Viva Las Vegas

Share |

Tiistai 19.8.2014 - Mikko


Antti, Jari ja Tero ovat hyviä kavereitani lähes 20-vuoden ajalta. Olemme hengailleet yhdessä yläasteella ja lukioaikana, olemme tehneet reissuja niin kotimaassa kuin ulkomaillakin. Olemme kokeneet yhdessä kaikenlaista. Toissa vuonna aloitimme perinteen, jossa pyrimme tekemään vuosittaisen reissun loppukesästä. Perinne alkoi 2012 unohtumattomalla reissulla Hockenheimiin F1-kilpailuun. Viime vuonna olimme Tsekeissä ajamassa Ferraria ja Lamborghinia. Teron muutettua duunin perässä puoleksi vuodeksi Los Angelesiin, päätimme lähteä sinne suunnalle ja suuntasimme tarunhohtoiseen Las Vegasiin!

2014-08-16_21.46.07.jpgNäkymä hotellimme pihasta.

Matka Las Vegasiin oli pitkä. Lensimme ensin yhdeksän tuntia Helsingistä Chicagoon todella vanhalla American Airlinesin koneella ja sieltä vielä nelisen tuntia Las Vegasiin. Vaikka vaihtoaikaa oli reilut kolme tuntia, ei aikaa jäänyt hukattavaksi. Chicagon kenttä oli todella tukossa ja jonotimme kentällä ainakin 2,5 tuntia. Vinkki: Jos vaihtoaika on lyhyt Chicagossa, ota rullatuoli ennen jonoon menoa. Rullatuolijono oli olematon ;)

2014-08-17_01.55.56.jpg

2014-08-17_04.28.05.jpg

2014-08-16_21.24.06.jpg

Lopulta saavuimme Vegasiin ja Tero oli meitä vastassa (kts. kuva). Jengi oli jälleen koossa!

Palasimme omalle hotellillemme ja tutustuimme sen valtavaan casinoon. Pistimme vähän dollareita haisemaan niin kolikkopeleihin kuin Black Jackiin ja rulettiinkin. Las Vegasin casinoilla on käytäntö, että pelatessa juomia tuodaan pöytään periaatteessa jatkuvasti. Koko reissun ajan käytimme palvelua sumeilematta hyväksemme, tosin joskus tarjoilijoita ei tuntunut näkyvän missään. Silti tämä oli erittäin hyvä ja toimiva käytäntö! Casinoilla ei myöskään näy kelloja ja he todella yrittävät tehdä kaikkensa, jotta ajankulku hämärtyisi ja jengi viihtyisi pelien äärellä. Ja niinhän meillekin kävi :)
Lähdimme kohti hotelliamme Caesars Palacea, joka osoittautui todella hyväksi valinnaksi. Hyvä sijainti uskomattomalla Las Vegas Stripillä, hyvä casino, isot huoneet ja upea uima-allasalue. Lähdimme heti tutustumaan kaupunkiin ja erityisesti pääkatu Stripiin, jonka varrella sijaitsee uskomattomia hotellikomplekseja, mm. Eiffel –torni, Venetsian kanaaleita jäljittelevä Venetian ja pyramidin muotoinen Luxor. Istahdimme Fat Burgeriin syömään ja lähtiessämme huomasimme kymmenkunta poliisia ja turvamiehiä ravintolan ulkopuolella. Maailman parhaimpiin nyrkkeilijöihin lukeutuva Floyd ”Money” Mayweather Jr oli ko. ravintolassa syömässä ja ihmiset olivat kerääntyneet odottamaan tähteä ravintolan ulkopuolelle.

2014-08-16_23.16.00.jpg

2014-08-16_23.19.48.jpg

2014-08-17_00.45.42.jpg

Vaikka saavuimme Vegasiin vasta puoli kymmenen maissa illalla reissusta rähjääntyneenä, jatkui ensimmäinen ilta aina aamu yhteentoista asti ja oli mahtavaa lähteä kävelemään aamukahdeksalta heräilevään kaupunkiin. Sää oli vielä inhimillinen, mutta aurinko alkoi nopeasti paistamaan täydeltä terältä. Asteita Vegasissa oli pitkälti neljäkymmentä!

Uskomaton Grand Canyon
Olimme varanneet etukäteen reissun Grand Canyonille. Sunnuntai-illaksi varattu reissu alkoi Vegasin kaupungin ulkopuolelta, josta helikopterimme lähti n. 30-45 minuutin matkalle kohti uskomattoman jylhiä maisemia. Laskeuduimme näköalapaikalle, joimme skumpat ja ihmettelimme valtavia korkeuseroja ja upeita maisemia.

2014-08-17_19.02.19.jpg
Huikea Grand Canyon.

