Putousta, lätkää ja pikku stressiä

Share |

Sunnuntai 9.11.2014 klo 23.31 - Mikko


Kiireinen, mutta mukava duuniviikko sai kivan päätöksen, kun viikonloppuna oli kaikenlaista hauskaa ohjelmaa. Olimme ajatelleet lähteä mökille Hankoon mummun ja papan kanssa, mutta koska Hilla toivoi Tittaa ja Odessaa yökylään ja koska perjantai-iltana oli ylimääräiset haitaritreenit, niin päätimme lähteä Hillan kanssa mökille vasta lauantaiaamuna. Lopulta suunnitelmat kuitenkin muuttuivat kun Maikkarin Lauri soitti ja tarjosi meille mahdollisuutta päästä jälleen Putouksen live-lähetykseen. Niinpä Vilho lähti mummun ja Papan kanssa mökille perjantaina ja me jäimme Hillan kanssa kotiin koko viikonlopuksi.

Vilho odotti mökkireissua kuin kuuta nousevaa. Reppu oli pakattu valmiiksi jo edellisenä iltana ja päiväkodissa Vilho ei ollut malttanut lähteä Rajatorpan kalliosuojaan pelaamaan sählyä, ”ettei vain myöhästyisi kun mummu hakee”. Mummun lähettämien kuvien perusteella Vilho sienesti, leipoi ja nautti mökkeilystä.

fot1ff1.jpg

Vilho nautti mökkeilystä ja kävi mm. sienestämässä mummun kanssa.

Meillä perjantai-ilta alkoi haitaritreeneillä, jonka jälkeen haimme Titan ja Odessan yökylään. Tytöt kävivät ulkoammeessa, katsoivat Nenäpäivä-lähetystä ja menivät nukkumaan varmaan vasta lähempänä kello yhtä yöllä.

2014-11-07_21.00.43.jpg
Hilla, Titta ja Odessa soittivat Nenäpäivä -lähetykseen ja lahjoittivat 50€. Puheluun vastasi Olli Herman joka sai tytöt aivan hullaantuneiksi! :)


Iltapäivällä lähdimme kohti Pöllölaaksoa ja Putouksen live-lähetystä. Hilla oli paikalla nyt kolmatta kertaa. Ensimmäisellä kerralla Hilla oli pukeutunut Jani-Petteriksi ja viime vuonna Mini-Jäbä Leissöniksi, mutta tällä kertaa jätettiin hahmoksi pukeutuminen väliin. Lähetys oli siirtynyt Maikkarin studioilta Ylelle ja studio oli hieman aikaisempaa suurempi. Pääsimme aivan eturiviin, josta aisti erinomaisesti hyvän tunnelman, joka live-lähetyksissä aina on. Etkoilla Hilla nappasi Putous tietovisassa Juniori-kanavan katselukupongin palkinnoksi.


Tällaista meininkiä on studiossa ennen lähetyksen alkua. Siisti meininki!

2014-11-08_20.09.49.jpg

2014-11-08_19.03.24.jpg

2014-11-08_17.40.24.jpg
Hilla ihmetteli, että kuka toi hullu setä on joka tuli lämpiöön kun odottelimme studioille lähtöä. Tuuppasin Hillan kuvaan futislegenda Pasi Rautiaisen kainaloon.


Isänpäiväaamu valkeni ja heräsimme Hillan kanssa suurin piirtein samaan aikaan. Hilla nukkui vieressä ja lähdimme tekemään aamupalaa yhdessä siinä puoli kymmenen maissa. Isänpäiväkortti oli hieno – Vilho oli omansa antanutkin jo torstaina mökkireissun vuoksi.

2014-11-09_23.18.28.jpg
Lasten tekemät isänpäiväkortit olivat upeita!

Pari blogikirjoitusta sitten kirjoittelin meidän perheen tavoitteista. Yksi tavoitteista oli lettien teon opettelu ja nyt treenasimme tätä Hillan kanssa. Letistä tuli mielestäni aika hyvä, mutta ranskanletin teko olikin sitten jo vaikeampaa. Palataan siihen vähän myöhemmin!

2014-11-08_15.26.15.jpg
Tällainen siitä letistä sitten tuli!

Sunnuntai aamupäivä meni vähän sisällä notkuiluksi, mutta kävin heittämässä siskon kanssa lenkin ja pistin Hillan myös ulkoilemaan. Hilla on aloittanut reilu kuukausi sitten Cheerleader –harrastuksen ja uskomattomana sattumana hän ystävystyi Aadaan, jonka isä on luokkakaverini ala-asteelta. En ollut nähnyt Jannea käytännössä yli kahteen kymmeneen vuoteen, joten muutamia viikkoja sitten treenien aikana meillä olikin runsaasti juteltavaa. Nyt Hilla sai kyydin treeneihin Jannelta ja me matkasimme Vilhon kanssa kohti Hartwall Areenaa ja Karjala-turnauksen Suomi-Ruotsi ottelua. Areenan parkkihalli meni täyteen aivan nenämme edestä ja kurvasimme automme Fonectan toimiston nurkille. Matsi oli sen sijaan pettymys, sillä Suomi jäi nollille Ruotsin paukuttaessa kolme maalia. Paikkoja Suomella kyllä oli, mutta oli hieman epäreilua ruotsalaisilta pistää Jokereiden huippumokke maalille ja evätä näin suomalaispelaajilta maalintekomahdollisuudet.

