Qatar - maa jossa haukatkin lentävät bisnesluokassa

Share |

Keskiviikko 14.10.2015 klo 13.23 - Mikko


IMG_59072.JPGTulin edellisenä iltana kotiin melko myöhään, joten laitoin kellon suosiolla soimaan vasta aamu yhdeksältä. Heräsin kuitenkin jo tuntia aikaisemmin ja Halima oli jälleen keittiössä valmistautumassa töihin lähtöön. Hän kirosi työtään ja olisi paljon mieluummin jäänyt juttelemaan kahvikupin äärelle. Laitoin kahvinkeittimen päälle ja julkaisin ensimmäisen blogipostaukseni.

Astuttuani ulos asunnosta, tuli kuumuus jälleen toden teolla iholle. Kävelin muutaman sadan metrin matkan ja nappasin taksin lennosta. Mittarissa oli neljän rialin sijaan aloitusmaksuna kahdeksan rialia ja uhkasin hypätä pois taksista. Ghanasta puolitoista vuotta sitten Qatariin tullut taksikuski kuitenkin selitti mittarin olevan hieman epäkunnossa ja sovimme vähentävämme lopullisesta hinnasta aloitusmaksuvirheen. Ehkä se meni kutakuinkin oikein. Matkalla kuski pirautteli vielä ”mittarikorjaajalle”, joten ehkä mittarissa oli oikeasti jotain vikaa. Kyse ei ollut niinkään rahasta, vaan periaatteesta ja yleensä huijaritaksit yrittävät huijata enemmänkin, joten kyse ei välttämättä ole vain muutamasta eurosta.

Avainsanat: reissut, qatar


Kommentit

16.10.2015 15.48  Ellu

Olipa massiivisia ja näyttäviä rakennuksia.
Suomen korkeakoulu- ja yliopistojärjestelmässä on mielestäni paljon parannettavaa. Ehkä kannattaisi tehdä yhteistyötä esim. Qatarin yliopistojen kanssa. Jokin ystävyysyliopisto juttu, jolloin tietoa ja osaamista saadaan jaettua keskenään.

21.10.2015 11.02  Mikko

Oli kyllä huikea paikka tuo Education City, mutta en tosiaan ihan tiedä miten Suomi tästä voisi hyötyä. Olisikohan joskus joku suomalaisryhmä tuolla käynytkin tutustumassa (nyt hämärästi muistelen), mutta varmasti opittavaa olisi. Toisaalta kuten tuossa mainitsinkin niin onhan noille hieman epäreilu etulyöntiasema kun fyrkkaa on mitä pistää hommaan..


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini