Yö Pekingissä meni hieman sängyssä pyörimiseksi, sillä jotenkin alitajuisesti pelkäsin kokoajan nukkuvani pommiin ja myöhästyväni tapaamisesta, joka oli Koryo Travelsin toimistolla kello kymmeneltä. Ryhmän jäsenet saapuivat paikalle ja lähdimme bussilla kohti lentokenttää.
Lopulta olimme valmiita nousemaan Pohjois-Korealaiseen Tupolev malliseen koneeseen, joka oli yllättävänkin uuden oloinen ja siistissä kunnossa. Kaikkien tuntemat korealaiset hittikappaleet raikuivat kun kone täyttyi pikkuhiljaa matkustajista. Koska kone ei tullut täyteen, siirryin muutaman rivin eteenpäin ikkunapaikalle. Lento oli lyhyt, noin puolisentoista tuntia ja sinä aikana tarjoiltiin kylmä hampurilainen ja erikoisen makuista olutta. Maittavan ruokailun jälkeen paneuduin Pjongjang News –sanomalehden antiin ja pyrin olemaan taittamatta lehteä, joka on kiellettyä. Oli mukava huomata kuinka suurta johtajaa oli jälleen muistettu Nigeriassa asti ja muutenkin uutiset liittyivät varsin yksitoikkoisesti suuren johtajan asioihin.
Yö Pekingissä meni hieman sängyssä pyörimiseksi, sillä jotenkin alitajuisesti pelkäsin kokoajan nukkuvani pommiin ja myöhästyväni tapaamisesta, joka oli Koryo Travelsin toimistolla kello kymmeneltä. Ryhmän jäsenet saapuivat paikalle ja lähdimme bussilla kohti lentokenttää.
Lehden kanssa piti olla tarkkana - sitä ei saanut taittaa suuren johtajan (kasvojen) kohdalta.
Lopulta olimme valmiita nousemaan Pohjois-Korealaiseen Tupolev malliseen koneeseen, joka oli yllättävänkin uuden oloinen ja siistissä kunnossa. Kaikkien tuntemat korealaiset hittikappaleet raikuivat kun kone täyttyi pikkuhiljaa matkustajista. Koska kone ei tullut täyteen, siirryin muutaman rivin eteenpäin ikkunapaikalle. Lento oli lyhyt, noin puolisentoista tuntia ja sinä aikana tarjoiltiin kylmä hampurilainen ja erikoisen makuista olutta. Maittavan ruokailun jälkeen paneuduin Pjongjang News –sanomalehden antiin ja pyrin olemaan taittamatta lehteä, joka on kiellettyä. Oli mukava huomata kuinka suurta johtajaa oli jälleen muistettu Nigeriassa asti ja muutenkin uutiset liittyivät varsin yksitoikkoisesti suuren johtajan asioihin.
Kone laskeutui 24 kilometrin päähän Pjongjangin keskustasta keskelle peltoaluetta. Ensimmäiset koneen ikkunasta nähdyt ihmiset olivat vihreäasuisia kiväärit olalla kulkeneita sotilaita. Kone rullasi kilometrin verran kohti terminaalia, jonka viereen oli nousemassa huomattavasti suurempi uusi terminaali. Laukku tuli nopeasti ja minua kehotettiin siirtymään tarkastuspisteeseen mahdollisimman nopeasti, sillä siihen muodostuisi todella pitkä ja tuskainen jono. Tarkastusten tarkkuus vaihtelee ja tällä kertaa riitti pelkkä laukun läpivalaisu, eikä rinkkaani edes avattu, joka oli melkoisen yllättävää. Pääsy terminaalin pihalle meni hämmentävän nopeasti – juuri kun olin valmistautunut hikiseen jonottamiseen ja kumileimasimen ääneen.
Tapasimme paikallisoppaamme terminaalin pihalla. Vanhempi rouva, nuorempi neiti ja bussinkuljettaja pitäisivät meistä hyvää huolta koko reissun ajan. Oppaat puhuvat hyvää englantia ja kertoivat bussissa faktoja tästä eriskummallisesta maasta. Tie oli pomppuinen ja bussi kulki läpi peltoalueiden, jossa ihmiset kulkivat omissa askareissaan. Vaikka täytyykin ottaa huomioon se tosiseikka, että meille näytetään varmasti vain kaupungin parhaat puolet, olin silti yllättynyt kuinka siistiä ja kivannäköistä joka puolella oli. Erityisesti kun saavuimme kaupungin keskustaan, kaupunki näytti jopa kauniilta värikkäine taloineen ja patsaineen. Pysähdyimme suuren riemukaarta muistuttavan maamerkin viereen ja kävelimme tien yli kohti jalkapallostadionia. Ylitimme leveän valtatien helposti, sillä ruuhkaa ei ollut nimeksikään. Tosin myöhemmin huomasimme, että vaikkei kaupungissa voi ehkä aivan ruuhkasta puhuakaan, on autoja kuitenkin yllättävän paljon. Tämä on kuulemma asia, joka on muuttunut viime vuosina huomattavasti ja autoja on todella paljon enemmän kuin vielä joitakin vuosia sitten.
