Kuumailmapallolla Helsingin taivaalla

Share |

Maanantai 11.8.2014 klo 18.37 - Mikko


Olen viime viikkoina tutustunut Helsingin katuihin niin kävellen kuin polkupyörälläkin. Nyt sain huikean tilaisuuden nähdä kaupunki ilmasta käsin kuumailmapallon kyydistä. Kuumailmapallot kiinnittävät aina taivaalla lentäessään huomioni ja olikin upeaa nähdä miten homma toimii ja katsella rauhassa maisemia satojen metrien korkeudesta. Mukaan lennolle sain kaverini Elinan, joka oli todella innostunut, mutta myös jännittynyt koko touhusta.

2014-08-10_18.17.07.jpg
Matkustajalennätyksiä vuodesta -88 kuten taitaa olla autokin. Lähtö Malmin lentokentältä.

Kuumailmapallolennot edellyttävät hyvää säätä ja alle 5 m/s tuulta. Ensimmäinen yrityksemme aikaisemmin samalla viikolla peruuntui liiallisen tuulen vuoksi. Kuulemma edellisen päivän lentokin oli peruuntunut vain minuutteja ennen lentoon lähtöä kaiken ollessa jo lähes valmiina. Nyt sää kuitenkin suosi meitä ja pääsimme lähtemään Espoon Tontunmäestä suunnitellusti.

Kokoonnuimme ensin Malmin lentokentälle, josta lähdimme keltaisella minibussilla kohti Espoota. Paikalla aloimme yhdessä purkamaan kuumailmapalloa peräkärrystä. Kori oli tavallaan yllättävän pieni. Meitä oli kymmenisen henkeä sekä kuljettaja ja kussakin vaunun neljässä lohkossa oli porukkaa. Pallo levitettiin nurmialueelle ja kaksi voimakasta ”tuuletinta” alkoi puskemaan ilmaa pallon sisään. Pallo alkoi täyttyä nopeasti ja miten valtava se olikaan!

2014-08-10_19.12.21.jpg

2014-08-10_19.13.39.jpg
Kori kasaan ja kohta ilmaan!

Kun pallo alkoi olemaan melko täynnä, käynnistettiin ”liekinheitin” joka alkoi täyttämään palloa kuumalla ilmalla. Olin juuri sillä hetkellä pallon ilma-aukon pitelyvuorossa ja kuumuus iski todella käsille ja kasvoille. Oli todella hankalaa pitää pallosta kiinni, joskaan en juuri ymmärtänyt miksi pallosta piti tässä kohtaa edes pitää kiinni :-)

2014-08-10_19.39.57.jpg

2014-08-10_19.48.19.jpgValtavat tuulettimet puhalsivat palloon ilmaa. Salskea apupoika vihreässä paidassan kuvan oikeassa reunassa.

2014-08-10_19.52.55-2.jpg

Kori oli kaadettu kyljelleen ja pallon täytyttyä se nousi pystyasentoon. Nyt hyppäsimme kyytiin ja vain minibussiin kiinnitetyn köyden avulla pysyimme vielä maan kamaralla. Irrotettuamme köydet pääsimme matkaan ja nousimme nopeasti kohti yläilmoja. Hieno fiilis!

En tiedä tarkkaa lentokorkeuttamme, mutta kuljettaja arvioi alun perin korkeudeksi noin 400 metriä. Hän kertoi myös lentäneensä kerran Leviltä Kajaaniin n. 3-4 kilometrin korkeudessa ja n. 100 km/h vauhdilla. Korissa oli lämmin, sillä ilma oli vielä lentoon lähdön aikoihin (n. 20:00) miellyttävä ja liekinheitin suorastaan kuumotti lähietäisyydellä. Koska pallo kulkee tuulen mukana, ei pallossa myöskään käy lainkaan tuuli! Räpsimme kuvia ja ihailimme upeita maisemia. Lentoreitti kulki Tontunmäestä Tapiolan yli, Kuusisaaren ja Seurasaaren yli kohti Pasilaa ja siitä Käpylän yli kohti Malmin lentokenttää. Ylen TV-torni, Kotisivukoneen toimisto, Hartwall Areena, Käpylän upeat puutalot ja joka puolelle vilkuttavat ihmiset olivat parasta antia.

2014-08-10_19.56.57.jpg
Pallo nousi nopeasti korkeuksiin.

2014-08-10_20.04.21.jpg
Maisemat olivat upeita ja koska pallo liikkui tuulen vauhtia, ei tuulta tuntenut pallossa lainkaan!

Juuri kun aloimme laskeutua, tuuli alkoi hieman tuivertaa ja tulimme maanpinnalle hieman odotettua kovemmalla vauhdilla. Tämä oli kuitenkin vain kivaa ja kori kaatui laskeutumisrytäkässä kyljelleen, kuten oheisesta videosta voi huomata :)

Lyhyt video lennosta

Lopuksi laitoimme pallon kasaan, joimme skumpat ja lähdimme kotiin. Mikä upea kokemus!

2014-08-10_20.49.01.jpg
Elina ja laskeva aurinko.

2014-08-10_20.16.13.jpg

2014-08-10_20.21.48.jpg

Lähtöalueelta lähti samanaikaisesti kolmen eri firman lennot. Meidän lentomme oli Kuumailmapallo.com eli Raffica Oy:n kautta ja homma toimi moitteetta. Koska lentojen toteutuminen on paljon säätiloista kiinni, tulee lennolle lähdön vahvistus vasta lentoonlähtöpäivänä n. klo 15:00-16:00 aikaan (kokoonnuimme Malmilla 18:30). Ja kuten yllä kirjoitin, peruuntuminen voi vielä tulla sen jälkeenkin.

2014-08-10_21.00.21.jpg

Lopuksi vielä pallo kasaan ja sitten kotiin.

2014-08-10_21.49.58.jpg

Hintaa lennolle tuli 214 euroa / henkilöltä, mutta minulla oli tosiaan yksi lahjakortti Kotisivukoneen mahtavalta porukalta läksiäislahjana.


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini