Dubain kautta Omanin Sulttaanikuntaan

Reilu vuosi sitten lähdimme Jannen kanssa Afrikan reissulle. Nyt pohdimme seuraavaa reissua, mutta koska Janne oli epävarma työvuoroistaan, päätin varata lennot Dubaihin itselleni ja Janne liittyisi seuraan myöhemmin jos mahdollista. Janne ei saanut työvuorojaan sopimaan, joten lähdin yksin kohti Dubaita ja Omanin Sulttaanikuntaa.

Ennen reissua huomasin jonkun kyselevän Maailmanmatkaajien Facebook-sivulla Dubain ja Omanin Muscatin välisestä bussimatkasta. Siis juuri samasta etapista, joka oli itselläni tiedossa. Aiheen ympärille syntyi pitkä viestiketju ja samassa myös kokenut seikkailija Heta ilmoitti olevansa samoihin aikoihin Dubaissa. Hetan varsinainen määränpää oli Eritreassa ja myöhemmin myös ainakin Tansaniassa, Sambiassa ja Zimbabwessa. Päätimme tavata Dubaissa ja lähteä tutkimaan Yhdistyneiden Arabiemiraattien muita osia yhdessä.

Norwegianin suorat lennot Dubaihin ovat varsin edulliset, mutta lentoajat melkoisen mielenkiintoiset. Saavuin Dubaihin kolmen maissa yöllä ja otin taksin Deiran kaupunginosassa sijaitsevaan hotelliini. 

Muutaman tunnin unien jälkeen nousin ylös ja lähdin hotellin edustalle. Laitoin Hetalle viestiä ja hän kertoi olevansa juuri tulossa hotellilleni päin. Useiden päivien viestittelyn jälkeen näimme nyt ensimmäistä kertaa ja lähdimme oitis hakemaan vuokra-autoa läheisestä kauppakeskuksesta. Tarkistimme auton ja lähdimme navigaattorin avulla Dubain vilkkaaseen liikenteeseen. Muutaman harjoitusrundin jälkeen pääsimme lopulta isolle tielle ja olimme matkalla kohti Dubain ulkopuolisia emiraatteja. Oli kiva olla jälleen uudessa maassa auton ratissa. Autoilua on nyt takana ehkä jo parissa kymmenessä eri maassa.

Dubain ulkopuolella maisemat eivät olleet ihan yhtä mahtipontisia.

Heta oli kierrellyt maailmaa paljon ja juttua eri kohteista riitti. Hetan duunipaikka sijaitsi myös aivan kotini lähellä tutussa yrityksessä, joten puhuimme niin reissailuista kuin bisneksistäkin. 

Arabiemiraatit ovat hyvin karua ja hieman yllättäen Omanin rajaa lähestyttyämme alkoi näkymään myös vuoria. Ne näyttivät kuin suurilta hiekkakasoilta. Ajoimme Rash Al Khaimanin ohi ja jatkoimme kohti Sha’amia, joka sijaitsi aivan Omanin rajalla. Oman on erikoinen valtio, sillä se koostuu eri osista, jotka eivät ole kiinni toisissaan. Täällä Arabian niemimaan kärjessä on pieni pala Omania, toinen vielä pienempi pala sijaitsee Yhdistyneiden Arabiemiraattien sisällä (ja tuon pienen pläntin sisällä on vielä pieni pläntti Yhdistyneitä Emiraatteja!) ja varsinainen isompi Oman sitten taas toisaalla. 

Käytiin syömässä kebabit.

Tulimme rajalle ja ajattelimme piipahtaa kävellen Omanin puolella. Autoa ei saanut rajan yli viedä, joten parkkeerasimme sen tien varteen ja marssimme raja-asemalle. Rajavirkailijat ihmettelivät miksi halusimme kävellä rajan yli. Lähimailla ei ollut mitään, mutta kun sanoimme vain haluavamme piipahtaa ja katsoa Omanin puolelle, saimme lopulta siihen luvan.

Jatkoimme kohti Omanin raja-asemaa ja siellä syntyikin erikoinen hässäkkä. Huonosti englantia puhuva virkailija ilmeisesti luuli, että haluamme vain saapumis- ja lähtemisleimat (esimerkiksi uudistaaksemme Arabiemiraattien viisumin tms..) eikä hän ymmärtänyt, että halusimme myös piipahtaa Omanin puolella. Marssimme leimojen kanssa raja-aseman ulkopuolelle, jossa meidät pysäytettiin. Koska meillä ei ollut leimat kunnossa, meitä ei päästetty rajan yli. Palasimme takaisin ja selvitimme tilannetta. Vaikka virkailija nyt ymmärsi mitä halusimme, ei virhettä kuulemma voinut korjata ilman uutta maksua. Heta selitti kuitenkin tilanteen niin moneen kertaan, että loppujen lopuksi yksi virkailija sai pomoltaan omalla vastuullaan luvan antaa meidän mennä noin tunniksi Omanin puolelle. Hän vielä toisti että “Teidän täytyy sitten palata tai minulle tulee ongelmia”. 