Vaikka monilla ihmisillä on harmaat tai tumman vihreät asut päällä, niin myös väriä näkyy. Lapsia on paljon ja kaupungissa on paljon vehreyttä ja puita. Lasten leikkipaikkoja, korkeita värikkäitä taloja ja suurten johtajien kuvia näkyy eripuolilla kaupunkia. Kaikkien korealaisten on kannettava rinnassaan suuren johtajan kuvallista pinssiä.
Opas osoitti meille yhtä kaupungin ehkä tunnetuinta rakennusta, 105 –kerroksista hotellia, joka muistuttaa pyramidia. Hotelli on ollut rakenteilla jo vuosia, mutta valmistuu oppaan mukaan ”ehkä ensi vuonna”. Saatan epäillä tätä.
Ajoimme ravintolan pihaan ja nousimme kolmanteen kerrokseen. Ravintola on uusi eikä siellä ollut meidän lisäksemme ketään muita – runsaslukuista henkilökuntaa lukuun ottamatta. Meille tarjoiltiin runsas, monen ruokalajin illallinen, joka maistui hyvin rankan päivän päätteeksi. Kulttuuriin kuuluu, että ruokaa on oltava runsaasti ja sitä on jäätävä yli. Tietysti tämä kuulostaa oudolta maassa, jossa raportoidaan paljon nälänhätää, mutta kuvastaa kuitenkin heidän vieraanvaraisuuttaan.
Lopuksi kun olimme jo valmiita jatkamaan, alkoivat tarjoilijatytöt laulamaan karaokea ja tanssimaan. Ryhmän jäsenet haettiin mukaan ja meikäläinenkin, vaikka tällainen kankea olenkin, jouduin mukaan tanssin pyörteisiin. Tämä traditio tulee kuulemma toistumaan jatkossakin, joten parempi vain tottua siihen.
Ruokailun jälkeen saavuimme hotellille, joka sijaitsee keskustassa pienellä saarella. Luksusluokan hotelli on korkea, yli 40 kerrosta ja oma huoneeni sijaitsee kerroksessa 33. Hotelli on itse asiassa varsin hieno, avara aula baareineen ja alakerran casinoineen. Casinoita on itse asiassa kaksi. Korealaisille sopiva versio ja sitten ”kiinalainen versio”.
Hotellihuone oli kuin missä tahansa, toki tyyliltään hieman askeettinen. Laitoin pienen telkkarin päälle ja löysin useita kansainvälisiä uutiskanavia, jotka näkyvät vain turisteille. Oli erikoista katsoa Pjongjangissa NHK –kanavan uutista, jossa kerrottiin Pohjois-Korean suunnittelevan uutta ydinkoetta.
Hotellin aula.
Hotellihuone oli ihan siisti.
Lähdin vielä alas hotellin baariin muiden ryhmäläisten kanssa. Aussien kanssa on muuten todella haastavaa jutella, sillä Australian englanti on todella vaikeaselkoista! Bissen jälkeen päätin käydä katsastamassa vielä hotellin casinon. Rähjäinen käytävä vei minut kohti pelipöytiä ja seinän vierustoilla oli yksikätisiä rosvoja ja muita automaatteja, joista valtaosa oli epäkunnossa. Kulahtaneiden pelipöytien äärellä istui kiinalaisia suhteellisen isojen pelimerkkikasojen äärellä. Hain itselleni pelimerkkejä 100 kiinan RMB:llä ja sain yhden pelimerkin ja kaksi kolikkoa peliautomaatteihin. Minimipanos black jack –pöydässä oli siis n. 10€. Helsingin Casinolta saamani kokemuksen pohjalta nousin jo kahdeksaan pelimerkkiin, kunnes tatsi katosi ja lopulta jouduin lähtemään tyhjin käsin.
Ensimmäinen päivä Pjongjangissa on ollut mielenkiintoinen ja huomenna lähdetään 2,5 tunnin ajomatkan päähän Kaesongiin. Internet-yhteyttä ole, eikä puhelinkaan rekisteröidy verkkoon, joten olen täysin eristäytyneenä ulkomaailmasta. Näin kauan olen ollut ilman Internetiä varmaan joskus 15-16 –vuotta sitten, joten kokemus sekin :-)
Tuttu näky Pjongjangin kaduilla - kuvia suurista johtajista.
Työkoneita oli käytössä todella vähän ja kastelukin tehtiin käsipelillä.
