Sekalaisia huomioita Afrikan-reissulta

Share |

Perjantai 18.12.2015 - Mikko


IMG_8346_Fotor2.jpgReissu onnistui erinomaisesti. Näimme ja koimme paljon, vaikka "Big Five" eläinviisikosta jäikin puuttumaan Leopardi. Jannen autojuttuja oli toisinaan vaikea jaksaa kuunnella, mutta kyllä sitä kuitenkin kestää kun tietää olevansa näinkin eksoottisessa maassa keskellä kaikkea uutta. 

Tässä hieman sekalaisia huomioita reissusta.

Etelä-Afrikassa, Zimbabwessa, Sambiassa ja Botswanassa on kaikissa vasemmanpuoleinen liikenne. Alkuun oli hieman outoa ajaa “väärällä puolella” tietä, mutta nopeasti siihen tottui. Välillä ohittamaan lähtiessä sitä kuitenkin pisti pyyhkimet päälle vilkun sijaan :)

Rajamuodollisuudet menivät Etelä-Afrikan ja Zimbabwen välistä Beitbridgen raja-asemaa lukuunottamatta varsin jouhevasti. Jostain syystä asiat on vain tehty Beitbridgessä todella vaikeaksi. Juttelimme zimbabwelaisen Uber-kuskin kanssa asiasta ja hän sanoi, ettei hän ikinä käytä Beitbridgeä sen hitauden vuoksi. Prosessia ei kuitenkaan haluta nopeuttaa, sillä siellä kukoistaa korruptio ja paikalliset hyötyvät hitauden tuomasta mahdollisuudesta saada dollareita. Paikalliset ihmiset joutuvat kuitenkin jonottamaan raja-asemalla jopa päiviä! Mutta kuskin mukaan heitä asia ei haittaa ja he ovat vain niin tottuneita siihen.

Avainsanat: reissut, etelä-afrikka, zimbabwe, botswana, sambia


Kommentit

23.12.2015 0.14  Janne

"Jannen autojuttuja oli toisinaan vaikea jaksaa kuunnella..."

Nykynuorison kiittämättömyys jaksaa hämmästyttää kerta toisensa jälkeen. Suurta epäitsekkyyttä osoittaen koetin hieman sivistää ajoneuvoteknisesti ei-niin-valveutunutta ystävääni.


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini