Torstaipäivä oli alkuun hiukan tylsä, eikä siitä ole juuri kerrottavaa. Vettä satoi ja lähdin paikallisbussilla tunnin ajomatkan päähän Barraan. Piipahdin Etelä-Amerikan suurimmaksi mainostetussa kauppakeskuksessa, mutta tajusin taas etten pidä kauppakeskuksista. Niinpä lähdin takaisin Cobacabanalle ja tullakseni vain joitakin tunteja myöhemmin takaisin Barraan.
Torstaipäivä oli alkuun hiukan tylsä, eikä siitä ole juuri kerrottavaa. Vettä satoi ja lähdin paikallisbussilla tunnin ajomatkan päähän Barraan. Piipahdin Etelä-Amerikan suurimmaksi mainostetussa kauppakeskuksessa, mutta tajusin taas etten pidä kauppakeskuksista. Niinpä lähdin takaisin Cobacabanalle ja tullakseni vain joitakin tunteja myöhemmin takaisin Barraan.
Cobacabana beachin rantakatu. Molempiin suuntiin kolmekaistaiset tiet, jotka molemmat kulkivat aamuruuhkan aikaan samaan suuntaan ja vasta päivällä kääntyi normaalisti toinen toiseen ja toinen toiseen suuntaan!
Paikallisbussilla kulkeminen oli tosin jälleen mukava, tai ainakin erilainen kokemus. Nyt bussikaan ei ollut aivan uusimmasta päästä ja se oli tupaten täysi. Etenkin illalla matka kesti lähes kaksi tuntia uskomattoman ruuhkan (mahdollisesti oli jotain tietöitä tms.) vuoksi ja saapuessani paikalle oli ulkona jo pimeää. Hiukan jännitti nousta bussista pimeälle kadulle ja napata lennosta taksi loppumatkaksi.
Tarkoitus oli osallistua JCI:n Japani-iltaan. Menin Keurusseudun kamarin upeiden leidien luokse alkudrinkeille, josta jatkoimme yhteiskuljetukseen kohti bileitä. Juuri kun oli meidän vuoro nousta bussiin, ilmoitettiinkin että tapahtuma on täysi! Outo juttu! Mutta tästä ei lannistuttu vaan jatkoimme takaisin Keurusseudun kaksi kerroksiseen hotellihuoneeseen, johon oli tullut enemmänkin väkeä paikalle. Ilta jatkui sen verran myöhään, että päätin jäädä lopulta nukkumaan sohvalle.
Perjantaiaamu valkeni ja aurinkokin näyttäytyi. Tästä oli tulossa upea päivä muutaman sadepäivän jälkeen. Niskat jumissa ja päätä jomottaen lähdin taksilla takaisin Cobacabanalle ja omalle hotellille. Luovutin huoneen pois ja lähdin kohti yhtä reissun mielenkiintoisimmista kohteista: Sokeritoppavuorta. Sain seurakseni jälleen Keurusseudun Hannan, Hannan, Hannen ja Katrin. Nousimme kaapelivaunulla kohti Sokeritoppavuoren huippua ja mitkä huikeat näköalat täältä olikaan! Kiersimme vuoren laella olevaa näköalatasannetta ympäri ja filmiä paloi.
Otimme vuoren huipulta helikopterilennon Rion ylle. Jouduimme odottelemaan vuoroamme pitkälti toista tuntia ja pientä lisäjännitystä tuli kun juuri ennen vuoroamme järjestäjät päättivät vielä vaihtaa vikaantuneen kopterin uuteen. Vajaan 15 minuutin lennon aikana näimme ilmasta käsin upean Cobacabana beachin, kiersimme Kristuspatsaan ja näimme kuinka valtava Rion kaupunki onkaan. Riossa asuu noin 8 miljoonaa ihmistä ja metropolialueella asukkaita on jopa 14 miljoonaa!
Helikopteri lähti Sokeritoppavuorelta
Hanne, Hanna, meikäläinen, Katri ja Hanna Sokeritoppavuorella.
Päivän päätteeksi tulimme vielä Cobacabanalle syömään ja turisemaan niitä näitä. Vaikka yksin onkin kiva reissata, on välillä kiva saada myös seuraa. Tytöillä reissu jatkuu vielä ja etenkin Katrilla on käynnissä huikea maailmanympärimatka, jota on vielä edessä yli 7 kuukautta! Itselläni matka päättyy tähän iltaan Rion osalta ja edessä on lento takaisin Suomeen. Huomisen päivän tosin vietän vielä Jenkkien Dallasissa, joka on varmasti taas hyvin erilainen kokemus tähän kaupunkiin nähden!
Rio helikopterista käsin kuvattuna
Yhteenvetoa reissusta Rion osalta: - Rio on upea kaupunki ja hienoja rantoja on kilometreittäin. Omalle reissulleni sattui muutama sadepäivä, jolloin kaupunki ei tietysti ole aivan upeimmillaan. Auringon paistaessa rannoilla oli paljon ihmisiä ja elämää.
- Ennen reissua joka tuutista toitotettiin Rion vaarallisuutta. Matkustajatiedote pelotteli ryöstöillä ja väkivaltaisuuksilla. Varmasti nämä varoitukset eivät ole aivan tuulesta temmattuja ja eittämättä kaupunki on myös vaarallinen. Oma kokemukseni on kuitenkin jotain aivan muuta! Koin oloni koko ajan turvalliseksi ja alun jännityksen jälkeen kuljin kaupungilla kuin kotonani. Kävelin kaupungilla kymmeniä kilometrejä, käytin täyteen ahdettuja paikallisbusseja myös iltasella, nappasin lennosta takseja, kävin paikan päällä favelassa, eli slummialueella (oppaan kanssa tosin) ja fudismatsissa. Täytyy sanoa, että enemmän minua pelottaa iltasella Martinlaakson asemalla kuin täällä. Tietysti tarkkana saa ja kannattaa aina olla, mutta kokemus oli hieno ja positiivinen.
- Kaupungin tunnetuimmat nähtävyydet olivat maineensa veroisia. Sokeritoppavuorelta avautui upeat näkymät kaupungin ylle ja Kristuspatsas on vaikuttava näky.
- Ihmiset olivat pääosin ystävällisiä, mutta hieman ”välinpitämättömän” oloisia. Vain harvat puhuivat englantia ja toisinaan ymmärretyksi tuleminen oli hyvinkin vaikeaa.
- Hintatasosta taas hiukan vaikea sanoa, koska en ostanut käytännössä mitään. Ruoka ja juoma oli varsin edullista, mutta Rio ei yleisesti taida kovinkaan edullinen kaupunki olla
- Rio de Janeiro on Suomesta katsottuna kaukana ja omat lentoni olivat erityisen pitkiä. Tietysti voi aina sanoa, että näin kauaksi ei kannata lähteä näin lyhyeksi ajaksi. Osittain totta ja tulomatkan jälkeen olin jo itsekin aikalailla väsynyt. Toisaalta reissu oli aivan mahtava ja ehdottomasti lentomatkojen väärti. Vaikka tästä olisikin voinut hyvin jatkaa pidemmällekkin reissulle, niin tämän seikkailun pituus oli minulle tähän kohtaan vuotta oikein sopiva!
Seuraava reissu muhii jo mielessä. Siihen palataan myöhemmin tässä blogissa!
Torstaipäivä oli alkuun hiukan tylsä, eikä siitä ole juuri kerrottavaa. Vettä satoi ja lähdin paikallisbussilla tunnin ajomatkan päähän Barraan. Piipahdin Etelä-Amerikan suurimmaksi mainostetussa kauppakeskuksessa, mutta tajusin taas etten pidä kauppakeskuksista. Niinpä lähdin takaisin Cobacabanalle ja tullakseni vain joitakin tunteja myöhemmin takaisin Barraan.
