Sinistä mokkapalaa ja savunhajua

Share |

Sunnuntai 26.10.2014 klo 13.32 - Mikko


Olen pyrkinyt hoitamaan kaiken kiireen keskellä lasten ruokailut mahdollisimman terveellisesti. Terveellinen ruoka tarkoittaa tässä tapauksessa sitä, että pyrin välttämään eineksiä ja mäkkäreitä, vaikka niihinkin toki välillä joutuu sortumaan. Bravuureitani ovat mm. jauhelihakastike ja perunamuussi/spaghetti, pasta carbonara, uunimakkara, kanaa ja riisiä, pizza sekä lasagne. Ongelmaksi on ehkä saattanut muodostua hieman se, että nämä ruokalajit toistuvat arjessa varsin usein ja esimerkiksi kalan syöminen on jäänyt hieman vähemmälle. Torstai on kiireinen ilta ja silloin suhataan Hillan haitari- ja Vilhon säbäharrastuksen tiimoilta niin tiukasti, että ellei edelliseltä päivältä ole ruokaa valmiina, on yleensä tarjolla ollut jotain helppoa kuten pinaattilettuja.

Ruokaa laittaessani en käytä käytännössä suolaa lainkaan. Mausteista tulee suolaa riittävästi. Myös sokerin käyttöä on rajoitettu ja esim. mehuja tulee juotua tai makujugurtteja syötyä todella harvoin. Yhdessä jugurttipurkissa on jopa 16 palaa sokeria, joka on ihan uskomaton määrä. Tuntuu hassulta, että kun joskus ripottelee puuron päälle hieman sokeria, tulee heti huono omatunto, mutta samaan aikaan lapset saattavat syödä jugurttia, jossa sokeria on valtavasti enemmän. Jännä juttu.

2014-10-22_16.48.49.jpg
Hillan tekemiä pikkuleipiä.

Ruokahuollon suhteen valoa on kuitenkin selvästi tunnelin päässä nähtävissä. Hilla on osoittanut erinomaisia kokin taitoja ja on ollut erittäin innostunut leipomisesta. Viime viikolla Hilla leipoi yksin muffinseja äitinsä luona ja tällä viikolla koulun jälkeen on syntynyt mm. pikkuleipiä ja sinistä(!) mokkapalaa ja torstaina mokkapalasta syntyi Matiaksen ja Odessan kanssa uusi päivitetty versio.

2014-10-24_16.50.33.jpg
Mokkapaloja. Sinisestä versiosta ei tullut kuvaa.

2014-10-24_17.05.39.jpg
Keittiö on kokkailuiden jälkeen sekasortoisessa tilassa.

Sitä on hieman ollut mietteliäs olo iltapäivällä duunissa kun saa soittoja, joissa mm. tiedustellaan, että haittaako jos mokkapalan päällinen on sinistä (elintarvikevärin hieman lorahdettua) tai kun tulee illalla kotiin ja kämpässä leijuu messevä savu pikkuleipien kärvähdettyä hieman uunissa. Keittiökin oli kuin ydinräjähdyksen jäljiltä.

Joskus tämä innostus saattaa hieman kiristelläkin, mutta innostusta on ehdottomasti syytä tukea. Myös Vilho on osoittanut kiinnostusta ruuanlaittoa kohtaan ja auttaa mielellään ainesten lisäämisessä yms.

2014-10-24_17.05.44.jpg


Olemme ottaneet myös käyttöön tavan, jossa lapset vastaavat omalta osaltaan keittiön siivouksesta ja tyhjentävät & täyttävät tiskikoneen. Homma on sujunut mallikkaasti eikä napinoitakaan ole juuri tullut (no pikkasen..).

2014-10-24_17.27.05.jpg
Jäljet kaapinovissa kertovat tekemisen meiningistä.

Tässä tulee myös mieleen vuoden takainen Timantit Master Chef –iltamme, jossa Hillan silloinen Timantit säbäjengi laati ammattikokkien kanssa maittavan illallisen jälkiruokineen.

Lisäksi usean vuoden takainen ”Välimeren viikko” muistui mieleen ja olemme hieman puhuneet, että johonkin väliin voisimme tehdä lasten kanssa ”Aasia viikon” ja keskittyisimme aasialaisiin ruokiin. Vilho tosin suhtautuu (edelleen) ideaan vähän nihkeästi, Hilla puolestaan innokkaasti :) Katsotaan mitä saadaan aikaiseksi. Vinkkejä hyvistä ja kohtuu helposti toteutettavista aasialaisista ruuista otetaan vastaan!

Avainsanat: perhe


Kommentit

26.10.2014 23.11  Siivooja täti

Miksei täällä blogissakin oo tykkää nappia. Tykkään (:

27.10.2014 21.09  Terhi

Me ollaan tehty keväästä asti joka sunnuntai seuraavalle viikolle ruokalista. Homma lähti oikeestaan siitä, että kyllästyin "yök, en syö" - kitinöihin, joten tehtiin ruokalista koko viikoksi, johon jokainen sai valita yhden ruokalajin (äiti valitsee loput)9. Innostaa kummasti osallistumaan ruuanlaittoon (vaikka meillä nää on muutenkin melkein liian innokkaita) sekä maistamaan uusia ruokia. Välillä tulee kyllä hyviä ehdotuksia, kuten pastaa ja perunamuussia 😉 Mutta suosittelen ennakointia, tulee sitä kalaakin enemmän laitettua.

28.10.2014 9.29  Mikko

Terhi, hyvä idis! Tätä voisi kyllä kokeilla ("Tällä viikolla saatte ihan itse valita mitä ruokaa tehdään, kunhan se on jotain mun bravuureista" ;).

Täytyypä tätäkin jossain välissä kokeilla ja olen jo vähän aloittanut pohtimaan Aasia -viikkoa.

4.11.2014 22.21  Tanja Nappari

Tsekkaa www.martat.fi (joojoo). Kurssitarjonnasta löytyy lapset-vanhemmat kursseja, jotka tosin lienee täytyy nopeammin kuin uimakouluilmoittautumiset..


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini