Hillartoneita tiskiin - rakensimme oman valuuttajärjestelmän

Olen pyrkinyt opettamaan lapsille yrittäjyyttä pienin leikinomaisin askelin. Tavoitteeni ei ole välttämättä se, että lapsista tulisi ehdottoman konkreettisesti yrittäjiä, mutta yrittäjähenkisyys on asia, josta on varmasti hyötyä kaikessa työssä. Tällä kertaa lähestyin asiaa rahankäytön ja taloudenhoidon näkökulmasta, joka on tietysti tärkeä osa yrittäjähenkeä.


Mielestäni on tärkeää, että lapset osallistuvat jo varhain omalla panoksellaan kodinaskareisiin. Niistä on perinteisesti ollut tapana maksaa viikkorahaa, jota itse sain 80-luvulla 5 markkaa. Viikkorahan ansaitakseni minun piti ainakin teoriassa siivota huoneeni, laittaa ulkovaatteet naulakkoon ja syödä ruokani kiltisti. Siis teoriassa.

Meillä lapset eivät ole vielä saaneet varsinaista viikkorahaa, vaikka lauantaisin onkin toki ostettu karkkipäivän karkit ja lapsia on viety tilanteen mukaan huimaloihin ja hoploppeihin. Viikkorahakäytäntö voisi kuitenkin tuoda lapselle mahdollisuuden, tietyissä rajoissa ja pieniä summia toki pyörittäen, päättää haluaako säästää esimerkiksi isompaa hankintaa varten vai laittaa rahan heti sileäksi. Tätä taloudenhoitoon liittyvää asiaa on mielestäni hyvä harjoitella, kunhan asiaan ei suhtauduta liian vakavasti ja tiukasti. Enemmänkin kannustavalla ja positiivisella asenteella.

Tuodakseni asiaan sen kaipaaman houkuttelevuuden ja mielenkiinnon, päätimme lasten kanssa luoda kotiimme eurojen rinnalle oman valuutan ja setelit lasten omilla kuvilla. Valuutta sai nimeksi, yllätys yllätys, "Hillarton". Joku vääräleuka voisi sanoa, että Vilho on taas unohdettu valuutan nimeä mietittäessä, mutta päätös syntyi hyvässä yhteisymmärryksessä. Käsitykseni mukaan lapsilla on hieman samankaltainen järjestelmä käytössä myös päiväkodissa, jossa ”opet” ovat muutenkin todella aktiivisia ja keksivät lasten kanssa mahtavia juttuja.

Hillartonit on sidottu euroihin kiinteällä kurssilla. Yksi Hillarton vastaa 10 eurosenttiä. Hillartoneita käytetään usein talon sisäisiin asioihin, esimerkiksi tietyllä määrällä Hillartoneita voisi järjestää leffaillan popcorneineen. Perustamamme pankki, jonka pankinjohtajana sain luvan toimia, voi kuitenkin vaihtaa Hillartoneita myös euroiksi. Näillä pankin vaihtamilla tosielämän euroilla lapset voivat sitten tietyissä rajoissa ostaa kaupasta haluamiaan asioita. Pankin nimeksi keksimme "IskänPankki".

Juttelin lasten kanssa myös tarkemmin pankin roolista. Mikäli asia ei mene liian monimutkaiseksi, saatan tuoda esiin myös joissain harvinaisissa tilanteissa mahdollisuuden saada pankista lainaa. Tällöin tekemäämme tilikirjaan (jollainen minulla oli KOPista n. vuonna 1986) merkittäisiin lainan suuruus ja lainaa sitten lyhennettäisiin ansaitsemalla Hillartoneita. Lainanlyhennysten ei tarvitse syödä kaikkia ansaittuja Hillartoneita, vaan osa menee säästöön tai hankintoihin ja osalla lyhennetään lainaa.

Pienen koron periminen taitaisi mennä jo vähän liian vaikeaksi :)

Pikavippikulttuuriin en sen sijaan lapsia kannusta lainkaan. Käytännössä tämä tarkoittaa siis sitä, että kun kiva Angry Birds lelu alkaa yllättäen huutelemaan leluhyllystä, eikä Hillartoneita ole ansaittu vielä tarpeeksi, ei pikavipinkaltaista pikalainaa ole tarjolla. Lainapäätös tehdään vain kun lainalle on selkeä, tarkkaan harkittu tarkoitus eikä hetken mielijohteesta tullut tarve. Toki eteen tulee myös tilanteita, joissa Hillartonit heitetään syrjään ja tarpeellinen tavara tai palvelu voidaan ostaa pankkitilin saldosta huolimatta iskän lompakon kautta. Ei tätä ideaa ole tarkoitus noudattaa aina ja täysin kirjaimellisesti – perusidean juurruttaminen on tärkeintä.

Ja olisihan se hienoa myös astua Fedin saappaisiin ja käynnistää setelipainokoneet – tosin inflaation karkaamista pelkäämättä!

Kerron myöhemmin miten valuuttajärjestelmän käyttöönotto ja ylläpitäminen sujui ja ajautuivatko lapset maailmalla vallitsevan velkakriisiin kaltaisiin ongelmiin ja jäikö viimeisetkin Angry Birds lelut kauppojen hyllyille.