Kellarille uusi ilme ja käyttötarkoitus

Share |

Lauantai 6.6.2020 - Mikko


Yksi asia joka herätti asuntonäytössä (kesällä 2019) huomiota oli uuden kodin kellaritila, joka tarjosi monenlaisia mahdollisuuksia. Kellari oli ollut edellisillä asukkailla hyvin vähäisellä käytöllä. Kellariin on myös oma kulku ulkoa, joten se voisi jossain vaiheessa olla myös vaikkapa Airbnb käytössä. Keskustan Airbnb-kämpät siirtyivätkin jo aikaisemmin pitkäaikaisvuokraukseen.

20190825_132923.jpg

20190825_132948.jpg
Kellari ennen muutostöitä. Ruskeat seinät ja betonilattiat

20190825_133001.jpg

Lähdimme suunnittelemaan kellarin uudistamista ja ajatuksena oli tehdä siitä sellainen vapaa-ajantila, jossa myös lapset kavereineen viihtyisivät jatkossa. Ajattelimme aluksi "Beach House" -teemaa, joka hiukan liukui kuitenkin toiseen suuntaan vaikkei kovin kauaksi alkuperäisistä visioista mennytkään.

Betonilattiaan haluttiin ilmettä ja lämpöä hieman vaaleammalla materiaalilla ja päädyimme jo edellisessä kodissa hyväksi todettuun vinyylilevyyn. Erilaisia värejä pohdittiin pitkä tovi, mutta lopulta päädyttiin Paradorin Pine Scandic White -vinyyliin. Lattian väri on mielestäni erittäin onnistunut, mutta vinyylilevyjen asennus ei tainnut olla ihan helpoimmasta päästä. Onneksi sain kuitenkin apua ystävältäni Jarilta (Teron ja Antin massiivista apua unohtamatta*), joka vietti useamman päivän lattian parissa puuhaillen. Pääsin itsekin vähän kokeilemaan lattian laittoa ja yhtenä iltana jopa oikein innostuin latomaan levyjä paikalleen vain huomatakseni seuraavana päivänä Jarin purkaneen koko tekemäni osuuden.

20190825_144031.jpg

Jari tuli auttamaan lattian laittamisessa ja teki monta pitkää päivää.

20190825_143439.jpg

Teron panos oli korvaamaton. Hän mm. korjasi mitan.

20190825_164333.jpg

20190825_173921.jpg

Tero ei tyytynyt vain tekemään hommia hiki hatussa, vaan hän myös neuvoi Jaria työssään.

20190825_192437.jpg

20190901_181705.jpg

Seuraavaksi oli vuorossa seinien uusiminen lautaverhoilulla. Väittelimme pitkään pysty- ja vaakavaihtoehtojen väliltä, mutta tietysti hävisin äänestyksen (mutta vain niukasti 1-1). Vaakamallinen seinä on kuitenkin oikein hyvä valinta!

En ollut vielä tässä vaiheessa aloittanut puutyöharrastustani, joten en oikeastaan ajatellutkaan tekeväni projektia itse. Näin myöhemmin ajateltuna päätyisin vieläkin ammattimieheen, vaikkei tuo nyt varmasti niin paha rasti olisikaan ollut. Ehkä jonkun ajan kuluttua itseluottamus olisi siinä pisteessä, että tällaiset hommat luonnistuisivat myös itseltäni.

20191123_123111.jpg

20191125_160502.jpg

20191125_195744.jpg

Vilho auttoi hiukan myös maalaushommissa.

20191127_100158.jpg

20191127_140049.jpg

Kun lattia ja seinät olivat valmiina, toteutti virolainen remppamies Aivo vielä upean baaritiskin piirtämäni suunnitelmaan pohjalta. Baaritiski on verhoiltu samalla valkoiseksi maalatulla ulkoverhouslaudalla kuin seinätkin, mutta pöytätaso tehtiin kolmesta Bauhausista löytyneestä tammilankusta. Näitä tammilankkuja olen sittemmin käyttänyt myös omissa puutyöhommissani ja ne ovat näyttävyydestään huolimatta varsin kohtuuhintaisia (25-50€/kpl).

20191127_181023.jpg

20191128_140627.jpg

20191128_151823.jpg

20191207_142145.jpg

20191210_170740.jpg

Kun lattiat, seinät ja baaritiski oli valmiina, kellari alkoi jo näyttää ihan kodikkaalta. Hommasin tilaan Aconin 7” bilispöydän ja muhkean sohvan. Palaan myöhemmissä blogiteksteissä kellarin kalusteisiin, joita myöhemmin väsäsin verstaalla.

20191213_130828.jpg

20191216_210947.jpg

20200131_095531.jpg

Jätimme aluksi tämän seinän pätkän ilman laudoitusta, mutta lopulta laudat lisättiin myös tähän kohtaan.

20200207_124043.jpg

Uudella sohvalla on tilaa isommallekin poppoolle.

20200207_124307.jpg

20200217_170659.jpg

20191206_171731.jpg

Yksi kellarin huoneista on varattu vierashuoneeksi. Ikkunaton huone on toki hiukan karu, mutta kyllä siellä silti kelpaa vieraita majoittaa.

Kellarissa on toki vielä paljon kaikenlaista pientä. Valaistus on täysin vajaavainen ja muuta pientä olisi siellä täällä. Ajatuksena olisi jossain vaiheessa laittaa kattoon puiset palkit ja niistä lamput roikkumaan. Katsotaan koska tämän ehtisin laittaa kuntoon.

Vilhon pelihuone kuntoon

Jo ennen kellarin remonttia laitoimme Vilhon pelihuoneen kuntoon. Ostin huoneeseen Bauhausista kokolattiamaton ja maalasin seinät mustaksi. Betoniseinää vasten asensin paksun verhon akustiikkaa parantamaan. Seinälle laitoimme Nano Leaf-valot. Erityisen ylpeä olin matosta, jonka sain paikalleen yhtenä isona palana :)

20190807_191855.jpg

20190809_191832.jpg

20190825_164309.jpg

Jukkapalmu kuoli parissa kuukaudessa valon puutteeseen.

Avainsanat: puutyöt


Kommentit

22.1.2023 18.29  Oskari Heikkinen

Minäkin Haluan Mennä Sinne Uuteen Pelipaikaan


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini