Bula Fiji!

Share |

Lauantai 5.7.2014 klo 11.22 - Mikko


Yöunet jäivät aika pahasti väliin kun lento Brisbanesta kohti Fijin Nadia lähti puoliltaöin, kesti kolme tuntia ja saapui aikaero huomioiden Nadiin aamuviideltä. En saanut nukuttua lennolla, joten valvomista oli takana reilut 24 tuntia. Join kahvit kentällä ja lähdin kohti satamaa, josta katamaraani lähti kohti Yasawa –saariryhmää kello 8:30. Laiva oli täynnä matkaajia ympäri maailmaa. Tutustuin jenkkiin ja hollantilaispariskuntaan, joilla oli viiden kuukauden ikäinen Simon vauva mukana. Simon oli pienestä iästään ehtinyt jo mm. syntyä Singaporessa ja matkustaa Australiassa, Malesiassa ja kai jossain muuallakin. Pian hän pääsee ensimmäistä kertaa Hollantiinkin :)

img_8927.jpg

Yasawa –saaret koostuvat kymmenistä pienistä ja vähän isommista saarista. Varaamaani settiin kuuluu kolme saarta, joita kahdella vietän kaksi yötä ja yhdellä yhden yön. Ensimmäiseksi saavuin 4,5 tunnin laivamatkan jälkeen Nacula –saarelle, jossa majoituin todella kivaan pieneen Oarsmans Bay –majapaikkaan. Paikka on avain rannalla ja pihalla on useita pieniä bureja (bungaloweja) ja päärakennuksen toisessa kerroksessa huone, jossa on arviolta kymmenen sänkyä. Itse majoitun tänne kymmenen hengen huoneeseen, jossa on samaan aikaan pari mimmiä islannista, norjasta ja nuorimies briteistä.

img_8933.jpg

img_8934.jpg

img_8944.jpg
Katamaraani kuljetti matkaajia eri Yasawa -saarille. 

Onneksi retket alkavat vasta huomenna, sillä matka oli todella raskas. Tein pienen omatoimisen kävelyretken pitkin rantaa ja pari koiraa lähti seuraamaan minua. Koirat seurasivat tarkasti kaikkia liikkeitäni ja tappelivat siinä sivussa keskenään. Eivät tainneet tietää, että pidän koirista enemmän keitossa kuin lenkkikaverina.

img_8974.jpg

Saavuttuani takaisin majapaikkaan nukahdin rannalla olevaan riippukeinuun. Iltaa kohden sää viilenee ja jouduin hakemaan hupparin huoneesta. Jatkoin unia aurinkotuolilla ennen kuin heräsin illalliselle, joka tarjoiltiin kello 19:00. Ruoka oli erinomaista ja istuimme koko porukka saman pöydän äärellä. Juttelimme reissuista ja jalkapallosta. Aamulla heräisimme klo 8:00 katsomaan Kolumbian ja Brasilian välistä matsia ennen lähtöä luolalle.

img_8949.jpgOarsman Bay Lodge, pieni ja mukavan rauhallinen.

img_8955.jpg

Fijillä otetaan rennosti ja kaikki tapahtuu kun tapahtuu. Nyt kun matkustusosa on ohi, voi rauhassa nauttia ja laittaa Fijiläinen elämäntyyli päälle. Rennosti riippumatossa makoillen ja ihmetellen maailman menoa ja elämää. Tästä on hyvä jatkaa tutustumista Fijiin!

img_8960.jpg

img_8963.jpg

img_8966.jpg
Pasific Island Air tekee matkoja ympäri Fijiä. Kone laskeutui aivan rantaamme.

img_8983.jpg

Avainsanat: reissut, fiji


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini