Sotilasparaatin jaloissa ja saapuminen Itä-Valko-Venäjälle Gomeliin

Heräsimme aamuyhdeksältä. Sää on ollut reissun ajan todella hyvä, mutta nyt ilma oli pilvinen ja sateinen. Keräsimme jälleen kamat kasaan ja hyvästelimme hostellinpitäjät. Kävelimme läheiseen kahvilaan aamupalalle ja Janne rehvasteli tilaamalla kaviaaria. Sade yltyi kun starttasimme auton ja lähdimme ajamaan kohti Hero Fortresia, Brestin tunnettua monumenttia, joka on rakennettu toisen maailmansodan taistelun kunniaksi. Täällä Neuvostojoukot puolustivat sinnikkäästi Saksalaisten hyökätessä.

Hostelli oli todella hyvä. Ikkunanviereisessä punkassa nukkui venäläinen, joka sanoi törmänneensä meihin Minskin hostellissa :)

Vesisade yltyi kun kävelimme kohti massiivista muistomerkkiä. Samalla huomasimme, että aukiolla oli runsaasti sotilaita muodostelmassa. Lähestyimme varovaisesti aluetta ja räpsimme ujosti muutamia kuvia. Kävelimme lähemmäksi ja lähemmäksi ja vaikka viereemme käveli ilmeisen korkea-arvoinen armeijan henkilö, ei kukaan tullut sanomaan ettei paikalla saisi olla tai ettei kuvia saisi räpsiä.

<

Tästä rohkaistuneena kävelimme entistä lähemmäksi sotilaita. Kukaan ei reagoinut meihin mitenkään ja lopulta olimme aivan sotilaiden vieressä ja kuvasimme täysin estoitta sotilaiden marssia. Meille ei koskaan selvinnyt mistä tilaisuudessa oli kyse, mutta kaiuttimista kuului edessä seisoneen kenraalin puhetta ja käskyjä. Arviolta 500-700 sotilasta oli erilaisissa muodostelmissa ja marssi sateesta piittaamatta.

Pian aukiolta alkoi kuulumaan voimakkaita hurraa -huutoja

Kävimme muistomerkin luona kuvaamassa ja katselimme alas aukiolle, jossa sotilaat olivat muodostelmassa. Kävelimme takaisin aukiolle päin, kun hurraahuudot alkoivat kaikumaan. Kävelimme entistä lähemmäksi ja lopulta olimme aivan sotilaiden vieressä heidän aloitettua ohimarssi muistomerkin ohi. Kuvasin tilannetta metrin päästä.

Vaikka toisin olisi etukäteen voinut kuvitella, meitä ei ole täällä häiritty käytännössä lainkaan. Olemme saaneet liikkua ja kuvata täysin vapaasti, emmekä ole joutuneet lainkaan tekemisiin virkavallan kanssa. Tavallaan pettymys ;-)

Sotilaat tekevät ohimarssin ja kunnioittavat korkea-arvoista suomalaista Vodka-turistia.

Sisääntuloportti on massiivinen.

Sade alkoi laantumaan ja taivas selkenemään. Kävelimme alueen toisella laidalla sijainneelle tähden muotoiselle portille. Meitä vastaan käveli siviilejä, jotka vaikuttivat hieman sotilaiden omaisille ja arvelemme kyseessä olleen jonkinlainen ”omaisten päivä”, mutta selvyyttä asiaan emme saaneet. Porukka siviilejä notkui (ilmeisesti) kasarmirakennuksen ulkopuolella ja kun he lopulta marssivat sisään, menimme jonon perässä mukaan samalla oven avauksella. Porukka käveli huoneeseen, jonne meillä ei enää ollut asiaa.

Päätimme lähteä jatkamaan matkaa kohti itäistä Valko-Venäjää ja Gomelin kaupunkia, joka sijaitsee reilun 500 kilometrin päässä.

Janne kittasi jälleen kaljaa vieressä ja jouduin kuuntelemaan tarinoita erilaisista armeijan ajoneuvoista kyllästymiseen asti. Reilut 100 kilometriä ennen Gomelia saavuimme Kalinkavichyn kaupunkiin, johon pysähdyimme. Ajoimme läpi hyvin alkeellisen puutaloalueen ja kävelimme tovin hiekkatietä. Talot näyttivät lähes autioilta, mutta ilmeisesti niissä kuitenkin asuttiin. Jatkoimme matkaa eteenpäin ja saavuimme keskusta-alueelle, joka ei kovin suuri ollut. Olimme ajatelleet jäädä tänne yöksi, mutta koska täällä ei ollut oikein mitään nähtävää ja koettavaa, päätimme ajaa suoraan Gomeliin.

Bussipysäkki. Ehtaa Neuvostodesignia.

Maasto oli hyvin tasaista, eikä vuoria ollut lainkaan. Toisinaan maasto muistutti paljon Suomea.

Oikean puoleinen mamma antoi luvan kuvata, mutta toinen mamma ei ollut yhtä myötämielinen.

Janne halusi ehdottomasti piipahtaa tienvarressa nähdyille öljypumpuille.

Matkalla pysähdyimme myös ilmeisesti vanhalla kolhoosilla, jonka ympärillä oli useita hylättyjä rakennuksia. Ajoimme auton rakennuksen eteen ja astuimme sisään vanhaan rakennukseen. Sisällä meitä odotti useita ränsistyneitä huoneita, kuollut koira ja lehmän pääkallo. Palasimme autolle ja kurvasimme vielä avonaisesta portista alueelle, jossa oli avoimia navettarakennuksia. Haju oli todella kuvottava ja yllätykseksemme kaikki navetat olivat täynnä lehmiä. Missään ei näkynyt yhtään ihmistä ja paikka vaikutti muilta osin täysin autiolta. Räpsimme kuvia ja mietimme, että tältä taitaa sikaloihin tekevistä aktivisteista tuntua kun he iskevät kohteeseen.

Haju oli kuvottava kun ajoimme navetan ohi. Paikka oli muiltaosin aivan autio.

Saavuimme perille Valko-Venäjän toiseksi suurimpaan kaupunkiin. Täällä Neuvostohenki huokuu selvästi Minskiä ja Brestiä enemmän, vaikka siltikin täytyy myöntää, että yleisilme on yllättävän pirteä ja kaupungissa on paljon kauniita vanhoja rakennuksia.

Meillä ei ollut vielä majapaikkaa ja pysähdyimme oluelle pieneen kuppilaan, josta pääsimme etsimään hostellia netistä. Löysimme rautatieaseman läheltä hostellin, jonka huoneita ei kuitenkaan pystynyt varaamaan netistä, joten päätimme lähteä ajamaan paikan päälle. Kello oli jo iltakymmenen kun parkkeerasimme auton rautatieaseman parkkipaikalle ja yritimme tutkia kartasta reittiä. Kyrilliset kirjaimet tuottavat kuitenkin jatkuvasti ongelmia, emmekä saaneet tolkkua hostellin sijainnista.

Kävelimme rautatieaseman vieressä sijaitsevaan Hotel Gomeliin kyselemään ohjeita. Respan tyttö puhui hyvää englantia ja asiaa selvitellessämme huomasin tiskillä hinnaston, jonka perusteella hotellin yhteydessä oli myös edullinen hostelli neljän hengen huoneella. Kyselin tästä lisää ja lopulta päätimmekin jäädä tähän hostelliin yöksi. Hintaa sänkypaikalle tuli yhdeksän euroa yöltä ja miellyttävä virkailija antoi meille vinkkejä sopivan sishapaikan löytämiseksi.

Paikalliset huligaanit häiritsivät toisinaan.

Lähdimme taksilla saamaamme osoitteeseen. Taksikuski ajoi kymmenisen minuuttia paikkaan, joka oli kuitenkin suljettu. Jatkoimme matkaa toiseen paikkaan, jonka Janne oli löytänyt netistä. ”Poker House” oli ehkä 5-10 minuutin ajomatkan päässä ja saavuimme todella hämärälle asuinalueelle, jossa ei näkynyt lainkaan merkkejä mistään baarista. Kuski viittelöi meitä erästä rakennusta kohti, mutta minä jäin odottamaan ja pidättelemään taksia siltä varalta, ettei paikka olisi auki. Täältä olisi mahdotonta saada taksia takaisin ja ulkona oli jo pimeää. Janne tsekkasi paikan, mutta siellä oli vain porukka pelaamassa pokeria, eikä se ollut tällä kertaa se mitä etsimme. Palasimme takaisin lähtöpisteeseen.

Lähdimme kävelemään vielä kaupungille ruokapaikkaa etsien. Tähän aikaan yöstä lähes kaikki paikat olivat kuitenkin jo kiinni, mutta lopulta otimme taksin lähimpään pikaruokalaan, josta saimme pientä iltapalaa ennen paluuta hostelliin.