Täällä ollaan

Täällä ollaan Tokiossa Shibuyan kaupunginosassa. Lento meni melko mukavasti, vaikka ei kovin paljon tullutkaan nukuttua. Lento sattui olemaan Japan Airlinesin ensimmäinen Helsinki-Tokio lento ja juhlallisuudet kentällä olivat sen mukaiset. Myös lennolla palvelu pelasi.

Kentällä aloin tutkailemaan miten sitä pääsisi sitten Tokioon, jonne on Naritan kentältä n. tunnin matka. Menin henkselit paukkuen ostamaan lippua lippuautomaatista, mutta minuutin ihmettelyn jälkeen päätin nöyrtyä ja siirtyä lipputiskille. Sieltä lipun ostaminen sujuikin helposti. Narita Express on vähän kuin VR, mutta kulkee ajallaan ja muutenkin matka sujui jouhevasti.

Shibuyaan päästyäni yritin löytää hotellin. Noin 10 sekunnin pähkäily kartan kanssa sai ensimmäisen paikallisen tulemaan auttamaan. Kun ”paikallisopas” ei ollut aivan varma suunnasta, raahasi hän minut väkisin pienelle poliisiasemalle, joita on Tokiossa tiheästi. Poliisisetä sitten ohjasi minut oikeaan suuntaan, mutta taisi mennä vasen ja oikea vähän väärin, kun löysin itseni lopulta aivan väärästä paikasta. Tunnin tarpomisen jälkeen saavuin lopulta hotellille, jonne jätin rinkan. Huoneen saisin vasta myöhemmin.

Kiertelin kaupungilla ihmetellen vilskettä. Mitään ihan valtavaa kulttuurishokkia ei vielä ole ainakaan tullut, mutta ehkä se johtuu siitä, että olin kuitenkin kohtuullisesti varautunut tulevaan ja loppujen lopuksi monessa aasialaisessa kaupungissa, joita on tullut jonkin verran koluttua läpi, on kuitenkin paljon samaa.

Seuraavaksi piti löytää jotain syötävää. Kiertelin muutamia paikkoja ja hauskana yksityiskohtana monessa ravintolassa on ikkunassa muoviset mallikappaleet tarjolla olevista ruuista. Ensimmäinen paikka johon menin sisään vaikutti lopulta sen verran monimutkaiselta tilaamisen suhteen, että päätin mennä seuraavaan. Sielläkään en ruokalistasta tajunnut juuri mitään, mutta kuvien perusteella löytyi sopiva annos ja ruoka olikin oikein hyvää.

Lähes 36 tunnin valvomisen (koneessa toki pientä nuokkumista) jälkeen vedin parin tunnin päivälevot ja lähdin takaisin kaupungille. Pienen Shibuya kierroksen jälkeen lähdin metrolla Shinjukuun, joka oli myös aikamoinen paikka. Nyt tajusi Tokion valtavan ihmismäärän, sillä porukkaa oli aivan mielettömästi. Suur-Tokion alueella asuu jopa 40 miljoonaa ihmistä! Metrojunat ängettiin täyteen valkohansikkaisten miesten tunkiessa ihmisiä sisään. Metroissa kännykkään puhuminen on kielletty, mutta kännyköitä toki muuten käytetään metroissa paljon. Näyttäisi iPhone olevan suosituin puhelin täällä ainakin nuorison keskuudessa.

Shinjuku oli jälleen yhtä neonvalomerta. Pistäydyin syömässä paikallisessa kuppilassa ja taaskaan ei ollut juurikaan hajua mitä kuvan ruoka oli, mutta näytti riittävän hyvältä. Ja lopulta se myös niin hyvää olikin, että tilasin heti perään myös toisen annoksen tätä herkkua joka pitää vielä myöhemmin varmaan Googlesta tarkistaa.

Klo 22 hujakoilla alkoi kuitenkin aikaeroväsymys sen verran painamaan, että päätin lähteä takaisin hotellille nukkumaan ja valmistautumaan seuraavaa päivää varten.





Vessanpöntöt ovat mielenkiintoisia ja niillä saa pyllyn mukavasti pestyä nappia painamalla. Jotkut pöntöt kuulemma myös puhuvat.

Metrossa on melko helppo kulkea ja matkalipunkin ostaminen sujuu jo melko hyvin automaateista. Tosin ostin väärän junayhtiön lipun ja yrittäessäni sisään porteista, huusi virkailija minut tiskille. Antoi lippurahan takaisin ja ohjasi toiselle automaatille. Homma toimii!

Illalla metrossa oli valtavasti porukkaa ja ihmisiä tungettiin sisään vaunuihin.

Ravintoloiden ikkunassa on usein muoviset versiot tarjolla olevista ruuista.



Neonvaloja Shinjukussa