2014-11-09_16.31.06.jpg

2014-11-09_16.51.16.jpg

Yksi viikon mielenkiintoisista uusista asioista oli Life Coutsilla käynti. Olen aikaisemmin suhtautunut tämän tyyppisiin asioihin ehkä hieman nihkeästi, mutta nyt päätin kokeilla uutta juttua avoimin mielin. Ei niin, että minulla olisi suoranaisesti mitään solmuja avattavina, mutta tavoitteena on jotenkin käydä läpi omia ajatuksia eri elämän osa-alueilla, kehittää itsensä johtamista ja sparrata ammattilaisen avustuksella aivan out of the box -tyylisesti. Tällaista sparrailua toki harrastan muutamien hyvien kavereidenkin kanssa, mutta tällainen fasilitoitu etenemistapa tiettyjä ”työkaluja” käyttäen on kuitenkin hieman erilaista. Ensimmäinen sessio oli lupaava ja kartoitimme nykytilaa ja asetimme tavoitteita tuleville tapaamisille. En tässä poraudu enempää tai tarkemmin sessiossa käytyihin asioihin, mutta niitä joita tällainen työskentelytapa kiinnostaa niin voin kertoa tarkemmin kokemuksistani.

Koko viikon minua stressasi hieman tuleva Vuoden Veemäisin -yrittäjätapahtumamme. Järjestelyissä on käynnissä loppukiri ja melkein pahin mahdollinen tapahtui. Yksi pääpuhujistamme, Finnairin operatiivinen johtaja Ville Iho, joutui perumaan ulkomaan työmatkan vuoksi. Nyt tuli kiire, sillä paikalle oli saatava joku joka haluaisi kertoa irtisanomisiin liittyvistä asioista, eikä sellaisia nyt aivan joka paikasta löydäkään. Lopulta sain vinkin luottokaverilta Jarilta, jonka kautta tutustuin Olli E. Juvoseen, joka on kokenut muutosjohtaja ja tehnyt yritysten turnaroundeja jo yli kolmekymmentä vuotta. Olli on parhaillaan Ruotsissa tekemässä jonkin yrityksen pelastusoperaatiota, mutta sain järjestettyä Ollin puhujaksi Finnairin kuljettaessa kokeneen konsultin suoraan tapahtumaamme Goteborgista. Huh! Asian varmistuttua iso taakka vierähti harteiltani. 

Vuoden Veemäisin yrittäjätapahtuma järjestetään Leppävaarassa 20.11. klo 17:00 alkaen. Tsekkaa saitti: www.veemaisin.fi

Alkuviikosta puuhastelimme Pikkuyrittäjien mainostoimistovideon kimpussa. Teimme Pikkuyrittäjien pilotissa upean vierailun Zeeland –mainostoimistoon, jossa lapset tutustuivat logojen maailmaan ja toteuttivat omalle yritykselleen logon. Nyt teimme tulevia klubeja varten mainostoimistovierailusta videon niille, jotka eivät pysty itse oikeasti vierailemaan mainostoimistossa klubin aikana.

2014-11-04_19.27.18.jpeg

Yhdeksän innokasta lasta paukkasi Mainostoimisto Suhteen toimistolle Helsingin Kampissa. Suhde on vastannut Pikkuyrittäjien joukkorahoituskampanjan luovasta ratkaisusta ja siksi olikin luontevaa mennä kuvaamaan video sinne. Jälleen kerran ei voi kuin ihailla näiden lasten intoa ja kekseliäisyyttä. En ole vielä nähnyt valmista videota, mutta epäilemättä siitä syntyi hienoa jälkeä.

Pikkuyrittäjät etenee kaikin puolin hyvin ja Hämeenlinnassa yksi klubi onkin jo täydessä vauhdissa. Ensi vuoden alusta alkaen klubeja alkaa toivottavasti satamaan ympäri Suomea kuin sieniä sateella! Tässä juttu Hämeenlinnan klubista paikallislehdessä.

Huomenna maanantaina muuten starttaa tämä joukkorahoituskampanjamme ja kampanjasaitti löytyy täältä: www.pikkuyrittajat.fi/lastenleikkia

Nyt kohti ensi viikkoa ja uusia mielenkiintoisia haasteita!


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini