Upea viikko New Yorkissa - duunia ja nähtävyyksiä

Share |

Maanantai 3.10.2016 klo 23.26 - Mikko


Olemme tehneet yhteistyötä Amchamin kanssa ja viimeksi Pikkuyrittäjät olivat mukana Amchamin kanssa heinäkuussa Porissa Suomi Areena -tapahtumassa. Pikkuyrittäjiin ihastuneet amchamilaiset pyysivät meitä mukaan markkinoimaan New Yorkissa järjestettävää koulutusalan tapahtumaa, jossa puhuisi myös vahvat kotimaiset nimet Peter Vesterbackasta ja Saku Tuomisesta alkaen.

Innoistuimme ajatuksesta kuitenkin niin kovasti, että päätimme lähteä itsekin New Yorkiin edustamaan Pikkuyrittäjiä ja suomalaista koulutusjärjestelmää sekä tutustumaan tietysti tähän upeaan suurkaupunkiin. Päätimme lähteä reissuun toiminnanjohtaja Virpin, viestintämoguli Tonin ja kahden Pikkuyrittäjän Hillan ja Sannin kanssa.

IMG_5271.JPG

New Yorkin reissu oli täydellinen palanen kansainvälisyyttä pursuavaan syksyymme. Viikkoa aikaisemmin kävimme pokkaamassa Oslossa International Partnership Networkin kilpailussa "Euroopa paras" -tittelin ja nyt olimme matkalla rapakon taakse suureen maailmaan. Muita kansainvälisiä juttuja on vielä tulossa heti pian New Yorkin reissumme jälkeen, joten syksy on todella kiinnostava ja innostava!

Valmistauduimme reissuun huolella. Hommasimme yhtenäisiä asuja, hoidimme viestintää, tutustuimme tapahtuman ohjelmaan, kiirehdimme englanninkielisten materiaaliemme tekemistä ja järjestelimme lennot ja majoitukset kuntoon. New York on muuten varsin kallis paikka majoittua ja päätimme ottaa lopulta Airbnb asunnon Harlemista, jonka katukuva vielä parisenkymmentä vuotta sitten oli rikollisuuden värittämä.

Matkajärjestelyt vaativat pientä säätöä, sillä Virpi ja Sanni lähtivät päivää myöhemmin ja minä matkaisin puolestaan suoraan Saksaan Hillan ja Tonin palatessa Helsinkiin. Näin ollen lähdimme perjantaina kahdella eri lennolla ja tyttäreni Hilla lensi yhdessä Tonin kanssa. Onneksi lennot lähtivät lähes samaan aikaan, joten homma hoitui sutjakkaasti. Lopulta olimme matkalla Isoon Omenaan! Minä Reykjavikin kautta ja Hilla Tonin kanssa Oslon kautta. 

20160923_160555.jpg

20160923_185602.jpg

Saavuin Nykiin hieman aikaisemmin ja selvisin maahantuloselvityksistä noin 15 minuutissa, joka oli aika uskomatonta. Hilla ja Toni joutuivat vetämään pidemmän kaavan kautta ja jonotusta kertyi pitkälti toista tuntia. Nappasimme taksin, joilla on kiinteä taksa Manhattanille. Ilta oli jo hämärtynyt kun saavuimme Lenox Avenuelle, jolla Airbnb asuntomme sijaitsi. Pyörimme hetken asunnon ympärillä, sillä emme heti tajunneet mistä meidän piti mennä sisään. Kun pääsimme rappukäytävään, huomasimme ettei avain käynyt asunnon oveen. Koputimme oveen ja sieltähän tulikin vastaan toinen Airbnb-asukas. Totesimme, että toisin kuin ohjeissa oli kirjoitettu, oli meidän kämppä sittenkin yksi kerros alempana.  Lopulta pääsimme kuitenkin majoittumaan oikein mukavaan asuntoon. Uni tuli totisesti silmään!

IMG_5126.JPG


Lauantai 24.9.

Heräsimme aikaeron vuoksi melko aikaisin ja lähdimme Hillan kanssa kävelemään kaupungille. Empire State Building siinsi etelässä ja lähdimme kävelemään sitä kohti. Tässä kohtaa oli vaikea uskoa, että rakennukselle olisi matkaa kymmenisen kilometriä. Saavuimme keskuspuiston pohjoispäähän, jossa törmäsimme kymmeniin ja satoihin lenkkeilijöihin, jotka olivat lähteneet juoksemaan puistoon heti aamutuimaan. 

IMG_4695.JPG IMG_4663.JPG


IMG_4678.JPG

Kävelimme puistossa ja lopulta puiston vierusta. Ohitimme Guggenhaimin, johon tulisimme myöhemmin vielä palaamaan. Kävelimme kilometri tolkulla ja lopulta ohitimme puiston ja nyt alue alkoi näyttämään Hillankin mielestä enemmän siltä Manhattanilta, johon hän oli kuvissa tutustunut. Ihmiset jonottivat Applen ison lasisen kuution edessä pääsyä myymälään. Hilla olisi halunnut käydä piipahtamassa myymälässä, mutta päätimme tulla katsomaan jonotilannetta myöhemmin. Onneksi Microsoftin myymälän edessä ei ollut samanlaista jonoa ja pääsimme myöhemmin käymään siellä ;-)

IMG_4669.JPG

Päätimme jättää varsinaiset nähtävyydet kuten Empire State Buildingin ja Vapauden patsaan sunnuntaille, jolloin Virpi ja Sannikin olisivat paikalla. Nyt matkamme jatkui kaupunkia ihmetellen kohti Times Squarea, jonne lopulta pääsimmekin. Aukio oli täynnä ihmisiä ja valomainokset toivottivat meidät tervetulleiksi. Hilla oli täynnä intoa ja halusi kahlata läpi kaikki aukiota reunustavat kiinnostavat kaupat kuten suklaakauppa Hersheyn, Disney Storen ja M&M:n. Kävimme myös 5. kerroksisessa H&M-liikkeessä. 

IMG_4711.JPG IMG_4702.JPG
IMG_4731.JPG IMG_4748.JPG
IMG_4767.JPG


Jatkoimme vielä Times Squarelta eteenpäin. New Yorkissa on helppo liikkua, sillä kadut on numeroitu ja jo pelkän kadunnumeron perusteella voi arvioida kuinka kaukana jokin paikka on. Kaupunki on myös kokonaisuutena varsin erilainen ja mielestäni paljon kiinnostavampi kuin Chicago, jossa vierailin viime huhtikuussa. Pyörimme pitkin ja poikin ja lopulta alkuillasta saimme viestin, että Virpi ja Sanni olivat matkalla kämpille. Lähdimme etsimään sopivaa metrolinjaa ja hyppäsimme metroon, jolla pääsimme perille juuri hetkeä ennen Virpiä ja Sannia, joilla oli ollut suora lento Helsingistä.  Lähdimme vielä illalla pyörimään kaupungille ja pistäydyimme mm. Colombia Universityn kampusalueella. 


IMG_4803.JPG IMG_4816.JPG


Sunnuntai 25.9.
Sunnuntaina lähdimme jälleen liikkeelle heti aamusta alkaen ja aurinko lämmitti jo mukavasti. Otimme metron downtowniin ja kävelimme ensimmäisenä Empire State Buildingille, joka oli aikoinaan valmistuessaan maailman korkein rakennus. Olimme ostaneet New York CityPassit ja pääsimme niillä jouhevasti sisään. Jonoa ei ollut juuri lainkaan, joka oli todellakin positiivinen yllätys. 
IMG_4833.JPG IMG_4836.JPG
IMG_4851.JPG IMG_4854.JPG
Nousimme 86 kerrokseen, josta aukesi upeat näköalat Manhattanin yli. Räpsimme kuvia ja ihmettelimme valtavaa kaupunkia.  Faktoja Empire State Buildingista
  • Empire State Building oli valmistuessaan 1.5.1931 maailman korkein rakennus ja oli sitä aina vuoteen 1970 asti kunnes sittemmin tuhoutuneet WTC-tornit valmistuivat
  • Rakennuksessa on 102 kerrosta (kävimme 86. kerroksessa) ja korkeus on 381 metriä (antenni 449 metriä)
  • Huolimatta valtavasta koostaan ja tuon aikaisista rakennusmenetelmistä, rakennus valmistui vain 20 kuukaudessa. Se alitti niin tavoiteaikataulun kuin budjetinkin. 
  • 3400 rakentajaa työskenteli työmaalla päivittäin. Rakennusprojektin aikana viisi työntekijää kuoli.
  • Vuonna 1945 armeijan B-25 lentokone törmäsi rakennuksen 78 ja 79 kerroksiin aiheuttaen valtavan tulipalon, joka saatiin kuitenkin hallintaan vain 40 minuutissa. Vaurioituneet kerrokset avattiin uudelleen vain muutamaa päivää myöhemmin.
  • Törmäyksessä yhden hissin vaijerit katkesivat ja eräs naishenkilö tippui hissin mukana 75 kerrosta alaspäin selviten kuitenkin hengissä
  • Rakennuksen huipun radiomasto oli alunperin tarkoitettu ilmalaivojen telakoitumiseen, mutta se osoittautui liian vaaralliseksi

IMG_4877.JPG

IMG_4890.JPG

IMG_4931.JPG
Empire State Buildingin jälkeen lähdimme jatkamaan jalan ja kävelimme kohti Manhattanin eteläkärkeä. Pysähdyimme matkan varrella muutamissa puistoissa, jotka ovat todella virkistäviä paikkoja pilvenpiirtäjien lomassa. Kävimme myös hyvin vaikuttavalla "9-11" muistomerkillä, suurella vesimonumentilla. Kävimme myös sortuneiden tornien perustuksiin rakennetussa museossa, joka oli varsin huikea ja isolla rahalla tehty. Voima jolla rakennukset ovat sortuneet on ollut jotain uskomatonta ja tällä paikalla on totisesti käynyt aikamoinen kuhina melko tarkalleen viisitoista vuotta sitten.
IMG_4945.JPG
IMG_4945.JPG
IMG_4959.JPG

Jatkoimme kävellen matkaa ja piipahdimme mm. Wall Streetillä. Lopulta saavuimme satamaan, josta nousimme Staten Islandille vievään lauttaan. Aurinko paistoi kun nousimme lautasta saarelle. Kiersimme Vapaudenpatsaan, joka näytti Empire State Buildingista katsottuna kovin pieneltä, mutta nyt upealta ja ylväältä. Patsas ei ole aina ollut vihreä, vaan vuosien saatossa kuparinvärinen patsas on muuttunut nykyisen kaltaiseksi. 
IMG_4990.JPG
IMG_5002.JPG

