Tänään on taas kävelty koko päivä tutustuen eri puolelle Tokiota. Aamulla hyppäsin metroon ja lähdin kohti elektroniikkamyymälöiden keskittymää Akihabaraa. Paikka oli täynnä erilaisia elektroniikkaliikkeitä ja isoja pelihalleja, joita on näkynyt toki muuallakin. Uskomattoman isoja rakennuksia, joissa on useita kerroksia täynnä erilaisia video- ja rahapelejä, joita paikalliset hakkaavat musiikin paukkuessa.
Muutenkin kadulla kulkiessa on koko ajan aikamoista meteliä. Joko videomainostaulut pauhaavat tai kadulla kulkee auto toitottaen jotain mainosta ämyreistään.
En syönyt aamulla aamiaista ja aloin aamupäivällä vähän katsastamaan lounaspaikkoja. Sitten kadulla tuli vastaan, olisikohan se sitten Anime –tyyppinen (?) tyttö, joka jakoi mainoslappuja ja yritti ohjata asiakkaita ylös ravintolaan. Ajattelin, että toi pitää tsekata, koska tämä oli juuri niin ikonista Japania kuin voi olla. Minut ohjattiin hissiin ja kolmanteen kerrokseen. Siellä aukeni pienehkö vaaleanpunainen ravintola, jossa oli kolme (edelleen kai) Anime –tyyppistä tarjoilijaa, jotka veivät minut pöytään, pisti kissan korvat päähän ja esitteli ruokalistaa, jossa oli jonkinsorttisia menuja. Pöytämaksu olisi heti alkuun 1000Y eli n. 8 euroa. Kun minulle tuotiin pöytään olut, piti minun lausua tarjoilijan kanssa jonkin sortin loru ja kun en meinannut millään tajuta että minun pitää liittyä loruun mukaan niin tarjoilija joutui toistamaan homman useaan otteeseen. Lipulta hiffasin homman ja aloin tekemään sydänkuvioita sormillani ja miau-miau oli ainakin osa lorua. Viereen istahtanut nuori japanilaispoika oli todella innoissaan ja teki loruja tarjoilijan kanssa täydellä innolla.
Valitsin teeman mukaisesti nallen muotoisen kanariisiannoksen. Tarjoilijoista tai paikasta itsestään ei saanut ottaa kuvia, mutta näppäränä kaverina esitin selailevani kännykällä nettiä, mutta räpsinkin blogin lukijoiden mieliksi pari kuvaa. Eivät kovin onnistuneita eikä kerro millään sitä absurdiutta, jota tämä paikka huokui. En aivan ymmärtänyt konseptia, eli mikä sai ihmiset tulemaan tänne melko kalliiseen ravintolaan lausumaan loruja, mutta kovin japanilaiselta se kyllä vaikutti.
Kun tästä oli selvitty, jatkoin vielä hetken Akihabaran kiertelyä, kunnes hyppäsin taas metroon ja lähdin kohti Ginzaa. Ginzassa pyörin ympäriinsä ja pistäydyin myös Keisarin palatsin puiston laitamilla.
Viiden maissa illalla menin hotellille parin tunnin päiväunille, jonka jälkeen lähdin vielä Harajukuun, joka on Shibuyasta yhden metrovälin päässä. Tokio-Passi –opaskirja kehui paikkaa ja kertoi sieltä löytyvän erikoisimmin pukeutuneet ja friikeimmät ihmiset. Ehkä näinkin, mutta melko samanlaiselta porukka näytti siellä kuin muuallakin. Yhden kadun varressa oli kaksi kirkkaasti valaistua isoa paikkaa, jossa oli valokuvakoppeja. Tämä on ilmeisen suosittu ilmiö, jossa kaverukset menevät koppiin, ottavat useita valokuvia, joita sitten toisessa kopissa voidaan muokata lisäämällä sydämiä, tekstejä yms. kosketusnäytöltä.
Päätin kokeilla tätä ihmeellisyyttä (ok, on niitä hassuja kuvia tullut passikuvakopissa joskus otettua) ja irvistelin kameran edessä. Kaikki ohjeet ja käyttöliittymä oli japaniksi, joten homman läpivienti vei oman aikansa. Lopulta en meinannut löytää toista koppia jossa kuvien muokkaus tapahtuisi, joten kävin kyselemässä huvittuneilta japanilaisteineiltä neuvoa ja lopulta löysinkin oikean paikan. Taas kaikki ohjeet japaniksi, mutta pienen säädön jälkeen sain kuvat ulos automaatista.
Kello lähenteli iltakymmentä ja lähdin takaisin Shibuyaan, jossa oli taas aikamoista ihmisvilskettä suht hiljaiseksi menneen Harajukun jälkeen. Pyörähdin Shibuyan pienemmillä kaduilla ja päätin tulla kirjoittamaan velä tämän blogipostauksen. Tokio-Passi –oppaassa kerrottiin, että jossain paikassa heitä moitittiin oluen liian hitaasta juomisesta. Minulle taisi käydä nyt samoin ja jotenkin ymmärsin, että minun olisi nyt syytä jatkaa matkaa..
Huomenna pitää luovuttaa aamulla hotellihuone, mutta jätän rinkan hotellille kuitenkin vielä odottamaan. Jätin myös vaatteita pesulaan, jotka ovat valmiina noin kello viiden hujakoilla. Hiukan voi olla nihkeää kulkea rinkan kanssa loppuilta, mutta haluan kuitenkin vaihtaa maisemaa ja kokeilla seuraavaksi yöksi kapselihotellia, joka on pieni vain ”jääkaapin” kokoinen kolo, jossa kiireiset japanilaiset toisinaan yönsä viettävät jos esim. illan viimeinen metro on missattu.
Pelihallit ovat täällä kovassa suosiossa ja monella kadulla on isojakin halleja jopa useisiin kerroksiin levittäytyneinä.
Pienet koululaiset liikenteessä
Akihabaran elektroniikkakeskittymä
Keskeltä Tokiota löytyy tällaistakin maisemaa
Ilta hämärtyy mutta valot loistavat Shibayan keskustassa
Valokuvakoppeja Harajukussa
Tämmösii niistä sitten tuli.
Looks like you found some interesting new traditions for our lunch times at the office :)