Yhteenvetoa Pohjois-Korean reissusta

Pohjois-Korea oli niin hämmentävä kuin osasin odottaakin. Vaikka kaikkeen näkemääni tuleekin suhtautua varauksella, täytyy sanoa, että olin kuitenkin positiivisesti yllättynyt kaupungista ja yleisestä fiiliksestä erityisesti Pjongjangissa. Kaupungissa on jo enenevässä määrin autoja, joka puolella oli siistiä, monia leikkipuistoja ja massiivisia monumentteja sekä rakennuksia. Rakennukset olivat pääasiassa toki heikosti rakennettuja, hailakan värisiä ja neuvostohenkisiä, mutta silti monesti kohtuullisen siistejä. Ihmisten yleisvaikutelma oli hieman harmaa, johtuen osittain pukeutumistyylistä, joka on monesti harmaanvihreä, vaikka värejäkin kadulla toki näkee. Erityisesti kansallisasuihin pukeutuneet naiset toivat katukuvaan väriä. 

Vaikka systeemiä onkin vaikea hyväksyä ja vaikka sille on vaikea povata ruusuista tulevaisuutta, on tällä maalla selkeästi mahdollisuuksia tulevaisuudessa, jos uudistuksia saadaan vietyä läpi maltillisesti ja ehkä jonain päivänä eteläiseen naapurimaahansa yhdistyen. Kansa on kuuliaista ja järjestelmällistä ja matkoillani esimerkiksi Afrikassa tilanne on ollut huomattavasti synkemmän ja epätoivoisemman oloista.

Elämä iltaisin pimenevässä kaupungissa vaikutti hieman ankealta. Kaupoissa ei ole juuri ostettavaa ja sähkön puutteen vuoksi iltaisin on hyvin pimeää. Toisaalta kaupunki näyttäisi tarjoavan sosialistiseen tyyliin erilaisia huveja kuten sirkusesityksiä, tanssia ja myös huvipuistoja oli kaupungissa useita.

Maan järjestelmä perustuu henkilöpalvontaan ja suurten johtajien patsaita ja kuvia näkyy kaikkialla. Ihmiset kantavat rinnassaan suurten johtajien kuvallisia pinssejä ja vierailevat säännöllisesti patsailla ja pyhillä paikoilla osoittamassa kunnioitustaan – enemmän tai vähemmän vapaaehtoisesti. Toisaalta jos suurten johtajien kuvien ja patsaiden tilalle vaihdettaisiin vaikkapa Jeesus, olisi tämä kaikki jo heti yleisesti ymmärrettävämpää. Kim Jong-Il löi ensimmäisellä golf-kierroksellaan 11 hole in onea ja Jeesus käveli vetten päällä – so what is the difference anyways? Paikallisopas ei ollut kuullut tästä Kim Jong-Ilin huikeasta golf-suorituksesta ja voi hyvinkin olla, että monet Pohjois-Koreasta länsimaisissa iltapäivälehdissä kerrotut asiat ovat enemmän tai vähemmän liioiteltuja.

Länsimediassa esitetyt uutiset näyttävät maasta aina suuria sotilasparaateja (arkistomateriaalina) ja suurten johtajien sanomisia ja tekemisiä. Vaikka kaduilla näkeekin paljon sotilaita ja henkilöpalvonta onkin oleellinen osa systeemiä, on maa oikeasti paljon muutakin.

Pääkaupunki Pjongjangissa elävät ovat etuoikeutetussa asemassa. Elämä kaupungin ulkopuolella on varmasti huomattavasti ankarampaa ja vielä ankeampaa. Mutta onhan Suomessakin elämä maaseudulla varsin erilaista suuriin kaupunkeihin verrattuna - niin hyvässä kuin pahassakin. Matkustamiseen maan eri alueille tarvitaan lupa eikä Pjongjangiin voi muualla asuvat noin vain muuttaa. Valtio kuulemma tarjoaa kaikille asunnon, työpaikan, peruselintarvikkeet ja työvaatteet. Näin siis ainakin teoriassa. Kaikkialla näkikin ihmisiä mitä erilaisemmissa töissä.

Matkailu Pohjois-Koreaan lisääntyy koko ajan ja tämä johtaa varmasti myös enemmän ja enemmän maan avautumiseen. Jo nyt monet säännöt ovat löyhentyneet ja esimerkiksi matkapuhelimen, iPadin ja tietokoneen mukaan tuominen on sallittua, toisin kuin vielä joitakin aikoja sitten. Toisaalta, puhelimella ei juuri tehnyt mitään kun sillä ei päässyt kirjautumaan paikalliseen verkkoon. Olin siis viisi päivää täysin eristyksissä ilman puhelinta ja nettiä. Olipas muuten outo fiilis! Oppaan mukaan maassa käy tällä hetkellä turisteja n. 200 000 vuodessa, kun määrä vielä reilut viisi vuotta sitten oli vain kymmenisen tuhatta. Myös liikenteen määrä on kasvanut vuosi vuodelta, vaikkei mistään suurista ruuhkista voidakaan puhua. Etenkään kaupungin ulkopuolella ei autoja juuri näkynyt.