Majanrakennus osa II

Share |

Sunnuntai 25.8.2013 klo 22.00 - Mikko


Vau! Olipas taas mahtava viikonloppu! Kaksi viikkoa sitten käynnistetty majaprojekti sai jatkoa kun matkasimme mökille Jarin, Katan, Bean, Rasmuksen, Johannan ja Akin kanssa. Ilmassa oli suurta urheilujuhlan tuntua kun huomasimme majan yhä seisovan tukevasti paikallaan ja näyttävän muutenkin kertakaikkisen hienolta! Aurinko paistoi koko viikonlopun ja ruokahuolto toimi (kiitos Kata & Johanna :)

2013-08-24_11.31.21.jpg

Aki ja Jari työntouhussa

Jari ja Kata olivat saapuneet jo hieman muuta porukkaa aikaisemmin ja kun tulin lasten kanssa paikalle, oli rappusten runko jo pystyssä. Jatkoimme rappusten tekemistä ja aloimme työstämään myös kaiteita, joihin löysimme myös sen ”oikean mökin” kattoremppaan käytettyjä valkoisia lautoja.

Täytyi taas ihailla ammattimiesten otteita kun Jari ja Aki pistivät majaa lauta laudalta eteenpäin. Minä vastasin pääasiassa laudan sahaamisesta, mutta pikkuhiljaa pääsin myös itsekin paremmin mukaan tekemisen makuun. Lopulta vastasin jopa kokonaisen seinän paneloinnista ja sehän menikin ihan päin v***ua. Jari lohdutti, ettei se haittaa.

2013-08-24_14.57.30.jpg 2013-08-24_14.49.08.jpg 2013-08-24_16.56.36.jpg
Tällaisen siitä seinästä piti tulla. Paneelit suorassa toisiinsa nähden ja oikein vatupassilla tsekattuina. Tällainen oli mun versio kun intoa oli enemmän kuin taitoa. Tajusin vasta lopuksi että perhana..  Tämä kuva kuitenkin kuvastaa sitä oppimisprosessia jonka viikonlopun aikana kävin läpi. Seuraava seinä näytti jo varsin kelvolliselta!



Kaiteista tuli todella upeat ja pääsimme vielä illan hämärtyessä katon kimppuun. Tässä vaiheessa Aki ja Johanna olivat jo ehtineet lähteä kotiin ja oma vastuualueeni sen kuin taas laajeni. Huopakaton kasaaminen oli itse asiassa todella hauskaa. Tällaisen pienen majan katon tekeminen meni nopeasti ja suurella innolla, mutta täytyy taas ihmetellä millainen urakka katon tekeminen isoon omakotitaloon sitten onkaan..

2013-08-24_15.00.45.jpg
Lauantaina asensimme myös majan viihdejärjestelmän aika-ajojen ajaksi.

Maja on nyt ikkunoita, ovia ja maalausta vaille valmis. Pientä hiomista varmasti siellä täällä, mutta maja on nyt kuitenkin kaikin puolin sellainen että siellä voi jo leikkiä ja se näyttää upealta. Suuri kiitos koko rakennusryhmälle ja erityisesti Jarille, jolla oli homma kyllä hienosti hallussa.


img_1232.jpg
Sahauspiste oli mun juttu!

Henkilökohtaisesti projekti oli upea kokemus ja sain paljon tuntumaa rakentamisesta. Ei musta rakennusmestaria vielä tullut - eikä koskaan tulekaan - mutta oppia, kokemusta ja näkemystä tuli roppakaupalla.

Tällainen majasta piti (Hillan mukaan) tulla:
2013-07-15_21.22.42.jpg

Tällainen siitä olisi tullut jos olisin rakentanut yksin:
rumamokki.jpg

Tällainen siitä tuli kun Jari, Aki, Antti ja Tero oli jelppimässä:
2013-08-25_11.11.08.jpg

2013-08-23_20.02.53.jpg

Lapsetkin pääsivät välillä jeesailemaan.

2013-08-24_12.59.14.jpg

Kaide valmistuu

2013-08-24_13.16.26.jpg

Upeasta majastamme ei puutu edes vessaa!
 

2013-08-24_13.31.15.jpg

Ruoka ja juomahuolto pelasi JÄLLEEN moitteettomasti koko viikonlopun ajan.
 

2013-08-24_14.35.42.jpg

Vilho kantaa kakkosnelosta sahauspisteelle
 

2013-08-24_21.36.02.jpg

Yön jo hämärtyessä pistimme Jarin kanssa huopaa kattoon

2013-08-25_12.12.10.jpg

Iloiset lapsukaiset lähes valmiissa majassa.
 

2013-08-25_13.10.38.jpg

Mökkinaapuri Jorma savusti vielä sunnuntaina ahvenia, joita saimme myös kotiinvietäviksi.

Avainsanat: perhe


Kommentit

25.8.2013 22.28  Jari Halonen

Kahen viikonlopun työtunnit mun osalta n. 70 työtuntia ja muiden tunnit päälle (en pitänyt kirjaa musta), joten ei se ihan pieni urakka ollu. Hetkeekään ei tuntunu kyllä siltä, että loppuis jo. Päin vastoin tekis mieli rakentaa uus perään. ...ens kesän laajennuksia odotellessa :). Nyt täytyy tehdä samoilla rakoilla Rasmukselle oma pieni maja sen huoneseen.

25.8.2013 22.30  Mikko

Tohon vielä Antin, Teron ja Akin tunnit päälle. Huhhuh, laskua odotellessa!

26.8.2013 13.22  Terhi

Näyttää hyvältä! Tuntuuko tukevalta, vai notkuuko hyppiessä? Aita on niin tiivis, että lumet pääsee kasaantumaan aika hyvin terassille, joten kandee vähän tarkkailla liitoksia ja keskikohtaa :)

26.8.2013 15.02  Mikko

Laitettiin keskitolppa (joka ajateltiin maalata koivun väriseksi) eli nyt on tosi tukeva!

Hyvä pointti toi lumijuttu. Pitää varmaan hommata majalle oma talonmies ;-)


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini