Pulassa Balkanilla ja vähän korista

Share |

Tiistai 17.9.2013 - Mikko


Koripallo, ah mikä ihana tekosyy tehdä pieni kierros pohjois-Balkanilla. Kaikki alkoi viime viikon keskiviikkona, kun huomasin koripallovaikuttaja Aleksi Valavuoren twiitin, jossa hän keräsi porukkaa katsomaan Susijengin, eli Suomen koripallomaajoukkueen eurotaivalta Lubljanaan Sloveniaan. Minä kovana koripallomiehenä (kerran olen ollut katsomassa Puhun peliä) innostuin ajatuksesta, koska Susijengin ympärillä ollut huuma on ollut ilmiönä mielenkiintoinen ja innostava. Olin varma, että saisin kovimman tuntemani koripalloasiantuntijan, eli naapurissa asuvan Mantereen Mikon mukaan, mutta ei. Tästä pettymyksestä huolimatta ja puoli tuntia idean keksimisestä olin jo varannut lentoliput, hotellin ja liput Suomi-Espanja korismatsiin.

2013-09-13_19.46.35.jpg
Ljubljana perjantai-iltana.

Saavuin Ljubljanaan perjantai-iltana ja tulin kentältä kahden korisjätkän kanssa samalla taksilla. Näihin kahteen kaverukseen törmäsinkin sitten matkan aikana vielä useampaan kertaan ja vaihdoin asiantuntevasti ajatuksia Suomen otteista kisoissa. Suomen peli oli lauantaina klo 18 aikaan ja koska seuraava peli olisi vasta lähtöpäivän iltana, olisi tämä siis reissun ainoa peli. Käytännössä se kuitenkin tarkoitti, että minulla oli lähes koko lauantai, koko sunnuntai ja melkein koko maanantai aikaa kierrellä aluetta vuokraamallani Volkswagen Golfilla.

2013-09-14_11.50.46.jpg
Tällä Volkkarilla pistin menemään noin 900 km pitkin Pohjois-Balkania.

2013-09-14_11.18.10.jpg
Matkalla Bledia pysähdyin pikkukylässä.

Ensimmäiseksi suuntasin vuokra-autoni kohti Bledin pikkukaupunkia, josta sain vinkin Lotalta. Bled oli todella kaunis paikka ja nousin mm. komeaan kukkulan päällä sijaitsevaan linnaan josta avautuivat upeat maisemat. Oli todella hienoa ajaa pitkin Slovenian hyväkuntoisia teitä, nähdä jylhiä vuoristomaisemia ja kurvailla kapeilla pikkuteillä läpi pienten kylien. Autolla kulkiessa todella näkee paljon ja aion jatkossakin suosia tätä matkustusmuotoa reissuilla!

2013-09-14_12.00.33.jpg
Ajoin paikallisen maatalon ohi ja sain talon emännältä pari luumua matkaevääksi.

2013-09-14_12.39.24.jpg
Upea Bled

2013-09-14_12.08.20.jpg

No, sitten tuli aika lähteä korismatsiin. Kroatian peli oli juuri päättynyt ja äänekkäät fanit möykkäsivät hallin pihalla. Bändi soitti ja tunnelma oli hyvä. Suomalaisia näkyi siellä täällä, mutta koska kaikki olivat luulleet Suomen tippuvan jo alkusarjan jälkeen, oli suurin fanilauma jo palannut kotimaahan. Isossa hallissa ei ollut paljoakaan katsojia, mutta arviolta sadan suomalaisen fanin ryhmä piti kohtuullista meteliä. Suomi pysyi alkumatsin mukana, mutta sitten Espanjan kokenut porukka jyräsi selvään voittoon.

2013-09-14_16.48.31.jpg

En tiedä oliko tämä nyt parasta koripalloa, mutta vauhtia oli ja ehkä saatan joskus toistekin käydä jonkun matsin katsomassa. Tuskin mitään kotimaista matsia, mutta jos vaikka joskus NBA playoff -matsiin pääsisi?

2013-09-14_17.27.50-1.jpg


Kun koripallovelvollisuus oli hoidettu, oli aika kiertää lähialueita. Slovenia on pieni maa ja monia tuttuja kaupunkeja on aivan lähietäisyydellä. Lähdin sunnuntaiaamuna ajamaan kohti Italian Triesteä, joka oli sopivasti matkan varrella kohti Kroatiaa ja Pulan kaupunkia.

2013-09-15_11.21.59.jpg

Trieste on reilun 200 000 asukkaan kaupunki aivan koillis-Italiassa lähellä Slovenian rajaa. Triestessä oli upeita rakennuksia vieri vieressä ja kaupunkia kutsutaankin pikku-Wieniksi. Suurella keskusaukiolla oli käynnissä myös jonkin sortin katukoristurnaus, jota jäin seuraamaan hetkeksi. Oikea korisreissu siis!

2013-09-15_12.17.08.jpgNappasin matkanvarrelta mukaan kaksi puolalaista tyttöä joilla oli sama suunta


Heti Slovenian puolelle takaisin päästyäni ja Kroatian rajaa lähestyessäni huomasin kaksi liftaria jotka olivat matkalla Pulaan. Käännyin takaisin ja noukin tytöt kyytiin. Puolalaiset tytöt olivat olleet vajaan viikon verran reissussa ja kulkeneet niin junalla kuin liftaamallakin Puolasta Unkariin ja sieltä Sloveniaan. Vajaan sadan kilometrin matka sujui joutuisasti niitä näitä rupatellessa eikä aikaakaan kun olimme kaikki Pulassa. Matkaseuralaisia huvitti, kun kerroin paikannimen suomenkielisen merkityksen.

2013-09-15_16.19.29.jpg
Rooma? Ei, vaan Pulassa oleva upea roomalainen amfiteatteri, joka ei toki vedä aivan vertoja Roomassa sijaitsevalle isoveljelleen, mutta komealta näytti tämäkin.


Pula oli mukava pikkukaupunki. Hieman rähjäinen, mutta hyvin idyllinen. Kaupungissa on hieno amfiteatteri, joka on kuitenkin Roomassa sijaitsevaa versiota pienempi. Maksoin pääsymaksun ja kävin kiertämässä rakennuksen sisäpuolelta. Turisteja ei ollut kovinkaan paljoa.

2013-09-15_13.56.56.jpg

Illaksi ajoin takaisin Lubljanaan. Harkitsin ensin siirtymistä suoraan Kroatian pääkaupunkiin Zagrebiin, mutta koska tavarani oli Lubljanassa ja huone luovutettava aamupäivällä, päätin käydä yöpymässä Sloveniassa ja suunnata auton sitten heti aamusta kohti Zagrebia.

Maanantaiaamuna olinkin jo täydessä vauhdissa kello kahdeksan maissa. Vajaan parin tunnin matka Zagrebiin meni mukavasti ja aurinko alkoi lämmittää todenteolla. Aamut ja illat ovat olleet hyvin kylmiä, vain reilut kymmenen astetta, mutta päivällä lämpöä riitti hellelukemiin asti!

2013-09-16_09.33.30.jpg
Zagreb

Zagreb on varsin mukava kaupunki ja kävelin sitä ristiin rastiin sekä aivan keskustassa että hieman keskustan ulkopuolellakin. Zagrebissa on paljon vanhoja rakennuksia ja yleisilme on aivan keskustaa lukuun ottamatta hieman rähjäinen. Ei kuitenkaan välttämättä pahalla tavalla. Kaupungissa on paljon museoita ja suuri katedraali, jossa myös piipahdin.

2013-09-16_10.12.45.jpg

Auringon paistaessa kaupungilla oli mukava tallustaa ja söin mahdollisesti parhaimman pihvin ikinä paikallisessa ravintolassa. Kaikesta huolimatta Zagreb ei välttämättä ole kohde, jonne varta vasten tulevaisuudessa tulisin. Lähtiessäni huomasin paikallisen pysäköinninvalvojan vielä muistaneen minua parkkisakolla, johon suhtauduin kuitenkin kivana matkamuistona!

2013-09-16_13.23.09.jpg
160 Kunan, eli parinkympin parkkisakko.

Paluumatkan olin suunnitellut niin, että voisin jättää auton suoraan lentokentälle. Matkanvarrella pysähdyin vielä kahville Novo Mestoon, joka oli idyllinen pikkukylä Sloveniassa.

