Keisari Mikon paluu Kiinan muurille

Lähes tarkalleen 25-vuotta sitten yhdeksänvuotias Keisari Mikko I:nen saapui Pekingiin ja laittoi kaupungin aivan sekaisin. Olette varmasti kuulleet vuoden 1989 Tiananmenin aukion mellakoista, jotka tuskin olivat silkka harmiton yhteensattuma vierailuni kanssa. Panssarivaunut kaduilla ja palavat sotilasajoneuvot ympäri kaupunkia. Riehaantuneet väkijoukot selvästi tiesivät, kuka oli tullut kaupunkiin. Tilanne rauhoittui vasta kun lähdimme pakoon Hong Kongiin suunniteltua aikaisemmin.

Keisari Mikko I:nen vierailulla Kiinan muurilla vahvassa sotilasvartioinnissa 1989.

Kaupunki oli sekasorron vallassa 25-vuotta sitten.

Keisari Mikko I:nen.

Nyt 25-vuotta myöhemmin Keisari Mikko I:nen on taas täällä omiensa parissa. Kiinan muuri on edelleen paikoillaan ja oli hienoa päästä taas näkemään se kaikkien näiden vuosien jälkeen. Saavuttuani aamulla Pohjois-Koreasta uuvuttavan 20 tunnin junamatkan jälkeen, piipahdin vain pikaisesti hotellilla ja lähdin autonkuljettajan kanssa kohti muuria. Reilu puolentoista tunnin automatka oli pelottava, sillä nuorehko englantia puhumaton autokuskini haukotteli jatkuvasti ja läiski itseään poskelle. Aurinkolasit silmillä estivät minua näkemästä ovatko silmät menossa kiinni. Lopulta kuitenkin selvisimme muurille.

Keisari Mikko on palannut takaisin.

Tämä osa muurista on aikamoinen turistirysä, mutta kauempana oleville muurin osille ei tällä kertaa ollut aikataulusyistä mahdollisuutta mennä. Lähdin kapuamaan muurin jyrkkiä nousuja ja ihmettelin huikeita näkymiä. Kiinan muuri on uskomaton ja maisemat ovat huikeita! On käsittämätöntä, miten ihminen on voinut rakentaa tällaisen rakennelman ja moni on saanut heittää henkensä sen vuoksi. Mitä pidemmälle muuria kävelin, sitä vähemmän turisteja näkyi. Kannelmäen jätemäen portailla treenanneena muurin portaiden nousut olivat minulle kuin lasten leikkiä. Toisinaan nousut olivat hyvin jyrkkiä ja erityisesti laskut oli otettava varovaisesti, jottei liukastuisi rähmälleen. Lopulta käveltyäni muuria pitkin noin viitisen kilometriä, jalkani tärisivät ja paita oli aivan litimärkä. Oli aika lähteä takaisin Pekingiin. Kuski nukkui autossa ja koputin ikkunaan. Hän säpsähti hereille ja niin aloitimme paluumatkan.

Kielletty kaupunki.

Illalla lähdin vielä tutustumaan kaupunkiin. Kielletty kaupunki oli jo suljettu, mutta kiersin sen ja kuvasin ulkoapäin. Harmi, että en päässyt sisään tällä reissulla. Ehkä 25-vuoden kuluttua sitten uusi yritys. Pyörähdin vilkkaalla kujalla, jossa oli kaikenlaista pientä krääsää ja runsaasti katukojuja, jotka tarjosivat lihavartaita, mustekalaa, maissia ja monia muita paikallisia herkkuja. Nappasin iltapalaksi lammasvartaan ja hetken kuluttua palasin takaisin ostamaan vielä kaksi herkullista varrasta, jotka upotin mausteastiaan ja popsin kävellessäni pitkin vilkasta katua.

Huikea reissu alkaa olla taputeltu. Viikko sitten alkanut matka on ollut mahtava ja taas on nähty miten uskomaton ja erilainen tämä maailma on. Paljon on kuitenkin vielä nähtävää ja seuraavat reissut ovat jo suunnittelupöydällä!

Ei, kyseessä ei ole tuliaiset toimiston Tiinalle, vaan lahjat paikallisoppaillemme Pjongjangiin.


Pjongjangin juna-asema

Toimii kuin junan vessa.