Saapuminen Kuwaitiin, Insha Allah!

”Insha Allah!” (jos Allah suo!) toivotti bangladeshilainen siirtotyöläinen Jalal, kun kerroin saapuvani Kuwaitiin n. 4:25 iltapäivällä. Hän pyysi minua lähettämään viestin koneen laskeuduttua ja hän tulisi minua vastaan. Jalal asuu noin 15 minuutin ajomatkan päässä kentältä ja majoittuisin hänen luokseen kahdeksi yöksi Couchsurfing.comin kautta veloituksetta.

Olin 10-vuotias kun Persianlahden sota syttyi ja Irak hyökkäsi Kuwaitiin vuonna 1990. Kolmen päivän taisteluiden jälkeen ylivoimainen Irak miehitti Kuwaitin, jota se piti omana maakuntanaan. Syyt sodan syttymiselle olivat kuitenkin pääasiassa taloudellisia, sillä Irak oli lainannut Kuwaitilta noin 80 miljaria dollaria Iranin vastaiseen sotaan, eikä pystynyt maksamaan lainaansa takaisin. Kuwaitin rikkaudet ja erityisesti öljyvarat kiinnostivat ja useista neuvotteluyrityksistä ja Yhdysvaltain sekä silloisen Neuvostoliiton vetoomuksista huolimatta Irak päätti valloittaa kovaotteisesti piskuisen naapurimaansa.

Maailma reagoi tilanteeseen ja lopulta Jenkkien johtama liittouma karkotti irakilaiset Kuwaitista. Perääntyvät irakilaisjoukot jättivät taakseen suurta tuhoa Kuwaitin infrastruktuurille ja sytytti useita öljykenttiä tuleen.

Ennen saapumista Kuwaitiin vietin vielä puolipäivää Bahrainin entisessä pääkaupungissa Musharraqissa, joka sijaitsee aivan lentokentän tuntumassa. Sovin eilisen taksikuskini kanssa, että veisin rinkkani lentokentälle, jonka jälkeen hän heittäisi minut kaupungille. Lentokentällä ei ollut kuitenkaan mitään paikkaa rinkalle, joten lopulta sovin pitäväni rinkkaani Rafin autossa ja hän tulisi hakemaan minua kentälle myöhemmin päivällä.

Kalatori Muharraqissa

Muharraqia

Sishakuppila

Kiertelin kaupungilla tovin, piipahdin syömään kanaa ja riisiä (1,1 dinaria vesipullon kanssa) ja istahdin toviksi vesipiipulle (1 dinaria). Saavuin paikalle juuri ennen sulkemisaikaa, sillä näin viikonloppuna monet lähtevät päivällä moskeijaan rukoilemaan. Kovaääninen rukouskutsu ja ilmeisesti jonkinlainen saarna kaikui kaiuttimista kun istuin sishakuppilan terassille. Hikikarpalot valuivat otsalta ja siemailin tölkillisen kokista sekä pari kupillista teetä.

Saapuminen Kuwaitiin

Jazeera-yhtiön kone ei ollut puolillaankaan lennolla Bahrainista Kuwaitiin. Saapumista Kuwaitiin ei oltu tehty kovin helpoksi. Kaikkiin nyt vierailemiini kolmeen maahan ei ole tarvinnut hankkia viisumia etukäteen, vaan sen on voinut ostaa saapuessaan lentokentältä. Qatarissa (n. 25 euroa) ja Bahrainissa (n. 65 euroa) tämä kävi kätevästi passintarkastuksen yhteydessä, mutta täällä homma oli tehty monimutkaiseksi.

Ensin ohitin pitkät passijonot ja suuntasin viisumitiskille yläkertaan. Itseasiassa jos en olisi etukäteen lukenut Annika Travelloverin blogista tästä hieman monimutkaisemmasta systeemistä, olisin saattanut jäädä jonottamaan turhaan tähän ensimmäiseen huoneeseen. Viisumitiskillä nappasin vuoronumeron, jonka jälkeen huomasin, että viisumia varten pitää olla paikallista rahaa. Kävelin viereiselle rahanvaihtopisteelle, jossa jonottaminen kesti sen verran kauan, että vuoroni viisumitiskillä ehti jo mennä. Hain rahanvaihdon jälkeen uuden vuoronumeron ja seurasin hieman muiden ihmisten tekemisiä. Viereisellä kopiokoneella kävi kuhina kun ihmiset ottivat passeistaan kopioita.

Leimat viisumissa ja sitten vielä yhteen jonoon jonottamaan!

Marssin myös itse kopiokoneelle ja nappasin yhden kopion. Tämän jälkeen huomasin kuinka edelläni ollutta naista kehotettiin ostamaan merkkejä (stamps) automaatista viisumia varten. Seurasin perässä ja syötin kolme dinaria (1 dinari = n. 3,6 euroa) automaattiin ja painoin painiketta kolmesti. Sain kolme merkkiä juuri ennen omaa vuoroani. Virkailija katsoi passiani ja täyttämääni viisumikorttia, jonka jälkeen hän liimasi merkit viisumiin. Tämäkään ei vielä riittänyt vaan jouduin vielä toiseen jonoon, jossa viisumi sitten virallisesti leimattiin.

Huhhuh! Nyt kiireesti takaisin alakertaan, jossa passijonot olivatkin jo ehtineet lyhentymään ja kun minulla oli jo leimat passissa, pääsin ohittamaan tiskin suoraan vierestä. Näin olin lopulta päässyt maahan ja hakemaan rinkkaani, joka olikin jo nostettu pois hihnalta.