Lähdimme kävelemään Omanin puolelle ja täällä ei todella ollut mitään. Kävelimme kilometrin verran tien reunaa, mutta lopulta tajusimme, ettei ollut syytä mennä pidemmälle. Palasimme takaisin ja virkailija oli tyytyväinen. Emme jääneet Omaniin! 

Heta Omanin puolella rajaa.

Jatkoimme autolla matkaa ja pysähdyimme pienelle vaatimattomalle linnoitukselle. Aurinko laski upeasti ja Heta yritti löytää geokätköä linnan uumenista. Sellaista ei kuitenkaan yrityksistä huolimatta löytynyt ja lähdimme takaisin tyhjin käsin. Ajoimme takaisin Dubaihin reilun sadan kilometrin matkan. Iso tie oli valaistu ja ruuhkaa alkoi olemaan melkoisesti Dubaihin lähestyessämme. Välillä sai todella ajella kieli keskellä suuta kun katumaastureita ajoi ohi vasemmalta ja oikealta. 

Tämä vanha linnoitus ei ollut niitä merkittävimpiä näkemiäni.. :)

Oli mukavaa nähdä myös Dubain ulkopuolista aluetta. Kuten Dubain ja Abu Dhabin välillä, myöskään täällä ei matkan varrella ollut kuin pääasiassa kuivaa ja karua aavikkoa. Muiden emiraattien kaupungit olivat Dubaihin nähden hyvin vaatimattomia, eikä erityistä nähtävää juurikaan ollut. 

Koska auto oli vuokrattuna meille aamu kymmeneen asti, päätimme ajaa vielä rantaan. Söimme sushit ja kävelimme hieman rannassa. Upea “seitsemän tähden” hotelli siinsi värikkäänä pienellä saarella rannan edustalla. Lopulta ajoimme takaisin Deiran alueelle, pysäköimme auton kadun varteen ja lähdimme hotelleille lepäilemään.

Aamulla palautimme auton ja lähdimme metrolla kohti upeaa Dubai Marinaa. Dubai on levittäytynyt todella laajalle alueelle ja matkaa täältä lentokentän läheltä Deirasta oli reilut parikymmentä kilometriä. Metromatka kesti puolisen tuntia. Olin tällä alueella Kimmon kanssa nelisen vuotta sitten, jolloin se oli vielä huomattavasti enemmän rakenteilla. Alue on todella näyttävä. Kilometrien mittainen kävelytie kiertää aluetta ja korkeat pilvenpiirtäjät täyttävät maiseman. Piipahdimme lyhyesti rannassa, mutta kovin pitkään emme täällä ehtineet olla. Bussini lähtisi kohti Omania kolmelta, joten hetken kierreltyämme ja ruokailun jälkeen lähdimme kahden maissa paluumatkalle. Heta olisi vielä illan Dubaissa, sillä lento Eritreaan lähti vasta kolmeltä yöllä (loppujen lopuksi myöhästymisen jälkeen vasta viiden maissa aamulla!)

Saavuimme metrolla Dubai Marinaan.

Komiat on maisemat!

Ehdin bussin lähtöpaikalle vain hetkeä ennen sen lähtöä. Näytin kännykästä edellisenä iltana ostamaani lippua, mutta se ei kelvannut ja minut ohjattiin tien toiselle puolelle toimistolle tulostamaan vahvistuslappu. Menin nopeasti tien yli ja selitin tympääntyneelle toimistotädille tarvitsevani tulostetun lipun. Lopulta sain kuin sainkin lipun tulostettua ja juoksin takaisin bussille, joka lähti lähes saman tien matkaan.

Kerkesin juuri ja juuri bussiin.

Noin puolentoista tunnin ajon jälkeen saavuimme rajalle. Dubain rajalla maksoin ensin 35 dirhamin maksun (vajaa 10 euroa), jonka jälkeen jonotin parisenkymmentä minuuttia passijonossa. Seuraavaksi oli vuorossa Omanin tulli, jossa oltiinkin tarkkoja. Kaikkien matkustajien reput laitettiin tiskille ja ne käytiin läpi. Tarkistuksen jälkeen tavarat laitettiin vielä maahan siistiin jonoon ja matkustajat käskettiin sivuun. Huumekoira nuuhki reput muutamaan kertaan läpi, jonka jälkeen saimme jatkaa matkaa.

Varsinaiselle raja-asemalle oli matkaa useampi kilometri. Passin tarkastus suoritettiin hienossa rakennuksessa, jossa ei ollut kovinkaan paljon muita rajanylittäjiä. Parin kymmenen minuutin jonottamisen jälkeen sain passiini 10 päivän viisumin ja hintaa sille tuli 5 rialia, eli reilut 12 euroa. Kun pääsimme jälleen jatkamaan matkaa, oli aurinko jo laskeutunut ja matkaa oli vielä reilusti jäljellä. Muutamia matkustajia tiputettiin matkan varrelle ja lähestyessämme Muscatia katsoin puhelimen kartasta, että majapaikkani oli myös matkan varrella. Pyysin kuskia jättämään minut hotellin kohdalla ja lopulta huomasin olevani moottoritien varrella jossain Muscatin esikaupunkialueella.

