Yhteenvetoa Pohjois-Korean reissusta

Maanantai 28.4.2014 - Mikko

img_67392.jpgPohjois-Korea oli niin hämmentävä kuin osasin odottaakin. Vaikka kaikkeen näkemääni tuleekin suhtautua varauksella, täytyy sanoa, että olin kuitenkin positiivisesti yllättynyt kaupungista ja yleisestä fiiliksestä erityisesti Pjongjangissa. Kaupungissa on jo enenevässä määrin autoja, joka puolella oli siistiä, monia leikkipuistoja ja massiivisia monumentteja sekä rakennuksia. Rakennukset olivat pääasiassa toki heikosti rakennettuja, hailakan värisiä ja neuvostohenkisiä, mutta silti monesti kohtuullisen siistejä. Ihmisten yleisvaikutelma oli hieman harmaa, johtuen osittain pukeutumistyylistä, joka on monesti harmaanvihreä, vaikka värejäkin kadulla toki näkee. Erityisesti kansallisasuihin pukeutuneet naiset toivat katukuvaan väriä.

Lue lisää »

4 kommenttia . Avainsanat: reissut, pohjois-korea, kiina

Kukkia ja kunnioitusta

Perjantai 25.4.2014 - Mikko

img_64902.jpgHerätys jälleen 6:30 ja aamiaisen jälkeen bussilla kohti Mansudae Hill'iä, jossa sijaitsee yli 30 metriset suurten johtajien patsaat. Paikka oli todella hämmentävä! Huomisen kansallisen vapaapäivän vuoksi paikalla oli erityisen paljon ihmisiä, jotka kulkivat pitkinä massoina kohti patsaita osoittamaan kunnioitustaan suurille johtajille. Ryhmät kävelivät patsaan eteen, veivät kukkia, palasivat takaisin riviin ja kumarsivat syvään. Sen jälkeen seuraava ryhmä saapui paikalle. Ostin kukkakimpun (4€, paikallisille toki varmasti murto-osa tästä) ja marssin muiden ryhmäläisten mukana patsaalle. Kukat ensin patsaan eteen, takaisin riviin ja syvä kumarrus. Kim Il Sungin patsas valmistui vuonna 1972 ja patsaat uusittiin 2012 kun viereen lisättiin Kim Jong-Ilin patsas.

Lue lisää »

2 kommenttia . Avainsanat: reissut, pohjois-korea

Treffit Kim Il Sungin ja Kim Jong-Ilin luona

Torstai 24.4.2014 - Mikko

img_73862.jpgLähdimme aamulla aikaisin kohti pyhintä paikkaa – mausoleumia, jossa suuri johtaja Kim Il Sung ja hänen vuonna 2011 kuollut poikansa, 2. suuri johtaja Kim Jong-Il makaavat palsamoituina lasikuvun alla. Täällä turvatarkastukset olivat tarkimmat ja mukaan ei saanut ottaa mitään metallia, ei kameroita ei mitään. Liikuimme vaakasuoraan kulkevia liukuportaita pitkin satoja metrejä kohti valtavaa marmorista rakennusta. Koska tänään oli kansallinen juhlapäivä, Army day, paikalla oli runsaasti sotilaita kunniottamassa suurta johtajaa. Sotilaita virtasi meitä vastaan runsaasti.

Rakennus oli sisältä jälleen kerran upea, missään ei oltu säästely. Kuljimme jonossa huoneeseen, jossa Kim Il Sungin ruumis sijaitsi. Kumarsimme kolmesta eri suunnasta ja jatkoimme matkaa kohti huonetta, jossa oli erilaisia suuren johtajan saamia mitaleita niin kotimaasta kuin ulkomailtakin. Löytyipä vitriinistä myös mitali Suomen Eduskunnasta ja mitalissa oli tietysti naishahmo tissit paljaana. Toinen mitali Orimattilasta. Suuri johtaja on varmasti arvostanut! ;-)

Lue lisää »

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: reissut, pohjois-korea

Pohjois- ja Etelä-Korean rajalla ja koirakeittoa

Keskiviikko 23.4.2014 - Mikko

img_61412.jpgKeskiviikko oli pitkä, mutta mielenkiintoinen ja antoisa päivä. Herätys oli 6:30 ja bussi lähti tuntia myöhemmin kohti Kaesongia, rajakaupunkia, joka ennen vuoden 1950-1953 sotaa kuului Etelä-Korealle. Siitä johtuen kaupunki säästyi pommituksilta ja kaupungista löytääkin useita arvokkaita historiallisia rakennuksia. Matka kesti yli 2,5 tuntia ja tie oli melkoisen huonossa kunnossa. Itse asiassa silmämääräisesti katsottuna se ei aina ollut edes kovin reikäinen, mutta hyvin epätasainen ja koko bussimatka oli todellista rynkytystä alusta loppuun.