Laitoin Jalalille viestiä, että olin päässyt ulos ja hän kuittasi tulevansa hetken kuluttua terminaalin eteen. Lopulta hyppäsin Jalalin tummansiniseen Chevroletiin ja aloitimme matkan kohti hänen asuntoaan.

Jalalin kotirappuun noustiin hissillä suoraan ulkoa

Ilta oli jo hämärtynyt kun saavuimme 7-kerroksisen talon eteen. Nousimme hissillä ylimpään kerrokseen ja astuimme sisään pieneen asuntoon. Jalal näytti paikat ja keitti meille teetä. Juttelimme niitä näitä ja pohdimme tämän illan ja huomisen ohjelmaa.

Jalal työskentelee valtion leivissä ja on asunut Kuwaitissa nyt puolet neljän vuoden pestistään. Vaikkei hän varsinaisesti paikallinen olekaan, on hänen kanssaan mukava jutella ja kuulla elämästä täällä. Kuten muissakin Arabivaltioissa, myös täällä ulkomaalaiset vierastyöläiset ovat selkeä enemmistö, jotka tekevät raskaimmat työt paikallisten puolesta.

Uusi ystäväni Jalal, jonka luona majoituin kaksi yötä.

Kun kysyin Jalalilta ovatko kuwaitilaiset hieman hemmoteltuja, hän nauroi ja vastasi, että kyllä se vähän näin on. He asuvat omilla asuinalueillaan eivätkä useinkaan tee ainakaan kovin fyysistä työtä. Koska ulkomaalaiset eivät voi perustaa Kuwaitiin yritystä ilman että omistajana on myös paikallinen, saa monet elantonsa vain olemalla mukana kansainvälisten yritysten omistajina. Ehkä tämä näkemys kuwaitilaisista voi olla hieman yksipuolinen, mutta toisaalta kun täälläkin katsoo tätä elämänmenoa niin suurin piirtein näin sen voi kyllä uskoa olevan. Kuwait vaikuttaa olevan kuwaitilaisille oikein mukava paikka asua, eikä se ehkä huonoin paikka ulkomaalaisillekaan ole.

Ajoimme Kuwait Towereille, jotka ovat kaksi korkeaa tornia aivan Persianlahden rannalla. Näyttävät tornit olivat kuitenkin remontin vuoksi suljettuina, eikä sisään ollut asiaa vielä neljään kuukauteen. Pyörimme hieman tornien läheisyydessä ja katselimme rannalla viikonlopusta nauttivia ihmisiä. Hieman tuntui oudolta, että maassa jossa pilvenpiirtäjät loistavat kirkkailla väreillä, ei oltu rantakatua ja itse rantaa valaistu juuri lainkaan. Monet uivat pimeällä rannalla kaikesta huolimatta.

Kuwait Towersiin ei päässyt remontin vuoksi.

Myös Grand Moskeija oli tältä päivältä jo suljettu, mutta päätimme tulla tsekkaamaan sen uudelleen huomenna. Pysäköimme auton parkkihalliin ja lähdimme kävelemään Soukissa, eli paikallisilla markkinoilla. Täällä Soukki oli Qatarin ja Bahrainin vastaavia suurempi ja vilkkaampi. Ihmisiä oli paljon liikenteessä, sillä viikonlopun lisäksi nyt on juhlittu islamilaista uutta vuotta.

Souk

Pysähdyimme syömään illallista Soukin kulmalla olevaan ravintolaan, jonka suuriin tuulettimiin oli liitetty vesijohdot ja vesihöyry suihkusi ruokailijoiden päälle viilentävästi. Muuten ihan hyvä idea, mutta meteli joka tuulettimista lähti, oli kyllä melko korkea. Söimme paikallista ruokaa: kanaa ja lihaa, jota käärittiin ohuen leivän sisään. Jalal halusi ehdottomasti tarjota illallisen, vaikka sille tulikin tässä melko kalliissa paikassa hintaa 6,70 dinaria, eli n. 20 euroa (sisälsi myös vesipiipun).

Iltaruoka Soukissa

Ensisilmäys Kuwait Cityyn on näyttänyt oikein mukavalta, vaikka huomenna päivän valossa kaupungista saa varmasti paremman kokonaiskäsityksen. Kaupunki tuntuu selkeästi Manamaa ja Dohaa suuremmalta ja ehkäpä valmiimmalta, sillä erityisesti Dohassa oli rakennusurakat vielä monin paikoin pahasti kesken. Tiet ovat täällä huippukunnossa ja suuret maasturit ja luksusautot huristelevat tiellä ohi hurjaa vauhtia.

Saavuimme takaisin kämpille iltakymmenen maissa. Jalal oli kertonut asuvansa pääasiassa työpaikkansa lähellä toisessa pienessä asunnossa ja että tämä toinen asunto, jossa nyt olimme, liittyi jollakin tavalla hänen työsuhteeseensa. En ihan ymmärtänyt kuviota, mutta joka tapauksessa huomasin yhtäkkiä olevani hänen asunnossaan yksin blogia naputtelemassa. Hassua ajatella, että täällä sitä ollaan, kaukana kotoa jonkun tuntemattoman bangladeshilaisen vierastyöläisen kotona yksin talon isäntänä :)