Yhteenvetoa Intian reissusta videoineen

Keskiviikko 31.12.2014 klo 9.00 - Mikko

img_0423.jpgIdea lähteä Jouluksi Intiaan tuli varsin yllättäen kun asia tuli puheeksi vuoden verran Mumbaissa asuneen Riston kanssa yhden palaverin alkajaisiksi. Itse asiassa Intia ei ole ollut varsinaisesti edes lähitulevaisuuden reissukohteiden listalla, vaikka toki se on ollut sellainen paikka, johon on joskus ehdottomasti ollut tarkoitus mennä. Nyt kourassa oli kuitenkin lentoliput Mumbaihin ja Goalle. Goalle lähtöä pohdin jonkin verran, sillä reissun kokonaiskesto ei matkoineen ollut kuin kahdeksan päivää. Se osoittautui kuitenkin todella hyväksi valinnaksi, sillä Goa toi hieman vaihtelua matkaan ja vaikka Mumbai onkin valtava kaupunki jossa näkemistä riittää, alkoi sen kaaos ja joka puolelle levittäytyvä tungos jo hieman riittämään.

Lue lisää »

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: intia, goa, mumbai, reissut

Kiertelyä Goalla ja loppuun pikku jännitystä Mumbaissa

Maanantai 29.12.2014 klo 20.54 - Mikko

img_05712.jpgReissun viimeinen päivä käynnistyi rauhallisesti. Lähdin aamiaisen jälkeen jälleen Calanguten rantaan, jossa ei aamusta ollut kovin paljoa ihmisiä. Istahdin yhdelle rannan lukuisista pikkubaareista ja tilasin kahvin. Kahvia ei lopulta koskaan saapunut, vaikka odottelin rantatuolilla varmaan tunnin verran. Ihan hyvä, sillä siinä auringon jo paistaessa mieli teki enemmänkin kylmää juomaa.

Kävelin pätkän rantaa ja pohdin seuraavaa siirtoa. Hotelli piti luovuttaa kymmeneltä ja rinkka seuraisi minua päivän mukana. Lentokentälle oli matkaa reilut 40 kilometriä ja erityisesti tähän vuoden aikaan täällä on todella paljon ihmisiä liikkeellä ja tiet ruuhkaisia.

Lue lisää »

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: intia, goa, mumbai, reissut

Pitkin Goan rantaa

Lauantai 27.12.2014 klo 18.19 - Mikko

img_04882.jpgGoa on Intian pienin ja vaurain osavaltio. Majoituin Pohjois-Goalle Calanguten alueelle, jossa on pitkä, kilometrien mittainen ranta. Rantoja on toki Goa täynnä ja kuuleman mukaan tämä pohjoinen on vilkkaampaa aluetta kuin rauhallisempi Etelä-Goa. Lähdin kävelemään hotellilta ilman sen suurempia suunnitelmia ja huomasin pian, että tuttu intialainen liikenne mopoineen, autoineen, riksoineen ja tiellä vilistävine eläimineen oli sellaista kuin se nyt Intiassa kuuluu ollakin.

Poikkesin isommalta tieltä pikkutielle tarkoituksenani mennä kohti rantaa. Tämän pienen hetken olikin rauhallista kävellä ja pienellä hiekkatiellä ei juuri autoja tai edes muita ihmisiä näkynyt. Törmäsin pieneen kiskaan, jossa oli Suomen lippu. Kävin jututtamassa omistajaa ja hän kertoi että heille on paljon suomalaisia asiakkaita ja ystäviä. Ostokseni hinnan hän kertoi Suomeksi.

Lue lisää »

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: intia, goa, reissut

Päivä Alibagissa ja siirtyminen Goalle

Lauantai 27.12.2014 klo 9.58 - Mikko

img_02132.jpgJoulupäivän aamuherätys oli kahdeksan tienoilla. Olin päässyt jälleen nukkumaan Sagarin veljen huoneeseen. Pohdin edellisenä iltana viimeisen Mumbai-päivän ohjelmaa ja Sagarin kanssa keskusteltuani päätin lähteä parin tunnin matkan päähän Alibagiin. Lähdin kävelemään jälleen kohti Gate of Indiaa, joka onkin tullut reissun aikana jo hyvin tutuksi. Piipahdin matkan varrella torilla, josta ostin banaaneja aamupalaksi. Saavuttuani Gate of Indialle, aloin tutkimaan lipunmyyntikojuista oikeaa jonoa. Tarjolla oli kahta eri firmaa joiden ero oli ilmeiseti hieman nopeudessa. Samalla selvisi, ettei suoraa veneyhteyttä ollut vaan katamaraani veisi ilmeisesti Mandveen, josta olisi sitten maksuton bussikuljetus Alibagiin. No ei muuta kuin lippu kouraan ja matkaan. Hintaa yhdensuuntaiselle matkalle tuli n. 2€.

Lue lisää »

2 kommenttia . Avainsanat: intia, mumbai, goa, reissut

Intian reissu lähestyy - majoittuminen paikallisen sohvalla

Lauantai 6.12.2014 - Mikko

wc2.jpgIntian reissu lähestyy. Olen hoidellut reissuun liittyviä asioita kuntoon ja kaikki alkaa pikkuhiljaa olemaan kunnossa. Intian viisumi on enää noutamista vaille valmis, majoituskuviot alkavat olemaan selvillä ja rokotuksetkin hoidossa. Tästä on kehkeytymässä mielenkiintoinen seikkailu.

Intian viisumin hakeminen meni tällä kertaa ongelmitta, sillä opin kantapään kautta sen, miten tarkkoja tietyt maat näiden viisumiasioiden kanssa ovat. Keväällä Kiinan viisumin kanssa meni oma aikansa, mutta nyt homma meni täysin putkeen. Ensin täytin hakemuksen netissä, tulostin ja allekirjoitin. Valokuva piti olla 5x5cm joten laatikostani löytyneet passikuvat eivät kelvanneet (olivat 5x3cm) ja tiesin heidän olevan tämän suhteen hyvin tarkkoja. Valokuva piti liimata (!) hakemukseen. Lisäksi tulostin matkavakuutustodistuksen ja viisumin maksutodistuksen. Hauskana yksityiskohtana oli se, että viisumin hinta oli valtaosalle maailman kansalaisista 50€, mutta entisen siirtomaaisännän Iso-Britannian kansalaisilta 156 euroa. Pientä tylytystä siis ;)

Lue lisää »

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: intia, mumbai, goa, reissut

Sisäinen konsulttini vie minut Intiaan

Lauantai 8.11.2014 klo 12.25 - Mikko

flagwall.jpgOlemme kiinnittäneet kaikissa bisneksissämme erityistä huomiota laadukkaaseen asiakaspalveluun. Kotisivukoneessa laadukas, nopea ja suomenkielinen asiakaspalvelu oli yksi menestyksen kulmakivistä. Alkuaikoina odotin kotona läppärin kanssa, että asiakaspalveluosoitteeseemme tipahtaisi viestejä ja vastasin niihin salaman nopeasti aina puolille öihin asti. Myöhemmin Kotisivukoneen asiakaspalvelutiimi kasvoi kuuden hengen kokoiseksi huipputiimiksi ja kanavina oli niin sähköposti, puhelin, foorumi kuin chattikin.

Lue lisää »

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: intia, mumbai, goa, reissut