Kaesongissa pääsimme tutustumaan DMZ –alueeseen, eli demilitarisoidulle raja-alueelle. Ensimmäinen tarkistuspiste oli jo useita kymmeniä kilometrejä ennen rajaa, jonka jälkeen kuvia ei saanut enää ottaa bussin ikkunasta. Tarkistuspiste oli hyvin kevyt, eikä pysähdys kestänyt kuin pari minuuttia.

Lue lisää »

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: reissut, pohjois-korea

Saapuminen Pjongjangiin

Tiistai 22.4.2014 - Mikko

2014-04-22_12.40.272.jpgYö Pekingissä meni hieman sängyssä pyörimiseksi, sillä jotenkin alitajuisesti pelkäsin kokoajan nukkuvani pommiin ja myöhästyväni tapaamisesta, joka oli Koryo Travelsin toimistolla kello kymmeneltä. Ryhmän jäsenet saapuivat paikalle ja lähdimme bussilla kohti lentokenttää.

Lopulta olimme valmiita nousemaan Pohjois-Korealaiseen Tupolev malliseen koneeseen, joka oli yllättävänkin uuden oloinen ja siistissä kunnossa. Kaikkien tuntemat korealaiset hittikappaleet raikuivat kun kone täyttyi pikkuhiljaa matkustajista. Koska kone ei tullut täyteen, siirryin muutaman rivin eteenpäin ikkunapaikalle. Lento oli lyhyt, noin puolisentoista tuntia ja sinä aikana tarjoiltiin kylmä hampurilainen ja erikoisen makuista olutta. Maittavan ruokailun jälkeen paneuduin Pjongjang News –sanomalehden antiin ja pyrin olemaan taittamatta lehteä, joka on kiellettyä. Oli mukava huomata kuinka suurta johtajaa oli jälleen muistettu Nigeriassa asti ja muutenkin uutiset liittyivät varsin yksitoikkoisesti suuren johtajan asioihin.

Lue lisää »

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: reissut, pohjois-korea, kiina

Valmistautumista Pekingissä

Maanantai 21.4.2014 - Mikko

img_58152.jpgPitkään suunniteltu Pohjois-Korean reissu starttasi suoralla Finnairin lennolla Helsingistä Pekingiin sunnuntai-iltana. Lento sujui kohtuullisen mukavasti ja saavuin Pekingiin aamulla seitsemän maissa. Aurinko paitoi ja lämpötila nousi n. 24 asteeseen. Nappasin rinkan matkaan ja lähdin katsomaan mistä saisin taksin keskustaan. Koryo Travelsilta saadun ohjeen mukaan taksimatkan ei pitäisi maksaa 100 RMB:tä enempää (12€), mutta virallisen näköisessä taksijonossa kuski yritti saada 400-500 RMB:tä (50-60 euroa) ja tuohtui 100 RMB:n ehdotuksestani. Päätin valita metron jo ihan senkin vuoksi, että olen pyrkinyt reissuillani käyttämään taksien lisäksi metroa ja muita paikallisten käyttämiä kulkutapoja.

Lue lisää »

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: reissut, pohjois-korea, kiina

Säätöä Kiinan viisumihakemuksen kanssa

Lauantai 12.4.2014 klo 8.24 - Mikko

kiinaviisumi2.jpgPohjois-Korean reissu lähestyy. Reissua varten tarvitsen Kiinan viisumin, sillä olen yhden yön Pekingissä sekä mennessä että tullessa. Viisumin hankkiminen olikin aikamoinen projekti, vaikka toki siihen liittyi osittain myös omaa huolimattomuuttakin.

Kiinan suurlähetystö sijaitsee Kulosaaressa. Kivilinnan edessä oli rauhallinen mielenosoitus, kun ensimmäistä kertaa astelin sisään suurlähetystöön. Avasin oven ja huomasin ainakin 30 hengen jonon, kun sulkemisaikaan (auki 9-11:30) oli enää puolisen tuntia. Käännyin sillä kertaa pois ja päätin tulla seuraavana päivänä heti aamusta uudelleen.

Lue lisää »

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: reissut, pohjois-korea, kiina

Kyllä! Pohjois-Koreaan!

Keskiviikko 22.1.2014 klo 22.08 - Mikko

250px-kim_il-sung2.jpgOlen pitkään haaveillut tekeväni reissun mystiseen Pohjois-Koreaan. Kommunistinen maa on lähes täysin eristäytynyt muusta maailmasta ja on usein otsikoissa mitä erikoisimmista asioista. Vaikka ei välttämättä uskoisi, tehdään maahan kuitenkin matkoja ja erityisesti kiinalainen (Brittien pyörittämä) Koryo Group on erikoistunut Pohjois-Koreaan suuntautuneisiin reissuihin. Koryo on myös minun valintani ja tästä tulee jotain uskomatonta!

Lue lisää »

3 kommenttia . Avainsanat: reissut, pohjois-korea