IMG_5040.JPG

IMG_5053.JPG

Palasimme takaisin Manhattanille ja kävelimme hetken eteläkärjessä, joka oli oikein viihtyisän näköistä aluetta. Otimme taksin John’s Pizzeriaan, jossa Virpi oli aikaisemmalla New Yorkin reissulla käynyt syömässä. Ja täytyy myöntää, että pizzat olivat kyllä erittäin hyviä!
IMG_5082.JPG
IMG_5087.JPG
Kahden ensimmäisen päivän ja reilun 40 kilometrin kävelyn jälkeen voidaan todeta, että New York on todella kiehtova ja upea kaupunki. Nähtävää riittää todella paljon!
IMG_5102.JPG
IMG_5112.JPG
Maanantai 26.9.
Söimme aamupalaa Central Parkissa. Japanilaiset äidit kokoontuivat lammen rannassa ja höpöttivät kovaan ääneen keskenään. Lampi oli vihreä liejusta ja sorsat tepastelivat rantavedessä. Kävelimme muutaman kilometrin matkan ja pysähdyimme Guggenhaim-museoon. Osa museosta oli kiinni, mutta esillä oli mm. Suomessakin huomiota herättänyt kultainen vessanpönttö. Ihmiset jonottivat vuoroaan vessaan, jossa pönttö sijaitsi, mutta emme jääneet odottamaan tuntia. Kaikenlaisen takia ne ihmiset ovatkin valmiita jonottamaan! :)
IMG_5136.JPG
IMG_5139.JPG
Museorakennus oli hieno, mutta itse näyttely ei minussa aiheuttanut suuria tunteita. Hilla oli kiinnostunut tauluista ja muista taideteoksista ja olisi viihtynyt museossa ehkä pidempäänkin. Olimme kuitenkin sopineet treffit YK:n talolle, jossa työskenteli Virpin ystävä ja hän oli luvannut esitellä meille rakennusta sisäpuolelta. Päästyämme paikalle saimme kuitenkin kuulla, että edellisen viikon korkea-arvoisen tapahtuman vuoksi rakennus oli edelleen suljettu ulkopuolisilta, emmekä päässeetkään sisään. 
IMG_5156.JPG
IMG_5157.JPG
IMG_5166.JPG
IMG_5192.JPG
Tämä ei kuitenkaan lannistanut, sillä nähtävää riitti yllin kyllin. Piipahdimme mm. tunnetussa leivospuodissa ja kävelimme Rockefeller Centerin edustalla. Tässä kohtaa Virpi ja Sanni lähtivät takaisin Harlemiin päin ja me Hillan kanssa Time Squarelle ostamaan hieman tuliaisia. Virpillä ja Sannilla kävi paluumatkalla uskomaton tsägä kun he törmäsivät John Lennonin muistoksi rakennettulla Strawberry Fieldillä itse Yoko Onoon! Virpi ei ollut uskoa silmiään kun hän tajusi, ettei kyse ollutkaan vain patsaasta, vaan ihka oikeasta legendasta.
IMG_5216.JPG
IMG_5224.JPG
IMG_5284.JPG
IMG_5312.JPG
Presidentinvaalikampanja käy kuumana. 

Saavuimme Hillan kanssa takaisin kämpille kasa Hershey-suklaata mukanamme. Jätimme suklaat huoneemme lattialla ja se osoittautuikin aikamoiseksi virheeksi! Vaikka asuntomme oli tilava ja viihtyisä, oli siellä ongelma joka ei kuitenkaan liene alueella kovin harvinainen. Huomasimme illalla muutaman hiiren juoksevan huoneen poikki ja aamulla totesimme niiden järsineen suklaat syöntikelvottomiksi. Hilla sai aluksi slaagin, mutta rauhoittui sitten.  Suhtauduin hiiri-ongelmaan varsin leppoisasti, sillä erityisesti Harlemissa tämä tuskin on aivan poikkeuksellista etenkin kun asuntomme sijaitsi metrolinjan päällä. Asunto oli myös edullisimpia mitä Airbnb:n kautta löysimme viidelle hengelle, mutta toisaalta ihan halpojahan nämä kämpät eivät kyllä olleet. 

IMG_5246.JPG

Virpi ja Toni valmistelevat Pikkuyrittäjät-asuja kuntoon :)

Tiistai 27.9.

Tiistaina olikin sitten vuorossa duunipäivä. Lähdimme aikaisin aamulla downtowniin ja saavuimme perille tapahtumapaikalle juuri ajoissa. Paikalla oli myös paljon suomalaisia sekä Suomesta että täältä Jenkkilästä. Pääsimme myös pitchaamaan Pikkuyrittäjät-konseptia ja Virpi oli aivan liekeissä! Myös Hilla ja Sanni olivat lavalla ja Virpi kysyi lopuksi heiltä muutaman kysymyksen. Tapahtumassa koulutusalan startupit pitchasivat liikeideoitaan ja sijoittajista koostuva raati kyseli lisäkysymyksiä. Muutama firma vaikutti jopa ihan kelvolliselta ja kaiken kaikkiaan koko Yhdysvaltojen koulutusmarkkina kuulostaa todella kiinnostavalta ja valtavan suurelta. Pikkuyrittäjät herätti runsaasti kiinnostusta osallistujien joukossa ja samanlaista konseptia toivottiin myös Yhdysvaltoihin.

IMG_5258.JPG

Törmäsin sattumalta myös ystävääni Chris Pfaffiin, jonka kanssa olen ollut aikaisemmin yhteyksissä niin AddSearchin, Hostawayn kuin Pikkuyrittäjienkin osalta. 

Keskiviikko 28.9.
Keskiviikkona oli välipäivä, joten päätimme vuokrata auton ja lähteä hieman kaupungin ulkopuolelle. Ajoimme New Jerseyhin, jossa pysähdyimme valtavan kokoiseen kauppakeskukseen. Hilla oli jo aikaisemmin ostanut downtownissa kaikenmaailman purkkeja Victorias Secretistä ja nyt törmäsimme Victorias Secretin Outletiin. Hillalla oli matkassa mukana omaa Pikkuyrittäjät-esiintymisillä itse tienattua rahaa, jota oli nyt mukava käyttää reissussa. Kassi täyttyi tuotteilla niin omaan käyttöön kuin tuliaisiksi ja synttärilahjoiksikin. Päätimme ostaa myös hiirten syömien suklaiden tilalle uudet tuliaiset täältä. Kauppakeskuksesta tarttui mukaan myös muutamat kengät ja Hillan treenivaatteita. 

Jatkoimme matkaamme Staten Islandille pitkää siltaa pitkin, jonka ylitys maksoi 15$. Maksoimme useassa kohdassa myös tietulleja, jotka ovat täällä yleisiä. Ajoimme Long Islandille, joka on varmasti upea paikka. Tällä kertaa kuitenkin sää ei ollut paras mahdollinen ja muutenkin tunnelma oli jollakin tavalla kuin kauhuleffasta. Moni paikka näytti autiolta, tuuli tuiversi ja heilutti aavemaisesti risteyksissä roikkuvia liikennevaloja ja ilma oli kalsean pilvinen. Kuitenkin autoretki oli todella onnistunut ja oli mukava nähdä New Yorkia myös Manhattanin ulkopuolella. Long Beach oli kaikesta huolimatta upean näköinen ja kesällä alue varmasti kuhisee elämää. Tänne voisi tulla vaikka uudelleenkin!
IMG_5336.JPG
IMG_5342.JPG
IMG_5376.JPG
IMG_5378.JPG
Lähdimme ajamaan takaisin Harlemiin pienessä tihkusateessa. Pyyhkijät olivat melko huonot ja ajoittain oli vaikea nähdä eteensä. Lopulta lähestyimme kuitenkin Manhattania ja pilvenpiirtäjät toivottivat meidät jälleen tervetulleiksi. Pysäköimme auton korttelin päähän asunnoltamme.

Torstai 29.9.
Torstaiaamu oli yhtä hässäkkää. Virpi ja Toni lähtivät aikaisin aamulla lenkille kuten olivat tehneet pari päivää aikaisemminkin. Pakkasimme kamat paluumatkaa varten mukaan ja aamutoimihässäkässä hajoitimme vessanpöntön niin, että oli vähällä syntyä kunnon vesivahinko. Jo aikaisemmin olimme rikkoneet vahingossa vessan lavuaarin hanan, jonka putkimies kävi korjaamassa. 
20160929_094227.jpg

Omistajan alakerran toimistossa työskentelevä ystävä piipahti paikalla katsomassa tilannetta ja katkaisi veden vessanpöntöstä. Juttelin omistajan kanssa, joka ihmetteli rajua elämäämme asunnossa - huumorilla kuitenkin!  Lopulta saimme kamat mukaan ja lähdimme kävelemään kohti autoamme, joka oli vielä aamupäivän käytössämme.
Pysähdyimme matkan varrella aamupalalla Sannin 13-vuotissynttäreiden kunniaksi. Tungimme laukut autoon ja ajoimme Tonin kanssa 33rd Streetille Virpin ja tyttöjen kulkiessa metrolla tapahtumapaikalle. Saimme palautettua auton ja nappasimme taksin, jonka turbaanipäinen kuljettaja oli melkoinen tapaus. Pääsimme kuitenkin perille Etelä-Manhattanille ja pääsimme aloittamaan viimeisen tapahtumapäivän.

20160929_105545.jpg

Tänään lavalla oli useita suomalaisia koulutusalan tekijöitä kuten ex-Rovion Mighty Eagle Peter Vesterbacka, Saku Tuominen, maailman parhaimpien matematiikan opettajien joukkoon kuuluva Maarit Rossi ja muutamia muita. Pikkuyrittäjät-konseptimme herätti jälleen ihastusta niin suomalaisten kuin Jenkkienkin keskuudessa.  Puheenvuorot olivat hyviä ja tämän matkan aikana moni mielessä pyörinyt asia konkretisoitunut ja jäsentynyt aivan uudella tavalla. Nyt on mieli täynnä kaikenlaisia uusia ideoita toiminnan kehittämiseksi ja laajentamiseksi. Tapasimme monia ihmisiä, niin suomalaisia kuin amerikkalaisiakin ja joistain kontakteista voi tulevaisuudessa olla todellakin hyötyä.

IMG_5406.JPG

IMG_5421.JPG

Tilaisuuden jälkeen lähdimme suoraan lentokentälle. Onneksi huomasin aamulla, että oma lentoni ei lähtenytkään muiden tapaan JFK:lta (jonne myös saavuin) vaan Newarkista. Olisikin ollut aikamoinen hulabaloo huomata vasta kentällä, että minun pitäisikin olla parin tunnin ajomatkan päässä toisella kentällä. Hyppäsin taksiin, jonka hinta oli 80$ + osavaltion ylityksestä tullut 12$. Tähän vielä tipit päälle niin hintaa lentokenttätaksille tuli nohevat 110$. Aluksi ruuhka oli aivan mieletön ja ensimmäinen puolikilometriä madeltiin todella hitaasti. Tunnelin jälkeen matka kuitenkin nopeutui ja olin hyvissä ajoin lentokentällä.
Matka kohti Frankfurtia ja sieltä Salzburgia oli valmis alkamaan!

Avainsanat: reissut, usa, new york, pikkuyrittäjät


Kommentit

5.10.2016 18.15  Ellu

Olipas värikäs reissu :) Spiderman, Robocop (ehkä), Hulk ja Hilla yhteiskuva oli hauska. Mikäs mahtaa olla Hillan super power? Shoppailuko? ;)

Onnea palkinnosta! Taitaa olla merkki siitä, että olette oikealla tiellä Pikkuyrittäjät jutun kanssa.

Eikös tuo New Yorkin alla oleva maa ole joskus lunastettu amerikan intiaaneilta jollain muutamalla dollarilla, vai miten se tarina menikään. Ja nyt samalla paikalla on tuollainen mega city, joka on varmasti aikamoinen rahakone.

5.10.2016 20.12  Mikko

Kiitos Ellu jälleen kommentoinnista! Olinkin jo vähän huolissani kun meni monta päivää!! ;)

Joo eiköhän tuo shoppailu voisi olla aika sopiva superpoweri :) New York ei kyllä mikään edullinen paikka ollut, paitsi tietysti jotkut tuotteet. Tuo shopping mall oli kuitenkin varsin hyvä ja siellä oltiinkin sitten useampi tunti.

Muistelin myös tätä Manhattanin historiaa ja jotain tuollaista se oli. Kaupunki on kyllä tosi mega, mutta toisaalta sen skyline kalpenee kyllä vaikkapa Dohalle - mutta tietysti tunnelma on Nykissä jotain aivan muuta kuin näissä Lähi-idän keinotekoisissa mestoissa.

24.1.2024 11.14  Alli

Kiitos tästä monipuolisesta kirjoituksestasi, minua viehättää myös teidän Pikkuyrittäjät -konseptinne, toivottavasti se on ollut menestys. Todella upeaa, että Pikkuyrittäjät pääsi edustamaan koulutusalan tapahtumassa tuolloin, sen täytyy olla ollut hieno reissu kaikille teille. Minullakin olisi haaveena päästä New Yorkin valomainosten alle ihastelemaan kaupungin menoa tässä lähitulevaisuudessa.


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini