Lähdin aamulla ajoissa etsimään bussiasemaa, josta voisin napata paikallisbussin My Tho´hon. Se on pieni kaupunki Mekong –joen suistossa. Ajattelin kaupungin olevan sellainen sympaattinen ja rauhallinen Vietnamin Sysmä, mutta sama hullunmylly sielläkin pyöri kuin kaikkialla muuallakin. Puolentoista tunnin bussimatka oli melko hikinen, sillä ahdas bussi oli tupaten täynnä matkustajia eikä ilmastointia tietystikään ollut. Bussiasemalta oli vielä useamman kilometrin matka rantaan, jonne päätin kävellä innokkaiden skootterikuskien pettymykseksi.
Lähdin aamulla ajoissa etsimään bussiasemaa, josta voisin napata paikallisbussin My Tho´hon. Se on pieni kaupunki Mekong –joen suistossa. Ajattelin kaupungin olevan sellainen sympaattinen ja rauhallinen Vietnamin Sysmä, mutta sama hullunmylly sielläkin pyöri kuin kaikkialla muuallakin. Puolentoista tunnin bussimatka oli melko hikinen, sillä ahdas bussi oli tupaten täynnä matkustajia eikä ilmastointia tietystikään ollut. Bussiasemalta oli vielä useamman kilometrin matka rantaan, jonne päätin kävellä innokkaiden skootterikuskien pettymykseksi.
Rannalla otin itselleni kolmentunnin veneretken, johon ei tällä kertaa eksynyt muita turisteja. Opas puhui hieman englantia, mutta heti kun yritin kysyä lisätietoja, ei sanavarastosta juuri löytynyt vastauksia. Ensimmäisellä saarella minulle tarjottiin hunajateetä, johon lisättiin erinäisiä juttuja, joista minulla ei ollut käsitystä. Hunaja tuli suoraan omalta tilalta. Juoma oli todella hyvää.
Seuraavaksi jatkoin pienemmällä veneellä kapeaa vesireittiä, joka kulki saaren läpi. Takana vanhempi mies ja edessä nuori poika meloivat venettä ja puhuivat & lauloivat siihen äänensävyyn, että olen varma heidän pilkanneen tyhmää turistia, jolta on taas huijattu rahat pois.
Kolme tuntia hujahti nopeasti ja retki oli ihan ok, mutta ei mitään mullistavaa. Olin ajatellut myös vuokrata skootterin, mutta kaupungin osoittauduttua yhtä hulluksi kuin muutkin, olisin varmasti vain eksynyt ja päätin tältä erää jättää skootterin vuokraamatta.
Päästyäni takaisin Ho Chi Minhiin, tein vielä lyhyet kiertelyt kaupungin kuhisevilla markkinoilla. Edellisenä iltana ostin F-tyttöjen pinkille Timantit –salibandyjoukkueellemme 25 paria pinkkejä aurinkolaseja. Olin katsonut tismalleen samoja (aitoja Reyban) aurinkolaseja Suomessa, jossa niillä oli hintaa 10 euroa kappaleelta. Täältä ostin lasit 1,50 eurolla kipale ja myyjä oli sen verran iloinen tästä suurkaupasta, että jäi hänellekin varmasti vielä reilu kate päälle.
Eilen palattuani pääkaupunki Hanoista ajoin kentältä taksilla suoraan Vietnamin sotamuseoon. Se olikin aika rankka paikka. Pihalla oli esillä jenkkien sotakalustoa hävittäjistä panssarivaunuihin. Sisällä oli runsaasti kuvia amerikkalaisten julmuuksista 1960 ja 1970-luvuilta. Amerikkalaisten käyttämät kemialliset aseet aiheuttivat suunnattomia kärsimyksiä ja sodan jälkeen syntyi paljon epämuodostuneita lapsia, joiden kuvia oli myös esillä. Museossa oli paljon jenkkejä (tai ainakin vaikutti jenkeiltä), jotka kiersivät museota hiljaa ja syvään hengittäen.
Illalla nappasin vielä viimeiseksi yöksi hotellin aivan markkinoiden kulmalta. Hintaa kelpo huoneelle tuli 25 dollaria.
Lauantaina puoliltaöin lähdinkin sitten jo kotimatkalle Shanghain kautta. Mieletön reissu ja hieno maa!
Sotamuseo oli kaikin puolin raffi ja silmiä avaava kokemus. Kuvat olivat hurjimpia, mitä olen eläissäni nähnyt. Huh!