2014-08-17_19.04.49.jpg

Grand Canyoniin voit tutustua tarkemmin vaikkapa Wikipediasta 


Grand Canyon oli ehdottomasti yksi koko reissun mieleenpainuvimmista kokemuksista ja voin todella suositella sitä kaikille Vegasiin matkaaville!

Pelasimme niin omalla hotellillamme kuin muutamilla muillakin hotelleilla. Jokaisen hotellin alakerta oli täynnä kolikkoautomaatteja ja erilaisia pelipöytiä. Tutustuimme uuteen tuttavuuteen ”kolmen kortin pokeriin”, joka osoittautui todella mielenkiintoiseksi peliksi. Kanadalainen kortinjakaja opetti meille pelin säännöt ja hakkasimme korttia pöytään pitkän tovin - vaihtelevalla menestyksellä.

2014-08-17_03.10.12.jpg

2014-08-17_04.11.14.jpg
Antti kääri kolikkopelistä jättipotin! (sormus on photoshopattu jälkikäteen sormeen! ;)

Jälleen ilta venähti pitkäksi ja pääsimme nukkumaan vasta aamu seitsemän maissa. Päivällä siirryimme hotellin K21-allasalueelle, jossa löhöilimme iltaan asti juomia nautiskellen.

Toinen reissun kohokohdista, ainakin Antille ja Jarille, oli uiminen haiden seassa Mandalay Bay hotellin valtavassa akvaarioaltaassa. Upea Shark Reef –alue oli täynnä erilaisia kaloja, krokotiilejä ja kilpikonnia. Suurimmassa altaassa uiskenteli useita erilaisia hai-lajeja ja kilpikonnia ja näiden sekaan pojat hyppäsivät teräspuvut päällään. Aivan tavanomaista altaassa uiskentelu ei selvästikään ollut, sillä Jari sai todella tehdä töitä tämän elämyksen eteen. Katsoimme Teron kanssa kuinka hait pyörivät sukeltajien ympärillä ja toivoimme niiden hyökkäävän Antin ja Jarin kimppuun – mutta turhaan.

2014-08-19_17.16.13.jpg

2014-08-19_17.16.28.jpg

2014-08-19_15.43.10.jpg

Viimeisenä iltana tutustuimme myös Fremont Streettiin, joka on vanhaa Las Vegasia. Selkeästi Strippiä vaatimattomampi alue yllätti kuitenkin positiivisesti ja kävelykadun valtava videoruutu häikäisi komeudellaan. Vedimme myös vaijeriliu’un kävelykadun ylitse.

2014-08-19_20.02.13.jpg

Pitkien kävelymatkojen, satojen dollareiden voittojen tappioiden ja huikeiden kokemusten jälkeen oli tullut aika heittää hyvästit Las Vegasille. Keskiviikkoaamuna Jari ja Antti lähtivät Dallasin ja Lontoon kautta koti Suomeen minun ja Teron jatkaessa vielä autolla kohti Los Angelesia.

Huomioita reissusta:

  • Las Vegas oli niin överi kuin osasi odottaakin, tai ehkä vielä överimpikin
  • Hieman yllättäen Elviksiä ei kaduilla näkynyt niin paljon kuin olin ajatellut. Muutaman sentään näimme ja yhden peräti laulavankin. Myöskään hääkappelit eivät olleet kovin paljon näkyvillä, vaikka kylttejä niihinkin kyllä näkyi.
  • Hotellimme oli todella nappivalinta. Vain viereinen Belagio olisi voinut olla vielä parempi, mutta muistaakseni sen hinta oli myös huomattavasti korkeampi. Näin ollen hinta-laatu –suhteeltaan Caesars Palace oli todella hyvä.
  • Saimme vasta reissun puolivälissä tietää, että käyttämällä hotellin "kanta-asiakaskorttia" aina pelatessamme, keräisimme saldoa jota voitaisiin sitten käyttää hotellimaksujen maksamiseen. Oli outoa, ettei korttia promottu heti saavuttuamme, mutta lopulta saimme siitä kuitenkin reilun sadan euron alennukset (heti alusta asti käytettynä alennukset olisivat nousseet varmasti useisiin satoihin).

2014-08-19_12.14.43.jpgUpea Caesars Palace hotellimme

2014-08-17_09.14.42.jpg
Tämän korkean tornin huipulla oli vielä korkea "Space Shot" -huvipuistolaite, jota kävimme Antin ja Teron kanssa kokeilemassa. Huikeat maisemat!

2014-08-17_07.43.12.jpg
Mike on mun Starbucks name

2014-08-17_05.01.12.jpg

2014-08-19_09.17.45.jpg

Aamupala

Avainsanat: reissut, las vegas, usa


Kommentit

25.8.2014 8.42  Kata

Tosta aamupalasta oon kateellinen.

25.8.2014 23.55  Mikko

Joo, se olikin koko reissun kohokohta, jonka jälkeen mikään muu ei enää tuntunut miltään!


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini