Sinistä mokkapalaa ja savunhajua

Share |

Sunnuntai 26.10.2014 klo 13.32 - Mikko


2014-10-22_16.48.492.jpgOlen pyrkinyt hoitamaan kaiken kiireen keskellä lasten ruokailut mahdollisimman terveellisesti. Terveellinen ruoka tarkoittaa tässä tapauksessa sitä, että pyrin välttämään eineksiä ja mäkkäreitä, vaikka niihinkin toki välillä joutuu sortumaan. Bravuureitani ovat mm. jauhelihakastike ja perunamuussi/spaghetti, pasta carbonara, uunimakkara, kanaa ja riisiä, pizza sekä lasagne. Ongelmaksi on ehkä saattanut muodostua hieman se, että nämä ruokalajit toistuvat arjessa varsin usein ja esimerkiksi kalan syöminen on jäänyt hieman vähemmälle. Torstai on kiireinen ilta ja silloin suhataan Hillan haitari- ja Vilhon säbäharrastuksen tiimoilta niin tiukasti, että ellei edelliseltä päivältä ole ruokaa valmiina, on yleensä tarjolla ollut jotain helppoa kuten pinaattilettuja.

Avainsanat: perhe


Kommentit

26.10.2014 23.11  Siivooja täti

Miksei täällä blogissakin oo tykkää nappia. Tykkään (:

27.10.2014 21.09  Terhi

Me ollaan tehty keväästä asti joka sunnuntai seuraavalle viikolle ruokalista. Homma lähti oikeestaan siitä, että kyllästyin "yök, en syö" - kitinöihin, joten tehtiin ruokalista koko viikoksi, johon jokainen sai valita yhden ruokalajin (äiti valitsee loput)9. Innostaa kummasti osallistumaan ruuanlaittoon (vaikka meillä nää on muutenkin melkein liian innokkaita) sekä maistamaan uusia ruokia. Välillä tulee kyllä hyviä ehdotuksia, kuten pastaa ja perunamuussia 😉 Mutta suosittelen ennakointia, tulee sitä kalaakin enemmän laitettua.

28.10.2014 9.29  Mikko

Terhi, hyvä idis! Tätä voisi kyllä kokeilla ("Tällä viikolla saatte ihan itse valita mitä ruokaa tehdään, kunhan se on jotain mun bravuureista" ;).

Täytyypä tätäkin jossain välissä kokeilla ja olen jo vähän aloittanut pohtimaan Aasia -viikkoa.

4.11.2014 22.21  Tanja Nappari

Tsekkaa www.martat.fi (joojoo). Kurssitarjonnasta löytyy lapset-vanhemmat kursseja, jotka tosin lienee täytyy nopeammin kuin uimakouluilmoittautumiset..


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini