Yö uudessa hostellissa meni muuten mukavasti, mutta brasilialainen kämppäkaveri lähti kotimatkalle aamuneljän maissa ja herätti tohinallaan. Sain kuitenkin uudestaan unenpäästä kiinni ja nukuin vielä muutaman tunnin. Nappasin hostellin edestä polkupyöräriksan, jonka kuljettaja näytti erehdyttävästi kuubalaiselta Riku Niemiseltä. ”Riku” vei minut Hotelli Parquelille, joka taitaa olla kaupungin ainoita paikkoja, josta pääsee nettiin. Tarkoituksena oli tsekata mihin aikaan Viazul bussi lähtee kohti Santa Claraa. Arkiaamun liikenne oli selkeästi vilkkaampaa, mutta edelleen autojen vähyydestä johtuen liikenne soljuu täällä varsin sutjakkaasti.
Yö uudessa hostellissa meni muuten mukavasti, mutta brasilialainen kämppäkaveri lähti kotimatkalle aamuneljän maissa ja herätti tohinallaan. Sain kuitenkin uudestaan unenpäästä kiinni ja nukuin vielä muutaman tunnin. Nappasin hostellin edestä polkupyöräriksan, jonka kuljettaja näytti erehdyttävästi kuubalaiselta Riku Niemiseltä. ”Riku” vei minut Hotelli Parquelille, joka taitaa olla kaupungin ainoita paikkoja, josta pääsee nettiin. Tarkoituksena oli tsekata mihin aikaan Viazul bussi lähtee kohti Santa Claraa. Arkiaamun liikenne oli selkeästi vilkkaampaa, mutta edelleen autojen vähyydestä johtuen liikenne soljuu täällä varsin sutjakkaasti.
Paikallinen Riku Nieminen. Vai olinkohan 1001 Rikua -ohjelman kuvauksissa?
Tormasin jonkin sortin leipajonoon.
Tyypillinen kauppa Havannassa. Muutamia tuotteita tiskissa.
Tassa kaupassa tormasin ensimmaiseen Cokis pulloon!
Kaikki näytti hyvältä ja aikataulun mukaan bussin pitäisi lähteä 15:15, joten minulla oli hyvin aikaa kierrellä pitkin Havannan katuja. Hetken kierreltyäni ja aamupalan haukattuani otin taksin Havannan edustalla olevalle saarelle, jossa sijaitsee vanha linnoitus. Paikalla ei ollut kovinkaan paljon muita turisteja. Yritin ostaa lipun sisään linnoitukseen, mutta lipunmyyjää ei näkynyt missään. Paikalle kerääntyi muutamia muitakin turisteja ja meille kerrottiin lipunmyyjän saapuvan n. puolen tunnin päästä (piti olla paikalla klo 10:00 aamulla, mutta ei se täällä niin tarkkaa ole). Ketään ei kuitenkaan näkynyt ja päätin jatkaa matkaa linnoituksen toiseen osaan. Täällä lipunmyyjät olivat paikalla ja pääsin sisään linnoitukseen. Sisäänpääsyn hinta oli paikallisilta 6 CUPia ja ulkomaalaisilta 6 CUCia (24 kertainen hinta). Reilua! :)
Havanna
Linnoitus on rakennettu 1763-1774 ja se oli valmistuttuaan uuden maailman suurin sotilaallinen rakennelma. Vuonna 1959 Che Guevarasta tuli linnoituksen komentaja ja siellä pidettiin useita oikeudenkäyntejä ja teloituksia.
Kierreltyäni aikani linnoituksella, lähdin ikivanhalla Ladalla takaisin keskustaan. Kävin syömässä kinkku-juusto sandwichin pienessä baarissa, jossa livebändi soitti railakasta musiikkia. Juotuani vielä kupposen kahvia, lähdin jälleen kävelemään aikomuksena nostaa hieman lisää rahaa. Kuuba on turistille varsin kallis maa eikä luottokortti käy juuri missään. Kortti ei käynyt edes viiden tähden Parque hotellissa, josta ostin edellisenä päivänä tunnin nettiyhteyden. Pankissa oli menneisyyden tunnelmaa ja pääsin jälleen jonottamaan kassalle pääsyä. Minulla kävi tällä kertaa hyvä tsägä, sillä pankki meni kiinni vain hetkeä saapumiseni jälkeen, eikä muita pankkeja keskustassa juurikaan ollut.
Koululaisilla on koulupuvut paalla. Sininen asu on High Schoolilaisilla, ruskea korkea-asteella ja punainen alakoululaisilla.
Piipahdin kahvilassa syomassa. Ja musiikki soi!
Tama osa Havannaa oli kunnostettu todella kauniiksi.
Kello oli jo yli kahden ja otin jälleen riksan hostellille päästäkseni. Aurinko paistoi ja hiki virtasi. Välillä tuuli puhalsi mukavasti vilvoittaen. Hain rinkan edellisyön hostellistani ja menin aikaisempaan hostelliin palauttamaan avaimen ja maksamaan viime yön majoituksen. Molempia hostelleja pyöritti samat kaverit. Hintaa yölle tuli 10 CUCia ja saatanpa hyvin tulla tänne takaisinkin kun palaan vielä myöhemmin Havannaan.
Nyt minulla oli jo hieman kiire ehtiä Viazul asemalle, josta bussi lähtisi n. 45 minuutin kuluttua. Juuri nyt ei kuitenkaan takseja tuntunut löytyvän, vaikka niitä on yleensä riesaksikin asti. Eräs riksakuski tuli kysymään tarvitsenko kyytiä ja kertoessani minne olen matkalla, hän nappasi minulle paikallisen ”Uber-kuskin”, joka lupasi heittää minut asemalle 6 CUCin hinnalla. Matkaa asemalle oli yllättävän paljon, mutta matka taittui todella ikälopulla autolla.
Paikallinen "Uber" kuski vei minut Viazul asemalle.
Saavuin bussiasemalle tasan kolmelta ja menin ostamaan lippua. Nyt sainkin kuulla, että bussi oli jo ehtinyt lähteä ja netistä katsomani aika oli ilmeisen väärä. Seuraava bussi Santa Claraan lähtisi käsittääkseni vasta puoliltaöin ja saapuisi perille keskellä yötä. Se ei ollut nyt järin hyvä vaihtoehto, sillä minulla ei ollut majoitustakaan vielä selvillä.
Seuraava bussi lähtisi parin tunnin päästä Varaderoon, paikkaan jonne olin juuri päättänyt olla menemättä. Koska olin jo kaupungin laitamilla ja rinkka matkassani, päätin ostaa 10 CUCin hintaisen lipun Varaderoon ja jatkaa sieltä sitten seuraavana päivänä edelleen Santa Claraan. Parin tunnin matkan päässä sijaitseva Varadero on pakettimatkojen turistirysä, joka nyt sitten tulee myös pikaisesti nähtyä. No, mikäpäs siinä!
Ihmiset ovat täällä pääasiassa hymyileviä ja ystävällisiä. Toisaalta palveluammateissa olevat henkilöt esimerkiksi kaupoissa, baareissa tai vaikkapa bussiasemalla, ovat jotenkin todella verkkaisia, hieman tylyn ja välinpitämättömän oloisia eivätkä juuri huomioi asiakkaita. Ehkä se jollakin tavalla kuuluu tähän sosialistiseen kulttuuriin. Englantia puhutaan varsin heikosti, mutta kuitenkin sen verran, että pärjää.
Matka Varaderoon kesti yllättävän pitkään, kolmisen tuntia. Saavuin Viazul asemalle hieman ennen iltayhdeksää ja oli jo pilkkopimeää. Minulla ei ollut mitään aavistusta kuinka kaukana ”keskusta” on ja mistä kannattaisi etsiä majoitusta. Vastassa minua oli vanha pappa, jolla oli kyltti kädessään. Muuta en ymmärtänyt kuin että hinta oli 25 CUCia ja lähdin papan matkaan majoituksen toivossa – yhteistä kieltä meillä ei ollut. Kävelimme nurmikentän läpi ja saavuimme hänen asunnolleen, josta löytyi oikein mukava huone suihkuineen ja vessoineen. Kun pappa ja vastassa ollut mummeli eivät puhuneet sanaakaan englantia, tuli ilmeisesti heidän tyttärensä paikalle puhuen muutaman sanan englantia.
Hiukan jannitti kavella papparaisen kanssa hanen kotitalolleen, josta loytyi lopulta oikein mukava huone.
Huone oli hyvin matala, noin 180 cm korkea ja pääni osui melkein kattoon. Pidemmälle kaverille olisi tehnyt enemmänkin tiukkaa liikkua huoneessa. Sängyillä oli kirjavat päällipeitot ja tuuletin puhalsi – ilma oli silti kosteaa ja kuumaa. Pesin kalsarini ja laitoin ne tuulettimelle kuivumaan. Tällä kertaa matkassani ei ollut kuin muutamat kalsarit ja paidat. Sänky oli varsin pehmeä ja pihalta kuului eläinten ääniä, mutta ne eivät untani haitanneet. On aika uskomatonta, että homma toimii näin. Olen aivan toisella puolella maapalloa vieraassa maassa, saavun pilkkopimeällä uuteen kaupunkiin, jossa lähden vanhan, sanaakaan englantia puhuvan papparaisen matkaan ja pääsen majoittumaan heidän kotiinsa pientä korvausta vastaan. Kyllä tää maailma on aika siisti paikka!
Kalsarit kuivumassa tehokkaasti!
Palasin vielä pikaisesti bussiasemalle kysymään huomista aikataulua Santa Claraan ja sain kuulla bussin lähtevän jo puoli kahdeksalta aamulla. Niinpä piipahdus Varaderoon jäisikin lopulta hyvin lyhyeksi. Tämä kääntyi lopulta ihan hyvin, sillä sain hyvän majapaikan ja pääsisin jo aamusta alkuperäiseen määränpäähäni Santa Claraan, joten loppu hyvin kaikki hyvin!