Huomioita reissulta:

  • Koris on ihan jees laji. Kelasin, että jos heittopeli toimisi täydellisesti, niin huonompikin jengi voisi kai voittaa vaikka Jenkit? Toisaalta fudismaista 0-0 puolustustuhnurointia ei tässä lajissa kai oikein tunneta.
  • Slovenia on sympaattinen ja pieni kahden miljoonan asukkaan maa, jossa on ystävällisiä ihmisiä, jylhää vuoristoa, hyvät tiet ja sopivat etäisyydet moniin mielenkiintoisiin kohteisiin. Jotenkin tunsin siellä oloni hyvin kotoisaksi verrattuna vaikkapa Saksaan, Kroatiaan, Tsekkiin tai moniin muihin maihin verrattuna. Kaikkialla, erityisesti Sloveniassa oli myös todella turvallisen tuntuista.
     
  • Autolla liikkuminen oli mahtavaa! Mittariin tuli n. 900 kilometriä, mutta mikään siirtymistä ei tuntunut kovin pitkältä. Oli todella mukavaa ajella niin moottoriteillä kuin kaupunkien keskustoissakin. Aion todellakin vuokrata auton myös tulevaisuudessa reissuillani!
  • Yksin reissaaminen on mukavaa! Toki kaverin kanssa reissaamisessa on myös omat hyvät puolensa ja tulevilla reissuilla voisi hyvinkin olla myös seuraa mukana jakamassa hienoja juttuja.
  • 900 km autolla kolmessa päivässä ja monta mielenkiintoista kaupunkia. Voisi kuvitella, että reissu oli yhtä juoksua, mutta ei missään nimessä! Autolla liikkuessa näkee paljon ja kävelin kymmeniä kilometrejä näkien ja kokien kaikenlaista. Kävin toki kiinnostavimmissa nähtävyyksissä, mutta olen nähnyt niin monta tippukiviluolaa, kirkkoa ja siltaa, että niihin yksityiskohtaista tutustumista tärkeämpää minulle on saada hyvä yleiskuva maasta, kaupungeista ja ihmisistä. Ja kun olen viime reissuillani jättänyt vaate- yms kaupoissa kiertämiset nollaan, niin aikaa on riittänyt hienosti.
  • Yllämainitusta syystä johtuen minulla ei ole oikein tietoa Slovenian tai Kroatian hintatasosta. Olut oli halpaa ja ruoka melko edullista. Muuta en juuri ostanutkaan.
     
  • Eurot on vähän kaksipiippuinen juttu. Toisaalta oma paikallinen valuutta, joka Kroatiassa oli Kuna, tuo aina pientä eksotiikkaansa, mutta toisaalta on todella helppoa kun eri maissa on sama raha. Erityisesti tällaisissa lyhyissä reissuissa rahan vaihtaminen on aina vähän hankalaa ja taskuihin jää helposti turhaan paikallista rahaa.
2013-09-15_11.51.32.jpg

Italialaista parkkeerausta. Valkoinen auto on minun ja joku oli jättänyt omansa niin, etten päässyt millään peruuttamaan pois. Onneksi italiaano juoksi paikalle pienen odottelun jälkeen..


2013-09-15_18.19.13.jpg
Ajaessani Pulasta takaisin Lubljanaan huomasin pienessä pikkukylässä ihme hurlumhei -meiningin. Parkkeerasin autoni (500m päähän kun kaikki kadut oli täynnä autoja) ja menin ihmettelemään. Kyseessä oli paikallinen kyläjuhla ja sadoilla ihmisillä oli kaikilla jonkinsortin bingolappu kourassa ja lavalta huudeltiin numeroita. 

2013-09-14_12.10.33.jpg


Mahtava reissu, ehkä yksi parhaista! Tälle seudulle voisi hyvinkin tulla myös uudestaan kiertelemään. Maailmalla on niin paljon nähtävä ja elämässä niin paljon koettavaa, että nyt pidetään rattaat pyörimässä ja mennään! Seuraavat reissut on jo suunnitteilla, joten seuraa blogia jatkossakin!

Kohtalo tottelee tekemistä!

Avainsanat: reissut, slovenia, kroatia, italia


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini