja yrittivät o-i-k-e-i-n h-i-t-a-a-s-t-i artikuloiden saada minut ymmärtämään, mutta turhaan.

Lopulta saavuimme Pinar del Rioon. Kävimme syömässä todella runsaan ja maukkaan aterian alkuruokineen. Näytin kännykästä lasten kuvia ja he puolestaan esittelivät omasta iPhonestaan muutamia kuvia. Ja vilahtihan se Emma ja isä Juhakin muutamissa kuvissa.

Pablon ja Silvian kanssa syömässä.

Emme kuitenkaan pysähtyneet keskustaan sen pidemmäksi ajaksi vaan jatkoimme matkaa ehkä 10 kilometrin päähän kaupungin ulkopuolelle. Minulla ei ollut luonnollisesti juurikaan hajua minne olimme menossa, mutta toisaalta olin Emman kanssa puhunut sikareista, joita tuotetaan erityisesti täällä Pinarin alueella.

Saavuimme Pablon ja Silvian hyvien ystävien Mayran ja Fiuryn luokse pieneen kylään ja pieneen asuntoon. Tälläkään kertaa ei kielimuuriin tullut helpotusta, sillä edelleenkin ainoa kieli oli Espanja. Joimme kahvit ja seurasin hilpeästi keskenään touhottanutta porukkaa. Luultavasti he ainakin vähän pilailivat kustannuksellani :)

Tällaisen rytmiryhmän kanssa liikkeellä. Vasemmalta Nivaldo, Fuiry, Maryam, Silvia ja Pablo.

Olohuone

Lähdin kävelemään hieman ympäristöön, jossa ihmiset olivat jälleen omissa arkiaskareissaan. Joka puolelta kuului kanojen kotkotusta, kukkojen kiekunaa ja hyttyset pörräsivät ympärilläni. On aika uskomatonta kuinka erilaista elämä täällä Kuuban maaseudulla onkaan verrattuna omiin kotiympyröihin. Nyttenkin istun tämän pienen kämpän pihalla, läppäri sylissä kirjoittamassa blogia paikallisten ihmetellessä touhujani.

Hetken siinä oltuamme lähdimme kävelemään kylänraittia noin kilometrin verran ja saavuimme tupakkafarmille. Itse asiassa näitä tupakkaviljelmiä ja kuivauslatoja on tässä ympärillä paljonkin. Nyt pääsin vihdoin puhumaan englantia, sillä paikalla oli yksi paikallinen hyvin englantia puhuva kaveri ja täällä viisi vuotta asunut Tsekkityttö, joka alkoi kertomaan sikareiden valmistamisesta ja tästä kyseisestä tilasta.

Tupakkakasveja

Farmilla oli kivan näköinen casa tarjolla!

Tupakkaa kuivattumassa

Tässä muutamia esiin nousseita juttuja:
- tupakkafarmit ovat (ainakin pääosin) yksityisomistuksessa. Kuulemma Castron noustua valtaan eräs sikarilegenda oli saanut sovittua asiat näin.
- kuitenkin nämä tupakkafarmit myyvät 90% tuotannostaan hallituksen omistamalle sikaritehtaalle, joka sitten varsinaisesti valmistaa eri sikaribrändit yhdistelemällä eri tupakkalajikkeita. Yksityisiä sikarintuottajia ei ole (pl. ne sikarit joita syntyy tästä 10% tuotannosta joka jää farmille).
- 10% tuotannosta jää farmille itselleen tuotettavaksi, tosin jäi hieman epäselväksi että myyvätkö he tämän tuotannon vai onko se enemmän omaan käyttöön yms
- kiersin pitkin tupakkapeltoa ja näin eri-ikäisiä kasveja. Valmiin kasvin kerääminen aloitetaan poimimalla pari ensimmäistä alimmaista lehteä, muutaman päivän kuluttua seuraavat jne.
- yhteensä sikarin valmistuminen siemenestä myytäväksi tuotteeksi kestää vähintään neljä vuotta
- hallituksen tuottamien sikareiden laatu on kuulemma viime vuosina heikentynyt kysynnän kasvaessa. Vielä 15-vuotta sitten yhden sikarintekijän piti tehdä alle 100 sikaria päivässä, nyt jo noin 200 kpl laadun samassa kärsien
- minulle näytettiin kuinka sikari valmistettiin (video myöhemmin) ja sain tuliaisiksi yhden sikarin jotain erityistä tilannetta varten. Tämä kyseinen sikarinvalmistaja on valittu Kuuban vai olikohan sitten peräti maailman parhaaksi sikarintekijäksi ja minulle esiteltiin amerikkalaislehteä, jossa ko. kaveri komeili ”sikarien Oscar-palkinto” kädessään
- tällä sikarifarmilla oli myös oikein mukava casa hintaan 35 CUC / yö (sis. ruuat), joten jos sikarimatka Kuubaan ja Pinar del Rion alueelle kiinnostaa, niin tämä voi olla juuri sinun paikkasi! (Osoite: Hector Luis Prieto Diaz, Finca Quemado de Rubi, San Juan y Martinez, Pinar del Rio ja puhelin (0053)58203839).

Kävelimme takaisin asunnolle ja alkoi satamaan. Lyhyt kuuro meni kuitenkin nopeasti ohi. Jäin yksin talonvahdiksi, sillä Pablo lähti Ladallaan jo aikaisemmin teille tietämättömille ja Silvia lähti talon emännän kanssa kävelylle. No, mikäs tässä talon isäntänä ollessa, terassilla istuessa ja blogia kirjoitellessa :)
Ilta alkoi jo hämärtymään ja päätimme lopulta jäädä tänne yöksi. Sehän sopi minulle hyvin, sillä tällaista paikallisten luona yöpymistä pääsee harvoin kokemaan. Asunto oli hyvin alkeellinen: ei sisävessaa, ei juoksevaa vettä. Takapihalla oli paljon kanoja, kukkoja, pari hevosta, koiria ja kissa.

Istuimme talon terassilla ja kaverit iskivät tarinaa minkä kerkesivät, tosin vain espanjaksi. Onneksi tupakkafarmilta tuttu englantia erittäin hyvin puhuva kaveri saapui myös paikalle ja ehdin juttelemaan hänen kanssaan tovin. Juttelimme pari sanaa mm. Kuuban poliittisesta systeemistä ja hänen mukaansa tietyistä ongelmista huolimatta tilanne on hyvä kunhan Kuuba vain pikkaisen ”raottaa ovea” – liikaa ei systeemiä saa kuitenkaan muuttaa. Etenkin täällä maaseudulla ei ihmisillä ole suuria materialistisia tavoitteita, ei tarvetta suuremmalle palkalle vaan elää yksinkertaista ja hyvää elämää. Varmasti ihan hyviä periaatteita.

Piipahdimme Ladalla vielä kylällä ostamassa lisää tupakkia ja colaa. Tupakkia muuten Pablolla ja talon isännällä kuluu lähes ketjussa. Saavuttuamme takaisin kämpille söimme illalliseksi riisiä, papuja ja lihaa. Kuulemma perinteistä kuubalaista ruokaa.

Haettiin illalla vielä kyliltä colaa ja tupakkia.

Täällä pienessä kylässä on mahtava yhteisöllinen tunnelma. Kylänraittia kävellessä kaikki morjestetaan ja kätellään. Terassilla istuessamme kyläläisiä kävelee talon ohi ja maiskuttelee tai viheltelee tervehtimisen merkiksi. Naapureita lappaa kylään ja erityisesti naapuritalon pari nuorta tyttöä kävivät tekemässä Silvialle manikyyrit ja lakkaamassa kynnet.

Loppuillasta talon emäntä laittoikin sitten oikein jamit pystyyn. Sonyn stereoista alkoi kuulumaan paikallisia iskelmäkappaleita täydellä volyymillä, joka kuului pitkälle kylälle asti. Ketään se ei kuitenkaan haitannut (Suomessa olisi jo tullut poliisit paikalle) ja sisällä talossa tanssittiin villisti (kts. video). Välillä soi kansainvälisesti tuttuja kappaleita, joita soitettiin muistitikulta. Jelpin myös hieman siirtämällä läppärini kautta musiikkia toiselta tikulta toiselle. Laitoinpa väliin vähän suomalaistakin musiikkia soimaan :)

Hyvä meno musiikin tahtiin!

Mun sänky ja prinsessapeitto <3

Lopulta lähdimme nukkumaan. Minulla oli leveä oma sänky, joka oli varsin mukava. Kuorsaus kuului toisesta huoneesta, mutta muuten oli hiljaista. Aamulla sen sijaan alkoi uskomaton kanojen, kukkojen, koirien, lintujen ja hevosten meteli, joka herätti meidät aamutoimille. Söimme aamupalan, jonka jälkeen laitoin romppeeni kasaan. Pablo keskeytti kuitenkin minut ja tuli mafioson elkein sisään huoneeseen 60 viereisellä tupakkafarmilla käsintehtyä ”kuubalaista” mukanaan. Hän alkoi latomaan sikareita käteeni niin, että sikarit tipahtelivat sängylle. Puolet sikareista menisi Emmalle ja puolet oli minulle. Mahtava juttu ja hieno tuliainen ystävilleni Suomeen.

Pablo tuli mafioson elkein tuomaan tuliaissikarit

Aamutoimet käynnissä ennen lähtöä

Hyvästelimme Mayran, Fiuryn ja Nivaldon ja starttasimme Ladamme. Lähdimme ajamaan takaisin reilun 150 kilometrin päähän Havannaan. Ladan pakokaasut työntyivät sisälle autoon ja Pablo yritti väistellä tiellä olevia kuoppia. Meillä oli pussissa mukana kaksi kukkoa, jotka veimme Havannassa sijaitsevalle ystäväperheelle. Talon takapihalla oli kymmeniä kukkoja häkeissään ja talon isäntä arvioi tarkasti Pablon antaman kukon. Kun tytär tuli paikalle, pääsin jälleen hieman kärryille missä mennään, sillä hän puhui hyvää englantia.

Muutama tunti ennen lentokentälle lähtöä piipahdimme vielä Pablon ja Silvian kotona La Palman kaupunginosassa. Talo oli remontin keskellä ja kaikkialla oli keskeneräistä. Pablo esitteli asuntoa ja kävin tekemässä myös pienen kävelylenkin ennen kuin söimme Silvian valmistaman runsaan päivällisen. Nyt oli aika laittaa reissu pakettiin ja lähteä kohti lentokenttää.

Silvian sisko

Lentokentälle kannattaa Kuubassa saapua ajoissa, sillä checking jonon lisäksi jonoja voi olla lentokenttäveronmaksutiskillä (25 CUC, pitää maksaa käteisellä, vain CUCit) ja rahanvaihtopisteellä, jossa viimeiset convertible pesot voi vaihtaa.

Mahtava reissu! Mahtava reissun lopetus Pinar del Riossa! Viva la Revolucion!