Hotelli oli kuitenkin varsin lähellä ja kirjauduin sisään. Saavuttuani hotellille kello oli jo lähempänä ilta yhtätoista, joten päätin jatkaa alueeseen tutustumista aamulla. Hoidin muutamia työjuttuja ja painuin pehkuihin.

Aamulla lähdin tutustumaan Muscatiin. Nappasin hotellin edestä taksin ja kysyin suurin piirtein hintaa tietylle alueella rannan lähellä. Kuski kysyi “Mitä maksat?” ja selvisi, ettei Omanissa käytetä takseissa mittareita. Jokainen taksikyyti neuvotellaan erikseen. Minulla ei ollut mitään hajua mitä taksi maksaisi ja tingin niin pitkään, että lopulta kuski kieltäytyi (ero hinnassa oli n. 3 euroa). Nousin taksista eikä kuski huudellut perään, joten oli oletettavaa, että hinta oli sitten suurin piirtein oikea. Lähdin jatkamaan jalan ja hetken käveltyäni nappasin toisen taksin ja sain nyt hinnan hieman halvemmalla ja samalla myös varmistui että täällä todella ei käytetä mittareita.

Helikopteri lensi aivan ylitseni rannalla.

Pääsin rannalle ja lähdin kävelemään pitkin upeaa leveää hiekkaa. Aurinko paistoi todella kuumasti ja lämpöä oli lähemmäs kolmekymmentä astetta. Kävelin aivan rannan päähän ja nousin kadulle. Jatkoin matkaa hienolle asuinalueelle, jossa tiet olivat upeasti hoidettuja ja palmut reunustivat teitä. Muutenkin täällä Omanissa on ollut todella siistin ja järjestelmällisen näköistä. Toki alue on pohjimmiltaan karua ja kuivaa, mutta erittäin siistiä. Värikkäät kukat reunustavat teitä, tiet ovat hyvässä kunnossa ja katumaasturit paahtavat ohi kovalla vauhdilla.

Tiet ovat  huippukunnossa ja tienvierukset moninpaikoin viimeisen päälle siistejä.

Oman oli vielä 70-luvulla hyvin sulkeutunut ja alkeellinen maa, jossa ei ollut juuri päällystettyjä teitä saatika sähköä. Vasta Sulttaani Qaboos bin Said al Saidin tultua valtaan, alkoi tapahtumaan. Maa avautui ja öljyvaroilla alettiin rakentamaan infrastruktuuria ja nyt Oman on kehittynyt ja käsitykseni mukaan varsin hyvin voiva valtio, jossa on ilmainen koulutus ja hyvä sairaalajärjestelmä. Maan öljyvarat eivät ole yhtä suuret kuin naapurimaa Arabiemiraateilla eikä täällä näe samanlaisia överirakennuksia. 

Kävelin toista kymmentä kilometriä hieman päämäärättömästi ja lopulta nappasin taksin, jolla ajoin Mutrahiin, joka oli vanhaa Muscatia. Minulle oli hieman epäselvää missä Muscatin varsinainen keskusta sijaitsee ja luettuani hieman muita blogeja tajusin, ettei sitä oikein muutkaan tiedä. Mutrah basaareineen on nyt ehkä lähimpänä perinteistä keskustaa, mutta erityisen vakuuttava tämä alue ei ollut. Suuret risteilijät pysähtyivät tähän rantaan ja alueella näkyi paljon länsimaalaisia turisteja. Pysähdyin syömään ja naputtelemaan blogia. Henkilökunta ei ollut erityisen palvelualtista eivätkä he myöskään osanneet opastaa minua sishabaariin. Jo useita päiviä reissussa eikä vieläkään sishan sishaa.. mitäköhän Jannekin tästä sanoisi.

Muthrat

Ruokailun jälkeen otin taksin ja kuski vei minut “The Cave” nimiseen ravintolaan, jossa oli kuulemma sishapiippua tarjolla. Paikka olikin melkoisen komia paikka, jonne oli myös pukukoodi, jota sandaalit jalassa nyt rikoin pahemman kerran. Paikka oli kuitenkin melkein tyhjillään ja otin melko kalliin sishan (5 realia, eli n. 12,5 euroa) ja tölkin kokista. Oluttahan täällä ei ole tarjolla, kuten ei juuri Dubaissakaan.

Vesipiippupaikkani.

Saavuin samalle rannalle, josta aamulla aloitin. Kävin syömässä ja kävelin rannan tuntumassa. Katu oli heikosti valaistu ja leveä rantahietikko oli aivan pimeä. Ihmisiä ei ollut kovin paljon liikkeellä. Kävin vielä istumassa kahvilassa, jonka jälkeen nappasin taksin ja lähdin hotellille. Huomenna aamulla haen auton ja lähden ajamaan kohti Suria ja sen tuntumassa oleville luonnonnähtävyyksille.